Hakuaika päättyy 14.8.2026 klo 12:00
Perho - Jäätävän hyvä. Perho on vireä itsenäinen maaseutukunta Keski-Pohjanmaalla ja haemme toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen SIVISTYSJOHTAJAA.
Viran kelpoisuusehtona on virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja lisäksi edellytämme valittavalta toimialan hallinnon ja lakien osaamista, OVTES:n tuntemusta sekä kokemusta kunnallishallinnon tehtävistä. Valinnassa arvostamme johtamistaitoa, strategista osaamista, hyviä neuvottelu- ja vuorovaikutustaitoja sekä aktiivista kehittämisotetta.
Sivistysjohtaja toimii osastopäällikkönä Sivistys- ja hyvinvointipalvelut -päävastuualueella.
Päävastuualueeseen kuuluvat toimialan hallinto, varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta, toisen asteen koulutus sekä liikunta-, nuoriso-, kirjasto- ja kulttuuripalvelut. Tehtävään sisältyy kunnan kirjasto- ja kulttuuripalveluista vastaavana viranhaltijana toimiminen. Tehtäviin kuuluu myös sivistys- ja hyvinvointilautakunnan asioiden
valmistelu ja esittelijänä toimiminen.
Sivistysjohtaja johtaa osastonsa palveluiden järjestämisestä, sekä vastaa niiden strategisesta, taloudellisesta ja toiminnallisesta suunnittelusta. Sivistysjohtaja kuuluu kunnan johtoryhmään.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virkaehtosopimuksen mukaan.
Kokonaispalkka 5000 - 6000 €/kk riippuen koulutuksesta ja työkokemuksesta. Hakijat voivat
esittää myös oman palkkatoiveensa.
Hakuaika virkaan päättyy 14.8.2026 klo 12:00.
Hakemus virkaan jätetään Kuntarekryn kautta (www.kuntarekry.fi). Hakemukseen tulee liittää
ansioluettelo ja selvitys hakijan kelpoisuudesta. Haastatteluun valituilta voidaan edellyttää osallistumista soveltuvuustestiin. Päätöksen sivistysjohtajan virkaan valittavasta tekee kunnanhallitus.
Viran vastaanotto 1.11.2026 alusta tai sopimuksen mukaan. Valitun on ennen viran
vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Perhon kunnanhallitus
kunnanjohtaja Lauri Laajala, puh. 0400 517 380, lauri.laajala@perho.com
tai sivistys- ja hyvinvointilautakunnan pj Antti Isomöttönen, puh 040 772 6461,
antti.isomottonen@perho.com
Perhon kunta
Perho sijaitsee Keski-Pohjanmaan maakunnassa ja on osa Kaustisen seutukuntaa. Perhossa toimintaa ohjaavat yrittäjyyden, hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja osallisuuden edistäminen. Perhon kunta on tuoksuton ja savuton työpaikka. Perhon kunta tarjoaa omaehtoista liikkumista työajalla, kuntosalin käyttö on maksutonta, E-passi etu sekä käytössä laajat työterveydenhuoltopalvelut. Tutustu Perhon kunnan bonuskampanjoihin www.perho.com
Keskustie 2
Perho 69950
- Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus