Kiinteistökehitysasiantuntijan virka Kuopion Tilapalveluissa
Kiinnostaako ura kiinteistöalan näköalapaikalla elinvoimaisessa ja kasvavassa Kuopiossa?
Haemme asiantuntevaan joukkoomme kiinteistökehitysasiantuntijaa vakinaiseen virkasuhteeseen 2.1.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Haku virkaan päättyy 5.12.2024 klo 12.
Kiinteistökehitysasiantuntijan keskeisinä tehtävinä on vastata Kuopion Tilapalveluiden hallinnassa olevien rakennusten myynti- ja purkuprosesseista, myyntisalkussa olevien rakennusten myynnistä, toimia Kuopion Tilapalveluiden yhteyshenkilönä kiinteistökehityshankkeissa, hoitaa vastuullaan olevien rakennusten osalta toimitilojen vuokrausta ja niihin liittyviä sopimusasioita neuvotteluineen sekä ylläpitää rakennusten salkutusta.
Lisäksi henkilö vastaa Kuopion Tilapalveluiden toimintasäännössä asiakkuuspäällikölle ja kiinteistökehitysasiantuntijalle määriteltyjen tehtävien hoitamisesta.
Hakijalta vaaditaan vähintään amk-tasoista soveltuvaa tutkintoa. Lisäksi edellytämme kiinteistöliiketoimintaan, kiinteistötalouteen tai kiinteistöarviointiin liittyvää koulutusta ja joihinkin edellä mainittuihin asiantuntijatehtäviin liittyvää vähintään kolmen (3) vuoden työkokemusta.
Arvostamme myynnillistä, oma-aloitteista ja tavoitteellista asennetta, sopimusosaamista, hyviä tietoteknisiä valmiuksia ja yhteistyötaitoja sekä kelpoisuusvaatimuksissa mainittuihin asiantuntijatehtäviin liittyviä, voimassa olevia yleisesti tunnustettuja ja rekisteröityjä ammattipätevyyksiä (esim. LKV).
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen tehtäväkentän ja merkityksellisen työn innostavassa ja dynaamisessa organisaatiossa. Lisäksi tarjoamme hyvän perehdytyksen tehtävään, sujuvan osittaisen etätyömahdollisuuden ja mahdollisuuden jatkuvaan oppimiseen. Käytössäsi on jaksamista ja hyvinvointiasi tukevia etuja esim: ePassi, työmatkaetu, työsuhdepolkupyörä, henkilökunnan hyvinvointikortti ja työterveyshuolto.
Palkkaus ja muut virkasuhteen ehdot määräytyvät teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) mukaan.
Viran tehtäväkohtainen palkka on 4 195,67 €/kk. Sen lisäksi on mahdollisuus saada työkokemuslisää max 8%.
Viran täytössä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Virkaan valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksi saannista toimitettava hyväksytty lääkärintodistus terveydentilastaan.
Lisätietoja
http://www.kuopio.fi
https://vimeo.com/showcase/10277705/video/711087783
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/kiinteistokehitysasiantuntija-tilapalvelut-620115/
- Kuopion kaupunki, Tilapalvelut
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhdeOsittainen etätyömahdollisuus
- 620115
- 2.1.2025 tai sopimuksen mukaan.
- 4 195,67 €/kk
- Sopimusala: TS
- 14.11.2024 16:26 - 5.12.2024 12:00
- Tekninen alaKaavoitus ja rakentaminenKiinteistönhoitoTeknisen alan muut tehtävätPohjois-SavoKuopioKunta
Tilapäällikkö Kai Andersin, p. 044-718 5244, kai.andersin@kuopio.fi
Kuopion Tilapalvelut järjestää Kuopion kaupunginhallituksen alaisena terveellisiä ja turvallisia toimitiloja kaupungin palvelutuotannon tarpeisiin. Kuopion Tilapalveluiden hallinnassa ovat kaikki kaupungin omistamat tai hallitsemat rakennetut kiinteistöt ja toimitilat. Tilojen kokonaismäärä on noin 685 000 m2, jotka sijaitsevat 500 eri rakennuksessa. Liikevaihto on n. 105 M€ ja vuosittaiset toimitilainvestoinnit 40-50 M€.
Toimitilapalvelut -tulosyksikkö vastaa Kuopion Tilapalveluiden asiakkuuden ja omaisuuden hallinnan prosesseista.
Asiakkuuden hallinnan prosessi käsittää toimitilojen vuokraus- ja palvelukokonaisuuksien muodostamisen sekä vastuun asiakkuuksista. Asiakkaiden tila- ja palvelutarvemuutosten käsittely ja kiinteistötalous kuuluvat toimitilapalveluille ja tulosyksikkö vastaa myös Kuopion kaupungin sisäisen vuokrajärjestelmän toimeenpanosta ja kehittämisestä.
Omaisuuden hallinnan prosessissa tulosyksikkö vastaa kaupungin hallinnassa olevien toimitilojen arvon säilyttämisestä, kiinteistötaloudesta ja taloudellisuuden kehittämisestä. Lisäksi tulosyksikkö vastaa tilasalkutuksen ylläpidosta sekä rakennusten myynti-, purku- ja kehitysprosessin toimivuudesta.
Me Kuopiossa uskomme hyvään elämään. Meille se koostuu kolmesta asiasta -hyvästä elosta, ilosta ja olosta. Se on paloa elämää kohtaan, virtaa ja liikettä, sujuvuutta arjessa sekä vapautta tehdä omia valintoja juuri itselle sopivassa ympäristössä, kukin omalla tavallaan.
Olemme 125 000 asukkaan yliopistokaupunki, jonka tavoite on olla hyvän elämän pääkaupunki jokaiselle kuopiolaiselle ja esimerkki muulle maailmalle. Rakennamme sitä yhdessä 3 500 työntekijän voimin. Olemme saaneet aikaan merkityksellisiä hetkiä kuopiolaisille jo lähes 250 vuoden ajan. Millaisia hetkiä sinä haluat jättää jälkeesi?
Sijainti
Suokatu 42
70110 Kuopio
Muut tehtävään liittyvät tiedot