Skip to main content
Rehtori

Hakuaika päättyy 16.8.2026 klo 16:00

Suosikiksi

Etelä-Savon Koulutus Oy hakee rehtoria. Rehtori johtaa Etelä-Savon ammattiopiston opetuksen suunnittelua ja toteutusta siten, että se vastaa maakunnan ja osin koko Suomen osalta työelämän osaajatarpeeseen.

Etelä-Savon Koulutus Oy hakee rehtoria. Rehtori johtaa Etelä-Savon ammattiopiston opetuksen suunnittelua ja toteutusta siten, että se vastaa maakunnan ja osin koko Suomen osalta työelämän osaajatarpeeseen. Rehtorin tehtävänä on myös opetuksen ja kehittämishankkeiden sekä yhteistyössä tytäryhtiömme KasvuEsedu Oy:n kanssa edistää alueen elinvoimaa ja kilpailukykyä. Nämä tehtävät on säädetty laissa ammatillisesta koulutuksesta (Laki ammatillisesta koulutuksesta 531/2017).

Rehtorin johdettavana työskentelee kuusi osaamispäällikköä, jotka toimivat omien koulutusalojensa esihenkilöinä. Rehtori kuuluu konsernin johtoryhmään ja raportoi suoraan toimitusjohtajalle. Hän toimii keskeisessä roolissa ammattiopiston työelämäyhteistyön rakentajana ja ylläpitäjänä.

Valittavalta rehtorilta edellytämme ylempää korkeakoulututkintoa ja ammatillisen toisen asteen vaatimaa rehtorin kelpoisuutta, johon sisältyy asetuksen (asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 14.12.1998/986) mukaisesti opintohallinnon tutkinto tai vastaava osaaminen sekä ammatillisen toisen asteen edellyttämä pedagoginen koulutus. Edellytämme myös pedagogista kokemusta sekä vahvoja näyttöjä esihenkilötyöstä, muutosjohtamisesta ja toiminnan kehittämisestä.

Rehtorin tulee olla innostava pedagogi ja häneltä edellytetään kykyä laaja-alaiseen kokonaisuuksien hahmottamiseen sekä vihreän siirtymän ja digitalisaation edistämiseen ammatillisen koulutuksen näkökulmasta. Rehtorilta odotetaan hyviä henkilöstö- ja talousjohtamisen taitoja sekä vahvoja yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Myös digitaitojen tulee olla vahvat. Hakijalta edellytetään erinomaista englannin ja hyvää ruotsin kielen osaamista.

Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Tehtävään valitun tulee esittää hyväksytty lääkärintodistus terveydentilasta sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.

Lisätietoja tehtävästä antaa Eezy Personnelin seniorikonsultti Ilpo Niemelä, p. 050 366 7708 / ilpo.niemela@eezy.fi (lomalla 7.7.-2.8.). Lähetä hakemuksesi, ansioluettelosi ja palkkatoivomuksesi viimeistään 16.8.2026 hakulinkin kautta.

Jos tehtävänkuvaus innostaa, niin haluamme kuulla sinusta lisää!

Hae paikkaa: https://ats.talentadore.com/apply/rehtori/8KNPLj?utm_source=duunitori.fi&utm_medium=referral#application

https://esedu.fi/rekry/

Lisätietoja tehtävästä antaa Eezy Personnelin seniorikonsultti Ilpo Niemelä, p. 050 366 7708 / ilpo.niemela@eezy.fi (lomalla 7.7.-2.8.). Lähetä hakemuksesi, ansioluettelosi ja palkkatoivomuksesi viimeistään 16.8.2026 hakulinkin kautta.

Etelä-Savon Koulutus Oy

Etelä-Savon Koulutus Oy:n ylläpitämä Etelä-Savon ammattiopisto on maakunnallinen monialainen ammatillinen oppilaitos, joka järjestää ammatillista perus-, jatko- ja täydennyskoulutusta nuorille sekä aikuisille. Vakituiset toimipisteet sijaitsevat Mikkelissä ja Pieksämäellä. Etelä-Savon ammattiopistossa opiskelijoita on noin 2600 opiskelijaa ja henkilöstömäärä on 250.

Esedu on savuton oppilaitos.

Otavankatu 4

Mikkeli 50100

Tutustu työnantajaan
  • Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus
Etelä-Savon Koulutus OyESK-07-5-2629.6.2026 klo 10:00 - 16.8.2026 klo 16:00VakinainenTyösuhdeSopimuksen mukaanOsittainen etätyömahdollisuusYTES Suosikiksi
Työpaikan tiedot Etelä-Savon Koulutus OyESK-07-5-2629.6.2026 klo 10:00 - 16.8.2026 klo 16:00VakinainenTyösuhdeSopimuksen mukaanOsittainen etätyömahdollisuusYTES