Ohjaajan ja lähikasvattajan sijaisuudet

Kun olet täyttänyt hakemuksen, otathan meihin yhteyttä puhelimitse, sähköpostilla tai Facebookin kautta keikkahaastattelun sopimiseksi.

Hei sosiaalialan ammattilainen tai alaa opiskeleva huipputyyppi! Tule sijaiseksi ohjaajan/lähikasvattajan tehtäviin lastensuojeluun. Tämä on sinun tilaisuutesi päästä tekemään haastavaa ja antoisaa lastensuojelutyötä!

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymällä on kolme omaa lastensuojeluyksikköä, joissa tuotetaan erilaisia lastensuojelun palveluja. Yksiköt toimivat ympärivuorokautisesti ja työtä tehdään pääsääntöisesti kolmessa vuorossa. Yksiköt tarvitsevat sijaisia pääasiassa lyhytaikaisiin äkillisiin tarpeisiin.

Viisikko sijaitsee Hollolan kuntakeskuksessa. Viisikossa on seitsemän paikkainen osasto 15 – 17 -vuotiaille sekä viisi paikkainen osasto psyykkisesti oirehtiville yli 13 -vuotiaille lapsille. Lisäksi Viisikossa on perhekuntoutuspaikka kolmelle perheelle.

Salinkallio sijaitsee Lahden Launeen kaupunginosassa ja siellä toimii kaksi kuusi paikkaista vastaanotto-osastoa. Toinen osasto on yli 13 –vuotiaille ja toinen alle 13-vuotiaille kiireellisesti sijoitetuille lapsille.

Nikkilä sijaitsee Lahden Nikkilän kaupunginosassa ja siellä toimii kaksi viisi paikkaista kuntouttavan työn osastoa. Lapset ovat iältään 6-17-vuotiaita. Työtä tehdään tiiviisti koko perheen kanssa.

Jokaisessa yksikössä työskentelee osaava ja ammattitaitoinen henkilöstö, joka toivottaa tervetulleeksi uudet sijaiset. Sijaisena tarvitset rohkeutta tarttua työhön, halua oppia uusia asioita, hyviä vuorovaikutustaitoja, kykyä toimia lasten ja heidän vanhempiensa kanssa sekä valmiutta itsenäiseen työskentelyyn. Työkokemus lastensuojelutyöstä katsotaan eduksi.

Kelpoisuutena ohjaajan tehtäviin on sosiaali- tai terveydenhuollon ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteen tutkinto. Lähikasvattajan tehtäviin kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva kouluasteen tutkinto esim. lähihoitaja tai nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja. Opiskelijoiden soveltuvuus eri tehtäviin arvioidaan yksilöllisesti.

Kiinnostuitko? Täytä hakemus ja sovitaan haastatteluaika!

Lisätietoja

http://www.phhyky.fi/rekry
http://www.facebook.com/phhyky

Tutustu työnantajaan

Viisikon toimintayksikkö
Suvi Virtanen
puh. 044 7802565
Heli Korkka
puh. 044 780 2564
Virpi Lintuluoto
puh. 044 482 0302
Salinkallion toimintayksikkö
Sari Rancken
puh. 050 398 7682
Nikkilän toimintayksikkö
Mari Laitinen
puh. 044 716 1922
Rekrytointi
puh. 044 719 5018
rekrytointi@phhyky.fi

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä, Perhe- ja sosiaalipalvelut, Lapsiperhepalvelut, Lastensuojelu
Osoite: Keskussairaalankatu 7, 15850 Lahti

Päivät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä työskentelee 7000 ammattilaista ja olemme alueen suurin työnantaja. Olemme mukana Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka-ohjelmassa.

Yhdessä teemme parhaamme vuoden ympäri, joka päivä, joka ikinen sekunti. Tervetuloa joukkoomme!