Haemme lastenvalvojan sijaista perheoikeudellisten palveluiden tiimiin Satakunnan hyvinvointialueelle ajalle 1.8.2024 - 31.1.2025.
Ensisijainen asiakasvastaanotto ja tehtävien hoito kyseisessä virassa keskittyy Perhekeskus Suvituulen alueelle Harjavaltaan, mutta voi tarvittaessa tapahtua myös muualla Satakunnan hyvinvointialueella.
Lastenvalvojan lakisääteisiin tehtäviin kuuluvat lapsen vanhemmuutta, lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta sekä elatusta koskevien lakien mukaiset tehtävät, joita ovat mm. vanhemmuuden selvittäminen ja elatus-, huolto- ja tapaamissopimusten vahvistaminen sekä niihin liittyvät neuvottelut vanhempien kanssa. Lisäksi tehtävänä on sosiaalihuoltolain mukaisiin valvottuihin ja tuettuihin tapaamisiin liittyviä tehtäviä sekä olosuhdeselvitysten laatiminen käräjäoikeudelle yhdessä työparin kanssa.
Tehtävään vaaditaan sosiaalihuollon ammattihenkilölaissa (817/2015, 7 ja 32 §) mainittu pätevyys ja sosiaalihuoltolaissa (1301/2014, 27a §) määritelty lastenvalvojan kelpoisuus, sosiaalityöntekijä tai muu tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Ensisijaisesti toivotaan hakijalla olevan sosiaalityöntekijän kelpoisuus.
Työ edellyttää perhelainsäädännön tuntemusta, hyviä ihmissuhde-, vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja, ymmärrystä lapsen kehitystason mukaisista valmiuksista sekä kykyä puolueettomuuteen ja asiakkaiden elämäntilanteiden ymmärtämiseen. Kokemus asiakastyöstä vaativissa sosiaalialan tehtävissä luetaan eduksi. Työ on monipuolista ja itsenäistä, mutta tarvittaessa tukenasi on kokeneet kollegat Satakunnan hyvinvointialueen perheoikeudellisten palveluiden tiimissä.
Työtehtävien hoitamiseksi ajokortti ja oman auton käyttö on välttämätöntä.
Työaika tehtävässä on 37 tuntia 45 minuuttia viikossa.
Virkaan valitun tulee esittää nähtäväksi hyväksyttävä todistus terveydentilastaan ja lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote ennen viran vastaanottamista.
Hakemus lähetetään ensisijaisesti sähköisesti Kuntarekry-järjestelmän kautta. Alkuperäiset tutkintotodistukset tarkastetaan haastateltavilta.
Sata-alue on savuton työpaikka. Edellytämme työntekijöiltä tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa
Perheoikeudellisten palveluiden esihenkilö Tarja Valtonen, p. 044 422 4411, tarja.valtonen@sata.fi
Vastuuyksikön päällikkö Piia Murto, p. 044 403 2028, piia.murto@sata.fi
Sähköiseen hakuun ja mahdollisiin ongelmatilanteisiin liittyvät tiedustelut.
rekrytointi@sata.fi
browser-warning-description