Hakuaika päättyy 23.11.2026 klo 12:00
Tule johtamaan ja kehittämään Viitasaaren varhaiskasvatusta. Viitasaaren kaupunki hakee varhaiskasvatusjohtajaa vakinaiseen virkaan 1.1.2027 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Etsimme innostunutta, kehittämisorientoitunutta ja ihmisläheistä johtajaa vastaamaan Viitasaaren varhaiskasvatuksen toiminnasta, laadusta ja kehittämisestä. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden vaikuttaa merkityksellisellä tavalla lasten, perheiden ja henkilöstön hyvinvointiin sekä varhaiskasvatuksen tulevaisuuteen osana elinvoimaista ja yhteisöllistä kaupunkia.
Varhaiskasvatusjohtajana vastaat koko kaupungin varhaiskasvatuksen johtamisesta, kehittämisestä, suunnittelusta ja arvioinnista. Toimit kaikkien varhaiskasvatuksen yksiköiden hallinnollisena johtajana, ja virkaan sisältyvät myös päiväkodinjohtajan tehtävät. Tehtävässä yhdistyvät strateginen johtaminen, henkilöstöjohtaminen, palvelujen kehittäminen sekä talouden suunnittelu ja seuranta. Varhaiskasvatusjohtajan alaisuudessa ja työparina toimii varhaiskasvatuksen apulaisjohtaja.
Mitä odotamme sinulta?
Viran kelpoisuusvaatimuksena on:
- soveltuva ylempi korkeakoulututkinto
- varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus päiväkodinjohtajan tehtävään.
Arvostamme:
- kokemusta esihenkilö- ja johtamistehtävistä
- vahvaa talousosaamista
- kokemusta muutosjohtamisesta ja toiminnan kehittämisestä
- hyviä vuorovaikutus-, yhteistyö- ja verkostoitumistaitoja
- kykyä innostaa henkilöstöä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseen.
Tarjoamme sinulle
- vastuullisen ja monipuolisen johtamistehtävän
- mahdollisuuden vaikuttaa varhaiskasvatuksen strategiseen kehittämiseen
- osaavan ja sitoutuneen henkilöstön tuen
- mielenkiintoisen työn lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi
- viihtyisän ja luonnonläheisen ympäristön Keski-Suomen järvimaisemissa.
Palvelussuhteen ehdot
- Virka on toistaiseksi voimassa oleva.
- Kokoaikatyö
- Palkkaus ja työehdot määräytyvät KVTES:n mukaisesti.
- Virassa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
- Valitun tulee ennen viran vastaanottamista esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
- Rekrytointipäätös on ehdollinen ja edellyttää valtuuston hyväksymää vuoden 2027 talousarviota.
Hae meille töihin
Hakemukset Kuntarekry-järjestelmän kautta viimeistään 23.11.2026 klo 12.00.
Älä jätä tilaisuutta käyttämättä, jos haluat päästä kehittämään laadukasta varhaiskasvatusta yhdessä osaavan henkilöstön ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Tervetuloa rakentamaan lasten hyvää arkea Viitasaarelle!
Hakuaika päättyy 23.11.2026 klo 12.00.
Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Jouni Häkkinen
jouni.hakkinen@viitasaari.fi
P. 040 5570439
Viitasaaren kaupunki, Sivistys- ja hyvinvointipalvelut
Viitasaari on n. 5700 asukkaan kodikas maaseutukaupunki Keski-Suomessa kalaisan Keiteleen kainalossa. Sijainti ja kulkuyhteydet Nelostien ja Sinisentien risteyksessä ovat erinomaiset. Tarjoamme kaupungin uusille työntekijöille mielenkiintoisen työn, ePassi-hyvinvointiedun sekä työyhteisön hyvän tuen.
Keskitie 10
Viitasaari 44500
Viitasaaren kaupunki, Sivistys- ja hyvinvointipalvelut
Viitasaaren kaupunki, Sivistys- ja hyvinvointipalvelut