Skip to main content
Perheohjaaja

Hakuaika päättyy 30.7.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Haettavana kaksi (2) perheohjaajan vakituista tehtävää Kotona asumista tukevien palveluiden palveluyksikössä Kajaanissa 1.9.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Kotona asumista tukevat palvelut yksikkö järjestää lapsiperheiden matalan kynnyksen palveluita: perhetyötä ja lapsiperheiden kotipalvelua sekä oman palvelutuotannon henkilökohtaista apua. Perhetyötä toteutetaan sosiaalihuoltolain mukaisena varhaisen tuen palveluna sekä lastensuojelun tehostettuna perhetyönä. Perheohjaajan tehtävään kuuluu lisäksi sosiaalihuoltolain mukaisten lasten ja vanhempien välisten tapaamisten valvonta.

Perhetyö on perheen kotona tehtävää, tavoitteellista ja määräaikaista tukea. Se yhdistää käytännön arjen avun ja psykososiaalisen tuen. Tavoitteena on vahvistaa perheen omia voimavaroja, parantaa perheen toimintakykyä ja turvata lapsen etu. Perhetyö sisältää vanhemmuuden sekä perheiden arjen tukemista, lasten hoidon ja kasvatuksen ohjaamista, perheen toimintakyvyn vahvistamista sekä perheen vuorovaikutustaitojen tukemista ja sosiaalisten verkostojen laajentamista.

Työtä tehdään pääasiassa asiakkaiden kotona ja arkiympäristöissä joustavina työaikoina perheiden tarpeen mukaan. Työ toteutuu pääsääntöisesti arkipäivisin klo 8-18 välillä, tapaamisten valvontoja järjestetään tarvittaessa myös viikonloppuisin.

Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva sosiaalialan korkeakoulututkinto. Sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun
lain (817/2015, 3 § ja 8 § ja 32 §) mukainen laillistus.
Tehtävässä edellytetään rekisteröitymistä Lupa- ja valvontaviraston (ent. Valvira) ammattihenkilörekisteriin sekä tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotesuojaa.

Tehtävässä edellytämme hyviä vuorovaikutustaitoja ja hyviä valmiuksia pari-, tiimi- ja verkostotyöhön. Odotamme, että sinulla on valmius työskennellä muuttuvissa työtilanteissa ja kykyä oma-aloitteiseen ja tavoitteellisen työskentelyyn lapsiperheiden kanssa. Edellytämme myös asiakaslähtöistä työotetta ja kykyä moniammatilliseen työskentelyyn. Arvostamme aikaisempaa kokemusta perhetyöstä tai kokemusta työskentelystä lapsiperheiden kanssa, kehittämismyönteistä työotetta sekä täydennyskoulutuksilla hankittua alan menetelmäosaamista. Eduksi katsotaan myös hyvät kirjaamistaidot.

Työ on liikkuvaa ja edellytämme tehtävään valitulta voimassa olevaa B-ajokorttia. Käytössämme on leasing-autoja työmatkoihin ja kilometrikorvaus oman auton käytöstä.

Työn tueksi tarjoamme perehdytyksen, esihenkilön tuen, ryhmätyönohjauksen ja kehittämismyönteisen ilmapiirin. Käytössäsi on myös työterveyshuolto, liukuva työaika ja osittainen etätyömahdollisuus sekä osallistumisoikeus Kainuun hyvinvointialueen työtehtävän ansiokasta hoitamista tukeviin koulutuksiin.

Vastaanotamme hakemukset Kuntarekryssä. Koeaika 6 kk.
Tehtävän täyttämisessä otetaan ensisijaisesti huomioon Kainuun hyvinvointialueen irtisanomisuhan alaiset työntekijät, mikäli he täyttävät tehtävän kelpoisuusehdot.

Ennen valinnan vahvistamista valitun tulee esittää terveydentilaa koskeva selvitys sekä todistus rikostaustan selvittämisestä (laki lasten kanssa työskenteleville rikostaustan selvittämisestä 504/2002).

https://hyvinvointialue.kainuu.fi

Palveluyksikköpäällikkö Milla Siltala, puh. 044 710 0375. milla.siltala@kainuu.fi (tiedustelut arkisin klo 8.00 - 16.00)

Kainuun hyvinvointialue, Sosiaali- ja perhepalvelut, Kotona asumista tukevat palvelut

Kainuun hyvinvointialue on noin 4 000 osaajan työpaikka, jonka tehtävänä on järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut koko maakunnassa. Haluamme olla aidosti hyvä työnantaja.

Tarjoamme työntekijöillemme mukavan työyhteisön, mielenkiintoisia työtehtäviä sekä mahdollisuuden kouluttautua. Työilmapiiri meillä on tunnetusti rento ja mukava. Me tuemme täällä kollegoitamme ja panostamme työntekijöidemme viihtymiseen. Kainuussa elämme luonnonläheistä elämää ja palveluiden lisäksi lähellämme on myös runsas kulttuuritarjonta. Maakuntana olemme rautainen yhdistelmä elinvoimaa, huipputeknologiaa ja sujuvaa arkea.

Katso Kainuun hyvinvointialueen avoimet työpaikat Kuntarekrystä ja tule työskentelemään kanssamme kainuulaisten hyvinvoinnin puolesta!

Lönnrotinkatu 2 C, 2. krs

Kajaani 87100

Tutustu työnantajaan
Kainuun hyvinvointialue
Kainuun hyvinvointialue, Sosiaali- ja perhepalvelut, Kotona asumista tukevat palvelut
KAI-03-107-2623.7.2026 klo 11:03 - 30.7.2026 klo 15:00VakinainenTyösuhde1.9.2026 tai sopimuksen mukaan22931,12 €
Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Kainuun hyvinvointialue
Kainuun hyvinvointialue, Sosiaali- ja perhepalvelut, Kotona asumista tukevat palvelut
KAI-03-107-2623.7.2026 klo 11:03 - 30.7.2026 klo 15:00VakinainenTyösuhde1.9.2026 tai sopimuksen mukaan22931,12 €