Hakuaika päättyy 15.9.2026 klo 15:00
Lahti hakee kasvavaan, kestävästi kehittyvään ja kansainvälistyvään kaupunkiin KAUPUNKIKULTTUURIJOHTAJAA johtamaan elinvoiman palvelualueelle sijoittuvaa kaupunkikulttuurin vastuualuetta 1.1.2027 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Kaupunkikulttuurin vastuualueeseen kuuluvat liikunnan, kulttuurin, tapahtumien sekä hyvinvoinnin ja osallisuuden tehtävät sekä taseyksikköitä kaupunginorkesteri ja kaupunginteatteri.
Vastuualuejohtajan tehtävänä on mm.:
- johtaa ja koordinoida vastuualueen toimintaa, taloutta, henkilöstöä ja yhteistyötä kaupungin strategian, hallintosäännön, talousarvion ja käyttösuunnitelman mukaisesti
- johtaa vastuualueen toiminnallisten tavoitteiden saavuttamista ja koordinoida
talousarvion sekä käyttösuunnitelman toteuttamista, seurantaa ja raportointia
- vastata vastuualueen palvelujen organisoinnista ja järjestämisestä
- päättää alaisestaan organisaatiosta sekä henkilöstöstä ja sen tehtävistä siltä osin kuin niistä ei ole hallintosäännössä tai tässä toimintasäännössä määrätty
- toimia vastuualueen palveluyksiköiden johtajien esihenkilönä
- vastata työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta vastuualueella
- vastata muista toimivallan delegoinnin perusteella määrätyistä ja toimielinten päättämistä tehtävistä sekä niiden valmistelusta ja täytäntöönpanosta
- muut työnantajan määräämät tehtävät.
Vastuualuejohtajan tehtävä on virkasuhteinen ja työajan näkökulmasta virassa ollaan johtavassa asemassa. Vastuualuejohtajan kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja lisäksi vastuualueen toiminnan tuntemusta vähintään 5 vuoden ajalta, esihenkilö- ja johtamiskokemusta vähintään 3 vuoden ajalta sekä kokemus tavoitteellisten kehittämisprosessien läpiviemisestä, verkostojen johtamisesta ja näkemyksellisyyttä vastuualueen roolista Lahden elinvoiman vahvistumisessa. Tehtävän menestyksellisen hoitamisen kannalta erinomaiset yhteistyö-, neuvottelu-, tiimityö- ja
vuorovaikutustaidot ovat välttämättömiä sekä valmiudet kansainväliseen yhteistyöhön.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaan. Kokonaispalkka on 7178,54 €/kk. Viran täyttämisessä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Haluatko sinä tehdä palkitsevia töitä kestävässä kaupungissa? Täytä sähköinen hakemus 15.9.2026 klo 15.00 mennessä Kuntarekry.fi-palvelussa.
Saatamme käyttää henkilöarviointia ja/tai teettää hakijoilla tehtäviä osana rekrytointiprosessia.
Lahden kaupunki on vastuullinen työnantaja, joka tarjoaa työntekijöilleen monipuolisesti henkilöstöetuja. Käytössäsi on hyvinvoinnin tukemiseen virike-, hieronta- ja terveysetu. Lisäksi olet oikeutettu työmatkaetuun ja sovittuihin lounastarjouksiin.
Tervetuloa tutustumaan työntekijöidemme arkeen. Tällaista on olla töissä Lahden kaupungilla!
https://www.lahti.fi/tyo-ja-yrittaminen/lahti-tyonantajana/tyontekijatarinoita/
Elinvoimajohtaja Elina Laavi, p. 040 708 2121, elina.laavi@lahti.fi
Lahden kaupunki, Elinvoiman palvelualue
Lahti on kestävä ja elinvoimainen ympäristökaupunki. Kaupunkina ja työnantajana pysymme liikkeessä ja luomme tulevaisuutta.
Meillä saat tehdä merkityksellistä, sopivasti haastavaa työtä, johon voit itse vaikuttaa. Tarjoamme monipuolisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittyä ja edetä uralla. Suhtaudumme joustavasti työn tekemiseen. Ymmärrämme, että elämässä on muutakin kuin työ.
120 000 asukkaan yliopistokaupungissa arkesi on sujuvaa ja tarjolla on monipuoliset palvelut. Luonnonläheiseen kaupunkikuvaan ja monipuoliseen tapahtumatarjontaan on helppo ihastua.
Tervetuloa Lahden kaupungille 3 600 ammattilaisen joukkoon huolehtimaan kaupunkilaisten sujuvasta arjesta!
Lahden kaupunki on savuton ja tuoksuton työnantaja.
Harjukatu 31
Lahti 15100
Lahden kaupunki, Elinvoiman palvelualue
Lahden kaupunki, Elinvoiman palvelualue