Siirry pääsisältöön
Yksilöohjaaja nuorten työpajalle JobCenteriin

Hakuaika päättyy 19.11.2026 klo 16:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Nyt sinulla on mahdollisuus tulla työskentelemään pieneen ja viihtyisään työyhteisöön nuorten työpajalle JobCenteriin. Haemme kokoaikaista (36,25 h/vko) työsuhteista yksilöohjaajaa. Työ alkaa 1.1.2027 tai sopimuksen mukaan.

Työtehtäviin kuuluu nuorten valmentaminen yksilöllisen ohjauksen avulla siten, että heidän valmiutensa hakeutua koulutukseen, suorittaa koulutus loppuun sekä työllistyä avoimille työmarkkinoille tai päästä tarvitsemiensa palvelujen piiriin paranevat. Tehtävään kuuluu myös nuoren elämäntaitojen vahvistaminen sekä hänen kehityksensä, itsenäistymisprosessinsa ja yhteiskunnallisen osallisuutensa edistäminen.

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ammatillinen tutkinto tai korkeakoulututkinto. Kokemus nuorisotyöstä tai vastaavista työtehtävistä, kyky työskennellä itsenäisesti ja hyvät yhteistyötaidot luetaan ansioksi. Työtehtävien hoitaminen edellyttää mahdollisuutta käyttää omaa autoa.

Kielitaitovaatimuksena on hyvä suomen ja ruotsin kielen suullinen ja kirjallinen taito. Englannin kielen osaaminen kluetaan eduksi.

Työsuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Toimen vastaanottajan onesitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekärikosrekisteriote lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestäannetun lain (504/2002) mukaisesti.

Palkka määräytyy kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES/AKTA) mukaisesti. Lisäksi tulevat mahdolliset työkokemus- ja työaikalisät.

Hakuaika päättyy 19.11.2026 klo 16.00.

https://www.kristinestad.fi/vapaa-aika/nuorisotyo/jobcenter

Nuorisotyön toiminnanjohtaja Jessica Bårdsnes
puh. 040 508 5240
jessica.bardsnes@krs.fi

Kristiinankaupunki, Kulttuurin ja vapaa-ajan palvelualue

Kristiinankaupungin kaupunki on kaksikielinen, merellinen ja yhteisöllinen työnantaja Pohjanmaan rannikolla. Kaupungilla työskentelee noin 330 eri alojen ammattilaista koulutuksen, hyvinvoinnin, teknisten palveluiden ja hallinnon tehtävissä. Kaupunki panostaa henkilöstön osaamisen kehittämiseen, työhyvinvointiin sekä joustaviin työskentelytapoihin, kuten koulutusmahdollisuuksiin ja etätyöhön.

Läntinen Pitkäkatu 34 b

Kristiinankaupunki 64100

  • Savuton työpaikka
  • Tutustu työnantajaan
    • Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus
    Kristiinankaupunki
    Kristiinankaupunki, Kulttuurin ja vapaa-ajan palvelualue
    7493045.11.2026 klo 10:00 - 19.11.2026 klo 16:00VakinainenTyösuhde1.1.2027 alkaen tai sopimuksen mukaan.Osittainen etätyömahdollisuus2 759,49 euroa (2VAP50B1)
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Kristiinankaupunki
    Kristiinankaupunki, Kulttuurin ja vapaa-ajan palvelualue
    7493045.11.2026 klo 10:00 - 19.11.2026 klo 16:00VakinainenTyösuhde1.1.2027 alkaen tai sopimuksen mukaan.Osittainen etätyömahdollisuus2 759,49 euroa (2VAP50B1)
    Sinulle suositellut työpaikat