CareeriaPlus Oy hakee suomen kielen opettajia (4) toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin kotoutumiskoulutukseen pääkaupunkiseudulle ja Keravalle.
Tarjoamme ison organisaation tuen ja edut, kuten kattavan työterveyshuollon sekä ePassi-edun, toimivat ja ajanmukaiset työvälineet, mukavan esihenkilön ja koulutustiimin sekä viihtyisät työympäristöt hyvien yhteyksien varrella.
Työsi on merkityksellistä ja vaikuttavaa. Koulutuksen tavoitteena on edistää suomen kielen oppimista, niin että opiskelijat kotoutuvat suomalaiseen yhteiskuntaan ja työllistyvät.
Tehtävä on päätoiminen, päivittäinen työaika on 7 tuntia, viikkotyöaika on 16-38,25 tuntia. Palkkaus AVAINOTES:n Osio E:n mukainen. Työsuhde voi alkaa sopimuksen mukaan.
Olet hakemamme henkilö, jos sinulla on ylempi soveltuva korkeakoulututkinto, suomen kielen perus- ja aineopinnot suoritettuna, pedagoginen pätevyys ja mielellään työkokemusta aikuisten maahanmuuttajien parissa. Jos koulusivistyskielesi on muu kuin suomi, edellytetään myös yleisen kielitutkinnon ylimmän tason todistus tai valtionhallinnon kielitutkinnon erinomaisen tason todistus.
Työsuhteen alkaessa valittujen on esitettävä lain mukainen Oikeusrekisterikeskuksen rikostaustaote.
Hakuaika päättyy 11.10.2024
Lisätietoja voi antaa sähköpostitse koulutuspäällikkö Annina Salminen, annina.salminen(ät)careeria.fi (30.9.-4.10.24) tai koulutuspäällikkö Eija Lenkkeri eija.lenkkeri(ät)careeria.fi (7.-11.10.24)
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/suomen-kielen-ja-viestintataitojen-opettaja-car-03-42-24/
- CareeriaPlus Oy, Maahanmuuttajakoulutuksen palvelut
- Osa-aikatyöTyöpaikkaVakinainen
- CAR-03-42-24
- 4
- 28.10.2024
- AVAINOTES
- 27.9.2024 11:27 - 11.10.2024 23:59
- Opetus- ja kulttuurialaKouluttajatehtävätUusimaaHelsinkiOppilaitos
koulutuspäällikkö Annina Salminen, annina.salminen(ät)careeria.fi (30.9.-4.10.24) tai koulutuspäällikkö Eija Lenkkeri eija.lenkkeri(ät)careeria.fi (7.-11.10.24)
CareeriaPlus Oy:n aikuisille maahanmuuttajille suunnattu koulutustarjonta antaa valmiuksia kotoutua Suomeen ja toimia suomalaisessa yhteiskunnassa täysipainoisesti. Koulutuksemme ja palvelumme edistävät maahanmuuttajien työllistymistä ja hakeutumista ammatilliseen koulutukseen.
Yrityksille ja muille työyhteisöille järjestämme tilauksesta henkilöstön ammatillisen suomen kielen valmiuksia kehittävää koulutusta ja monikulttuurisuusvalmennusta.
CareeriaPlussalaisia on noin 80 ja liikevaihtomme on 5 Meur.
Tarjoamme koulutusta koko Uudenmaan alueella mm. toimipisteissämme Keravalla, Porvoossa, Vantaalla ja Helsingissä. CareeriaPlus Oy kuuluu Careeria-koulutuskonserniin.
Sijainti
Lämmittäjänkatu 2A
00880 Helsinki