Järvenpään Keskustan (JUST) äitiys- ja lastenneuvolassa on vapaana terveydenhoitajan sijaisuus vuorotteluvapaan ajaksi. Tule työskentelemään lasten ja heidän perheidensä pariin!Järvenpään JUSTin neuvolan 16 terveydenhoitajan mainio tiimi etsii joukkoonsa osaavaa, positiivista ja kehittämismyönteistä terveydenhoitajaa vuorotteluvapaan sijaisuuteen alkuvuoteen 2025.
Työ äitiys- ja lastenneuvolassa edellyttää asiakaslähtöistä työskentelytapaa, hyvää ammatinhallintaa sekä hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Arvostamme positiivista asennetta, monipuolista työkokemusta, potilastietojärjestelmäosaamista sekä hyviä tietoteknisiä taitoja.
Työn monipuoliseen sisältöön pääset vaikuttamaan myös oman kiinnostuksen mukaisesti. Työskentelemme muuttuvassa ja kehittyvässä työympäristössä ja voit olla mukana kehittämässä Keusoten neuvolatyötä. Itsenäiseen työhön saat tukea neuvolan moniammatilliselta tiimiltä, kollegoilta ja esimieheltä.
Kelpoisuusehtona tehtävään on terveydenhoitajan tutkinto sekä ammattinimikkeen laillistaminen Suomessa sekä soveltuvuus tehtävään.
- Vuorotteluvapaan sijaiseksi käy henkilö, jonka työttömyys on yhdessä tai useammassa jaksossa kestänyt vähintään 90 kalenteripäivää vuorotteluvapaan alkamista edeltäneiden 14 kuukauden aikana.
- Seuraavissa tilanteissa sijaiseksi voidaan palkata henkilö, jonka työttömyys on kestänyt vain yhden päivän välittömästi ennen sijaisuuden alkamista:
- Henkilö on vuorotteluvapaan alkaessa alle 25-vuotias tai yli 55-vuotias.
- Henkilö on alle 30-vuotias ja ammatillisen- tai korkeakoulututkinnon suorittamisesta on kulunut enintään vuosi.
- Määräaikainen työsuhde ajalle 25.1.2025 asti,
- Tehtäväkohtainen palkka on 3370,05 e/kk. Lisäksi maksamme työkokemukseen perustuvaa lisää.
- Tutustu rekrytointisivuston kautta Keusoteen sekä rekrytointiprosessiimme. Lue meidän työsuhde-eduistamme (mm. Epassi, työterveyshuolto) sekä näe tehtävään mahdollisesti vaadittavat todistukset/luvat. www.keusote.fi/rekry.
Hakuaika 10.10.2024 klo 14.00.
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/terveydenhoitaja-jarvenpaan-keskustan-neuvola-5kk-vuorotteluvapaa-keusote-4761/
- Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainen
- keusote-4761
- 19.9.2024 13:00 - 3.10.2024 14:00
- UusimaaJärvenpääKunta
neuvolapalvelujen esimies Sonja Peura p. 050 497 0069, sonja.peura@keusote.fi. Kontaktoimme hakijoita hakuaikana ja täytämme tehtävän sopivan hakijan löytyessä.
Keusote on edelläkävijä hyvinvointialueena. Olemme tehneet vuosia töitä kuntayhtymänä ja nyt tekemisen meininki jatkuu Hyvinvointialueella! Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten ja Tuusulan alueella. Vastaamme 200 000 asukkaan laadukkaista ja asiakaslähtöisistä sote-palveluista. Hyvinvointialueella työskentelee yli 4000 ammattilaista. Tule mukaan osaavaan ja kannustavaan työyhteisöömme, rakentamaan kanssamme tulevaisuuden sotea!
Sijainti
Lääkärinkuja 1
Järvenpää