Hakuaika päättyy 4.9.2026 klo 16:00
Etsimme organisaatiomme johdon tueksi monipuolista ja osaavaa assistenttia!
Tule osaksi osaamista!
Etsimme monipuolista ja osaavaa johdon assistenttiä toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Tehtävässä pääset työskentelemään läheisessä yhteistyössä johdon sekä muiden esihenkilöiden kanssa.
Tehtävään kuuluu johdon päivittäisten tehtävien avustaminen ja koordinointi, erilaisten kokousten sekä tapahtumien järjestäminen ja koordinointi. Myös laskujen käsittely ja asiakirjahallinta kuuluvat tehtäviisi. Tehtävään voi sisältyä myös sisäisen ja ulkoisen viestinnän tehtäviä sekä muita työnantajan osoittamia työtehtäviä.
Olet jo hankkinut kokemusta johdon sihteerin tai assistentin tehtävistä, etkä säikähdä tilanteita, joissa kalenteri elää, asiat muuttuvat ja kaikkia vastauksia ei ole vielä valmiina. Sinulla pysyy kokonaisuus hallussa myös silloin, kun päivä ei mene suunnitelmien mukaan.
Työpisteesi sijaitsee Esedun Otavankadun toimipisteessä Mikkelissä. Työ on pääsääntöisesti lähityötä, mutta mahdollisuus osittaiseen etätyöhön Esedun etätyökäytänteiden mukaisesti.
Tehtävässä menestyminen vaatii aikaisempaa kokemusta johdon sihteerin tai assistentin tehtävistä. Hakijalta edellytetään kykyä työskennellä itsenäisesti, hyviä ajanhallintataitoja sekä positiivista ja joustavaa asennetta. Tehtävässä menestymisessä sinua tukevat erinomaiset yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot sekä joustavuus ja nopea reagoimiskyky muuttuvissa tilanteissa. Tehtävässä edellytetään kykyä työskennellä eri sidosryhmien kanssa. Lisäksi sinulla on palveluhenkinen asenne, avoin suhtautuminen eri työtehtäviä kohtaan sekä positiivinen ja ratkaisukeskeinen toimintaote. Oma-aloitteisella työotteella varmistat asioiden sujuvuuden myös tiukoissa aikatauluissa.
Tehtävään vaadittava tutkinto: soveltuva tutkinto (esim. liiketalous, kauppatieteet). Edellytämme vahvaa suullista ja kirjallista viestintätaitoa, niin suomeksi kuin englanniksi sekä hyviä tietoteknisiä valmiuksia (esim. MS Office -työkalut, erityisesti PowerPoint ja Excel). Katsomme eduksi ammatillisen koulutuksen tuntemuksen sekä tietojärjestelmien tuntemuksen (esim. Triplan, talous- ja henkilöstöhallinnon järjestelmiä, Visma Sign, Falcony)
Me tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja monipuolisen työnkuvan, johon pääset myös itse vaikuttamaan. Tarjoamme myös:
-osaavat kollegat, monipuolisen työyhteisön sekä esihenkilön tueksi työhösi.
-työhyvinvointiamme tuetaan esimerkiksi ePassilla. Meillä on mahdollisuus kuntosalin käyttöön. Palkitsemme myös pitkäaikaisista palvelusvuosista.
-järjestämme koko henkilöstön kehittämis- ja hyvinvointipäiviä 2-4 krt vuodessa.
-tuemme henkilön omaehtoista kouluttautumista, ja työpäiviä on mahdollista hyödyntää opiskeluun. Tuemme vahvasti oman osaamisen kehittämistä.
Palkkatoive pyydetään liittämään työhakemukseen. Työsuhteessa noudatettava työehtosopimus on Kuntatyönantajien YTES. Noudatamme työsuhteen alussa 6 kuukauden koeaikaa.
Tehtävään valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen toimen vastaanottamista.
Lyhyt kuvaus hakuprosessin etenemisestä:
Hae paikkaa tämän ilmoituksen alalaidasta ja voit liittää hakemukseen ansioluettelosi. Todistukset pyydämme valitulta. Voit kysyä lisätietoja rekrytointiin merkityltä yhteyshenkilöltä. Ensimmäiset haastattelut järjestetään hakuajan umpeuduttua. Olemme yhteydessä kaikkiin hakemuksen jättäneisiin viimeistään valinnan jälkeen.
Lisätietoja antaa: viestintäpäällikkö Marika Auvinen, 044 711 5511
sähköposti: etunimi.sukunimi@esedu.fi
Yhteydenottoihin varatut ajat:
to 20.8. klo 12-14
ti 25.8. klo 8.30-10.30
ti 1.9. klo 13-16
Etelä-Savon Koulutus Oy
Etelä-Savon Koulutus Oy:n ylläpitämä Etelä-Savon ammattiopisto on maakunnallinen monialainen ammatillinen oppilaitos, joka järjestää ammatillista perus-, jatko- ja täydennyskoulutusta nuorille sekä aikuisille. Vakituiset toimipisteet sijaitsevat Mikkelissä ja Pieksämäellä. Etelä-Savon ammattiopistossa opiskelijoita on noin 2500 opiskelijaa ja henkilöstömäärä on noin 250.
Esedu on savuton oppilaitos.
Otavankatu 4, 50100 Mikkeli
Mikkeli 50100
- Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus