Skip to main content
Sosiaalityöntekijä, aikuissosiaalityö, Pohjanmaan hyvinvointialue

Hakuaika päättyy 18.9.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Tule meille töihin!

Haemme sosiaalityöntekijää Pohjanmaan hyvinvointialueelle, alkusijoituspaikka työikäisten sosiaalipalveluissa eteläisellä alueella.

Aikuissosiaalityö on yli 18-vuotiaille suunnattua, suunnitelmallista sosiaalihuollon ammattihenkilöiden tekemää työtä. Sen ensisijainen tavoite on tukea asiakkaan toimintakykyä, elämänhallintaa ja osallisuutta sekä ehkäistä sosiaalisten ongelmien syntymistä tai syvenemistä. Kohderyhmä on pääsääntöisesti työikäiset (noin 18-64-vuotiaat), jotka tarvitsevat erityistä
tukea elämän kriisitilanteissa, arjen sujumisessa, taloudellisissa ongelmissa, asumisessa tai työllistymisessä. Työ perustuu palvelutarpeen arviointiin ja yhdessä asiakkaan kanssa laadittuun asiakassuunnitelmaan.

Työ on luottamuksellista, asiakaslähtöistä ja usein moniammatillista (yhteistyö mm. Kela:n, terveydenhuollon ja TE-palveluiden kanssa). Aikuissosiaalityö ei ole vain palveluiden myöntämistä, vaan se on "ihmisoikeustyötä", jolla pyritään vahvistamaan yksilön voimavaroja ja vaikuttamaan sosiaalisiin rakenteisiin. Se on osa hyvinvointialueiden lakisääteisiä sosiaalipalveluita.

Arvostamme aikaisempaa kokemusta sosiaalityöstä, hyviä vuorovaikutus- ja tiimityön taitoja, sosiaalihuoltoon liittyvää työikäisten palvelujen substanssiosaamista. Tarjoamme sinulle näköalapaikan merkityksellistä ja mielenkiintoista työtä työikäisten henkilöiden parissa asiantuntevassa ja kollegoita arvostavassa työyhteisössä. Tarjoamme kilpailukykyisen palkan
sekä työsuhde-etuna E-passin.

Työ edellyttää ajokorttia ja oman auton käyttöä.


Kelpoisuusvaatimus:
Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot tai pääainetta vastaavat yliopistolliset opinnot sosiaalityössä. Laillistettu sosiaalityöntekijä sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015, § 7 ja § 9) mukaan. Hyvä suullinen ja kirjallinen taito maamme molemmissa kansalliskielissä.

Valitulla tulee olla voimassa tartuntatautilain (1227/2016) 48 § mukainen rokotussuoja. Lisäksi valitun tulee ennen viran vastaanottamista toimittaa vaadittava lääkärinlausunto terveydentilastaan sekä esittää rikosrekisterilain 6 § 2. mom. tarkoitettu ote rikosrekisteristä.

Sovelletaan koeaikaa.

http://www.pohjanmaanhyvinvointi.fi

Palvelupäällikkö, Työikäisten sosiaalipalvelut ja vammaisten palvelut
Puh. 040 156 2847
johanna.blom@ovph.fi

Henna Kronlund
Johtava sosiaalityöntekijä - Työikäisten sosiaalipalvelut
Puh. 045 1321 593
henna.kronlund@ovph.fi

Pohjanmaan hyvinvointialue

Pohjanmaan hyvinvointialue järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, erikoissairaanhoidon palvelut sekä pelastuspalvelut Pohjanmaan maakunnassa.

Kaskinen, Korsnäs, Kristiinankaupunki, Maalahti, N

Kaskinen, Korsnäs, Kristiinankaupunki, Maalahti, Närpiö -

Tutustu työnantajaan
Pohjanmaan hyvinvointialueOVPH-13-200-264.9.2026 klo 08:00 - 18.9.2026 klo 15:00VakinainenVirkasuhde21.9.2026SOTE-sopimus4258,14 € Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Pohjanmaan hyvinvointialueOVPH-13-200-264.9.2026 klo 08:00 - 18.9.2026 klo 15:00VakinainenVirkasuhde21.9.2026SOTE-sopimus4258,14 €