Espoon kaupungin tonttiyksikkö hakee tonttien luovutustoiminnasta vastaavaa maankäyttöasiantuntijaa kasvavaan ja kehittyvään kaupunkiin.
Maankäyttöasiantuntijana pääset mukaan työhön, jonka vaikutus näkyy kaupungissamme vuosikymmenten päähän. Maankäyttöön liittyvät tehtäväsi kehittävät sinusta alan rautaisen ammattilaisen. Tukena työssäsi on kahdenkymmenen ammattilaisen ydinjoukko ja muut toimialan yhteistyökumppanit.
Vastuullasi ovat yleisten rakennusten tonttien sekä rakennettujen kiinteistöjen luovutuksen tonttihaut ja neuvottelut, päätösten valmistelu sekä niihin liittyvien erilaisten sopimusten ja asiakirjojen laatiminen. Myöhemmin tehtävänkuva painottuu asuntotonttien, erityisesti yhtiömuotoiseen rakentamiseen tarkoitettujen pientalotonttien, luovutukseen.
Olet osaltasi mukana kehittämässä tonttien hakumenettelyjä esimerkiksi puurakentamisen ja kestävän kehityksen teemoilla sekä Hiilineutraali Espoo 2030-tavoitteeseen liittyen. Myös tonttivarannon kehittäminen on osa toimenkuvaasi. Tätä pääset tekemään yhdessä kaupungin kaavoituksesta ja infrarakentamisesta vastaavien tulosyksiköiden kanssa. Työlläsi on merkitystä koko Espoon kaupungin kasvussa.
Otamme huomioon kaikki hakuaikana tulleet hakemukset. Valinta tehdään hakuajan päätyttyä sen jälkeen kun haastattelut on saatu päätökseen.
Ensimmäisen kierroksen haastattelut pidetään viikon 43 alkupuolella.
Työpaikan nimi ja osoite: Kaupunkiympäristö, Esikunta, Tonttiyksikkö
Työaika: 36 h 15 min/viikko
Tehtävä on vakinainen.
Tämä työpaikka on esteetön.
Kelpoisuusvaatimukset: Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.
Arvostamme hyviä yhteistyö- ja neuvottelutaitoja sekä kokemusta toimialueesta. Katsomme eduksi maankäyttö- ja rakennuslain sekä kiinteistönmuodostuslain tuntemuksen.
Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea!
Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta, ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.
Mikäli sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan.
Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi.
Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/maankayttoasiantuntija-tonttiyksikko-espoo-04-153-24/
- Espoon kaupunki, Kaupunkiympäristö, Esikunta
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhde
- ESPOO-04-153-24
- 2.12.2024 tai sopimuksen mukaan
- Tehtäväkohtainen palkka: 4402,57 €/kk+mahd.ammattialalisä max. 8 %:a
- Sopimusala: TS Kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus
- 1.10.2024 00:01 - 15.10.2024 15:45
- Tekninen alaTeknisen alan muut tehtävätUusimaaEspooKunta
Lisätietoja antaa Katja Hakala, katja.k.hakala@espoo.fi,
p. 0468772956, soittoajat 2.10. klo 9-10 ja 7.10. klo 14-15.
Kaupunkiympäristön toimialan esikunnassa huolehdimme noin 50 asiantuntijan voimin toimialan yhteisistä linjauksista ja strategian valmistelusta. Tehtäviämme ovat muun muassa toimialan työn kehittäminen, talouden suunnittelu ja ohjaus, henkilöstöhallinto, viestintä, alueprojektit sekä asunto- ja tonttipalvelut. Työyhteisömme on monimuotoinen ja kannustava. Tarjoamme liukuvan työajan, joustavat mahdollisuudet etä- ja lähityöskentelyn yhdistämiseen sekä nykyaikaiset työvälineet. Toimialan esikunnassa sinua odottavat mahtavat työkaverit ja erinomaiset kehittymismahdollisuudet.
Toimipaikkamme sijaitsee moderneissa tiloissa hyvien kulkuyhteyksien päässä Otaniemessä.
Sijainti
Espoo