Palotarkastaja, Valvontapalvelut, Parainen

Ansök senast  4.12.2024 14:00

Etsimme uusia kykyjä liittymään tiimiimme. Haemme palotarkastajaa, joka on valmis ottamaan vastuulleen kaksikielisen Turunmaan saariston.

Palotarkastajan työssä pääset tekemään mm. valvontakohteiden turvallisuuskulttuurin arvioimista, rakennusten paloturvallisuuden valvontaa, kemikaalilainsäädännön valvontavelvoitteiden toteutumista, ohjaus-, lausunto- ja neuvontatehtäviä sekä turvallisuusviestinnän toteuttamista erilaisin keinoin. Tuet myös muuta tiimiä ruotsin kielen taidoillasi. Työ on hyvin itsenäistä ja vaihtelevaa. Sijoituspaikka tässä virassa tulee olemaan työsuhteen alussa Paraisten paloasema.

Odotamme sinun pystyvän työskentelemään itsenäisesti ja tiimissä. Työssä tarvitset ammatillisten taitojen lisäksi hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä sujuvaa suullista ja kirjallista ilmaisukykyä sekä suomen, että ruotsin kielellä.

Kelpoisuusvaatimuksena on virkaan soveltuva korkeakoulututkinto tai aikaisempi rakennusmestarin tutkinto, perehtyneisyys pelastustoimeen ja vähintään B-luokan ajokortti.

Palotarkastajan työhön sopivaksi pohjakoulutukseksi on katsottu olevan esimerkiksi rakennus- tai turvallisuusalan tradenomitutkinto tai pelastusopiston päällystötutkinto.

Arvostamme
- Erityisesti sujuvaa ruotsin ja suomen kielen taitoa.
- Kemikaalilainsäädännön osaamista.

Viran hoito alkaa aikaisintaan 1.1.2025 tai sopimuksen mukaan ja siinä on 6 kuukauden koeaika.

Viran tehtäväkohtainen palkka on 3 559,05 €/kk.

Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi sinulla on mahdollisuus saada erilaisia lisiä, esim. työkokemuslisä (3-8%). Työkokemuslisää maksetaan hyväksi laskettujen työvuosien perusteella ja mukaan lasketaan myös muilla työnantajilla tehty saman alan työ. Jos sinulla on hyväksi luettavaa työkokemusta yli 15 vuotta, voit nopeastikin ansaita lomaa korkeimman taulukon mukaan eli jopa 38 päivää vuodessa, joka tarkoittaa 7,5 viikkoa lomaa vuodessa.

Palvelussuhteessa noudatetaan teknisten sopimuksen ehtoja ja työaikana on yleistyöaika (38,25 h/vko). Etätyön tekeminen on mahdollista erikseen sovittavalla tavalla ja työnantajan kulloinkin voimassa olevien etätyöohjeiden mukaisesti.

Tehtävään valittavan henkilön on esitettävä todistus terveydentilaa koskevasta selvityksestä (työhöntulotarkastus). Tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä henkilön suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014, lisätietoja: supo.fi). Tehtävään valinta edellyttää, että em. selvitysten perusteella hakija voidaan katsoa soveltuvaksi tehtävään.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle virkaan/työsuhteeseen valitulta pyydetään satunnaisesti huumausainetodistus.

Haluamme edistää tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista ja arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme. Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.


Läs mer

http://varha.fi

Kontaktuppgifter

Johtava palotarkastaja Susanna Hakonen, p. 044-7960694

Johtava palotarkastaja Kari Kummunsalo, p. 040-1285340

Hakemuksen jättäminen: Hakemus tulee jättää sähköisen hakulomakkeen kautta. Jos et pysty tekemään sähköistä hakemusta, voi paperihakemuksen toimittaa postitse osoitteella Varha, Kirjaamo, PL 52, 20521 Turku.

Sök nu!

Organisationer jobb

Arbetsgivare Olemme noin 23 000 asiantuntijan työpaikka – yksi maamme suurimmista työnantajista. Me huolehdimme siitä, että kaikki alueemme puoli miljoonaa ihmistä saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut sekä turvaamme pelastustoimen. Teemme töitä kaikkia koskettavien tärkeiden asioiden parissa! Me olemme #hyvintekijät! Läs om arbetsgivare