Koulunkäynninohjaaja / henkilökohtainen avustaja
Parkanon kaupungin sivistystoimessa julistetaan haettavaksi
koulunkäynninohjaajan/henkilökohtaisen avustajan toistaiseksi voimassa oleva toimi 21.10.2024 alkaen
Parkanon Yhtenäiskoulu Kaarnan nykyaikaisissa tiloissa hyödynnämme perinteisten opetusmenetelmien lisäksi uutta opetusteknologiaa sekä digitaalisia oppilaan oppimista tukevia ympäristöjä. Kaarnassa yhteinen tavoitteemme on tukea kaikkien koululaisten oppimista ja hyvinvointia. Kokonaista koulupäivää turvataan esimerkiksi ilmaisella aamupalalla, oppilaan koulupäivän yhteydessä toteutettavalla harrastustoiminnalla sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan palveluilla. Ammattitaitoisen opetushenkilöstön ja uuden oppimisympäristön lisäksi käytössämme ovat myös opiskeluhuollon palvelut.
Koulunkäynninohjaaja työskentelee yleisopetuksessa, erityisopetuksen pienryhmissä sekä aamu- ja iltapäivätoiminnassa. Koulunkäynninohjaaja toimii myös oppilaan henkilökohtaisena ohjaajana. Työtehtävät ovat monipuolisia ja niihin saattaa kuulua oppimisen tukena toimimisen lisäksi esimerkiksi oppilaiden kyyditysten valvomista, päivittäisissä perustoiminnoissa avustamista tai hoidollisia toimenpiteitä (esimerkiksi diabetes-oppilaan hoidon turvaaminen). Myös välituntivalvonnat sekä mahdollinen työskentely koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnassa kuuluvat koulunkäynninohjaajan tehtävänkuvaan.
Tehtävässä edellytetään tiimityötaitoja, itseohjautuvaa ja positiivista työotetta sekä taitoa toimia oppilasryhmän ohjaajana. Arvostamme vahvoja oppilaan ja työympäristön tarpeet huomioivia vuorovaikutustaitoja sekä joustavaa kykyä mukautua muuttuviin tilanteisiin ja erilaisiin ryhmiin. Kokemus monimuotoisessa oppimisympäristössä työskentelystä katsotaan eduksi. Vahvuudeksi katsotaan kokemus erilaisten oppilaiden ohjaamisesta, kolmiportaisesta tuesta ja kouluikäisen perussairauksien hoidosta.
Hakijalta edellytämme 18 vuoden ikää.
Ensisijainen kelpoisuusvaatimus tehtävään on koulunkäynninohjaajan ammattitutkinto tai muu soveltuva koulutus. Huomioimme myös mahdollisen työkokemuksella osoitetun osaamisen.
Tehtävässä työaika on 38,25 h / viikko. Tehtävä sisältää koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnassa työskentelyä.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaan. Tehtävään valitun tulee toimittaa lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tehtävässä noudatetaan 6 kk:n koeaikaa.
Hakuaika päättyy 10.10.2024 klo 15.00. Hakemukset toimitetaan Kuntarekryn kautta. Täytä sähköinen hakemus huolellisesti. Kerro itsestäsi ja osaamisestasi mahdollisimman monipuolisesti. Toivomme liitteeksi hakijan CV:n.
Lisätiedot ensisijaisesti sähköpostilla:
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/koulunkaynnin-ohjaaja-622058/
- Parkanon kaupunki, Sivistyspalvelut
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhdeEi etätyömahdollisuutta
- 622058
- 21.10.2024
- KVTES:n mukainen
- 23.9.2024 15:49 - 10.10.2024 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaPirkanmaaParkanoKoulunkäynninohjaajatKunta
Kimmo Vesanto, kimmo.vesanto@parkano.fi, p. 044-7865 521
Parkano on n. 6 200 asukkaan vireä kaupunki Pirkanmaalla, Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan kulmauksessa, hyvien liikenneyhteyksien varrella.
Sijainti
Satakunnankatu 36
39700 Parkano
Muut tehtävään liittyvät tiedot