Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Haluatko olla mukana toteuttamassa strategiamme vahvan ja kestävän kasvun tavoitteita?

    TULE MEILLE YHDYSKUNTAJOHTAJAKSI

    Olet keskeinen toimija Iin kunnan ja sen elinvoiman kehittymisen kannalta. Olet merkittävänä tekijänä luomassa veto- ja pitovoimaista, houkuttelevaa ja kestävää ympäristöä ja sen rakenteita niin asukkaille, vierailijoille kuin yrityksille ja muille sidosryhmille.

    Toimit yhdyskuntatoimialan strategisena johtajana, joka vastaa kokonaisuuden suunnasta ja kehittämisestä. Johdat kokonaisuutta ja viet sitä eteenpäin yhdessä asiantuntija- ja päällikköjoukkueesi kanssa. Alaisuuteesi kuuluvat muun muassa kiinteistö- ja rakennuttamispalvelut, infra- ja ympäristöpalvelut, ateria- ja puhtauspalvelut, Vesiliikelaitos, maaomaisuus sekä rakennusvalvonta.

    Roolissasi korostuvat kokonaisuuden pitkäjänteinen ja laaja-alainen kehittäminen, jämäkkä ja systemaattinen asiajohtaminen sekä asiallinen ja paneutuva henkilöstöjohtaminen. Johdat henkilöstöä tuloksellisesti, tavoitteellisesti ja valmentavalla otteella, varmistaen työyhteisön sujuvan toiminnan ja kehittymisen. Verkostojen, kumppanuuksien ja yhteistyön rakentajana luot toimintaedellytyksiä elinkeinoelämälle yhdessä elinvoimajohtajan ja kunnanjohtajan sekä muiden kunnan toimijoiden kanssa.

    Edellytämme Sinulta soveltuvaa korkeakoulututkintoa sekä kokemusta ja näyttöjä vaativista johtamistehtävistä. Sinulla on vahvaa toimialan ja elinkeinoelämän tuntemusta sekä talousosaamista. Olet kokenut esihenkilö, joka osaa motivoida, kehittää ja sitouttaa tiimejä kohti yhteisiä tavoitteita. Sinulla on erinomaiset vuorovaikutustaidot, ja johdat ihmisiä sekä organisaatioita määrätietoisesti ja innostavasti. Hallitset kumppanuus- ja hankintamallit ja osaat rakentaa toimivia yhteistyöverkostoja. Kykenet katsomaan asioita laaja-alaisesti, tähyämään rohkeasti tulevaisuuteen sekä varmistamaan päivittäisten toimintojen sujuvuuden yhdessä monialaisen ja osaavan henkilöstön (noin 70 ammattilaista) kanssa. Lisäksi tehtävä edellyttää riittävää kielitaitoa.

    Tarjoamme Sinulle laajan ja mielenkiintoisen tehtävän osana kestävää kasvutarinaamme. Pääset sujuvassa ja matalassa organisaatiossamme kehittämään kunnan lisäksi myös omaa osaamistasi yhteistyössä monialaisten ammattilaisten kanssa

    Yhdyskuntajohtajan kokonaispalkka on 7026,07 €/kk. Käytämme viroissa kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Toivomme, että voisit aloittaa tehtävässä mahdollisimman pian.

    Jätä hakemuksesi sähköisesti Kuntarekry.fi palvelun kautta 1.4.2025 klo 15.00 mennessä. Hakuaikaa on jatkettu ja aiemmin jätetyt hakemukset otetaan huomioon.

    Lisätietoja

    https://www.ii.fi/

    Näytä lisää
    • Iin kunta, Yhdyskuntapalvelut
    • KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhdeOsittainen etätyömahdollisuus
    • 646674
    • Sopimuksen mukaan
    • kokonaispalkka 7026,07 eur / kk
    • 18.3.2025 15:13 - 1.4.2025 15:00
    • Tekninen alaTeknisen alan johdon tehtävätPohjois-PohjanmaaIiKunta
    Yhteystietomme

    Lisätietoja tehtävästä antavat kunnanjohtaja Marjukka Manninen (050 39 000 66), kunnanhallituksen puheenjohtaja Teijo Liedes (040 718 8401) ja lautakunnan puheenjohtaja Sanna Valaja (044 285 1794)

    Tietoa organisaatiosta

    Ii on 10 000 asukkaan kunta Oulun naapurissa nelostien valtaväylän varrella. Oulusta hurauttaa Iihin alle puolessa tunnissa ja Kemistä tunnissa.

    Iin kunnalla työskentelee yhteensä noin 450 ammattilaista. Toimialamme ovat: hallinto- ja talouspalvelut, elinvoima- ja yrityspalvelut, opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut, hyvinvointipalvelut, yhdyskuntapalvelut sekä Iin vesiliikelaitos.

    Otamme Iissä rohkeasti käyttöön uusia palvelumuotoja sekä hyödynnämme sähköisen asioinnin mahdollisuudet. Tuemme henkilöstön luovuutta ja innostusta. Työntekijöiden viihtyvyyttä ja hyvinvointia edistetämme tarjoamalla tukea ammatillisen osaamisen kehittämiseen sekä liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedulla.

    Sijainti
    Piisilta 1, 2 Krs.
    91100 Ii

  • Tutustu työnantajaan
    Muut tiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Iin kunta

    Varhaiskasvatuksen sosionomiHakuaika päättyy30.3.202516:00

    Työavain 650040

    LapIT Oy

    Avoin hakemus (kesätyö, harjoittelu tmv.)Hakuaika päättyy31.12.202523:59

    Työavain LAPIT-05-3-24

    LapIT Oy

    Asiantuntijan avoin hakemusHakuaika päättyy31.12.202523:59

    Työavain LAPIT-08-2-24

    Pudasjärven kaupunki

    Kaupungineläinlääkäri, IiHakuaika päättyy30.4.202516:00

    Työavain PUD-01-12-24

    Iin kunta

    YhdyskuntajohtajaHakuaika päättyy1.4.202515:00

    Työavain 646674

    Iin kunta

    Iin kunnan kesätyöt 2025Hakuaika päättyy4.4.202515:00

    Työavain 644694

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.