Siirry pääsisältöön
Työpaikat
Lisää suosikkeihin Lisää työpaikkoja suosikeiksi niin voit tarkastella niitä helposti myöhemmin.
Työnantajat
Lisää suosikkeihin Tykkäämällä työnantajista voit listata tähän sinua kiinnostavimmat työnantajat.
Näytä lisää

Tule varhaiskasvatuksen sosionomiksi vakituiseen tehtävään Karamäen päiväkotiin!

Karamäen päiväkodissa toimii kahdeksan lapsiryhmää. Henkilöstöömme kuuluu 12 varhaiskasvatuksen opettajaa, yksi varhaiskasvatuksen sosionomi ja 11 varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa. Päiväkotimme sijaitsee Karakalliossa keskeisellä paikalla hyvien liikenneyhteyksien varrella ja monipuolisten liikunta- ja kulttuuripalveluiden keskellä Leppävaaran suuralueella. Karamäen päiväkoti on avautunut maaliskuussa 2020 ja tilat tarjoavat hienot puitteet varhaiskasvatuksen toteuttamiselle. Tule mukaan ideoimaan ja rakentamaan leikkiä, kasvua ja oppimista tukevaa oppimisympäristöä!

Hyödynnämme erilaisia oppimisympäristöjä monipuolisesti lapsen kasvun tukena, mm. Kameleonten-liikuntahalli, kirjasto päivittäisen lukemisen tukena ja lähialueen retkikohteet. Moninaisessa yhteisössämme kielen kehityksen tukeminen monipuolisesti on vahva osa arkea.

Varhaiskasvatuksen sosionomi työskentelee lapsiryhmässä kasvatuksen ja huolenpidon tehtävissä.
Havainnointi, dokumentointi ja toiminnan jatkuva arviointi sekä kehittäminen kuuluvat jokaisen kasvattajan työhön kiinteästi. Varhaiskasvatuksen sosionomina vastaat lapsiryhmän toiminnan toteutumisesta yhdessä muiden kasvattajien kanssa, erityisesti lapsen hyvinvoinnin, osallisuuden ja voimavarojen näkökulmasta.

Tehtävässä painottuu sosionomin ydinosaaminen: Kasvatusyhteistyö perheiden kanssa toimimisessa, lapsen sosiaalisen kasvun tukeminen sekä lapsen ja perheen varhaisen tuen oikea-aikaisuuden vahvistaminen perheiden palveluiden näkökulmasta. Työparinasi toimii ryhmän varhaiskasvatuksen opettaja.

Kaikessa toiminnassamme edistämme kestävää kehitystä, ohjaten lapsia kohtuulliseen ja vastuulliseen elämäntapaan. Espoon varhaiskasvatussuunnitelma ja valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma ohjaavat kaikkea toimintaamme päivittäin.

Työpaikan nimi: Karamäen päiväkoti, Kalasääksenkuja 4, 02620 Espoo
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Sopimusala: KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Kelpoisuusvaatimus: Vähintään sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, johon sisältyvät varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot, joista voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, tai sosionomin tutkinto, jota on täydennetty mainituilla opinnoilla (540/2018 27§).

Tehtävässä edellytetään hyviä vuorovaikutustaitoja ja hyvää organisointikykyä. Laadukkaan varhaiskasvatuksen toteuttaminen edellyttää suunnitelmallisuutta ja havainnointikykyä.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote. Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.

Arvostamme liikkumiseen innostavaa asennetta ja halua kehittää varhaiskasvatusta yhdessä työyhteisön kanssa. Arvostamme myös kokemusta ja näkemystä monikulttuurisuudesta. Arvostamme myös sensitiivistä, lapsilähtöistä työotetta.

Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea!

Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta, ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.

Jos sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi.

Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/

Lisätietoja

https://www.espoo.fi/fi/kasvatus-ja-opetus/varhaiskasvatus/karamaen-paivakoti

Yhteystietomme

Tehtävästä lisätietoja antaa varhaiskasvatusyksikön johtaja Karoliina Rauttu, p. 040 552 1524, etunimi.sukunimi@espoo.fi.

Tietoa organisaatiosta

Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Haluamme toimia arvostettuna ja luotettavana varhaiskasvatuksen asiantuntijana, jonka toiminta perustuu lasten ja perheiden tarpeisiin sekä uusimpaan tutkimustietoon. Avoin, positiivinen ja kokeileva ilmapiiri, monipuoliset koulutusmahdollisuudet, kehitysmyönteisyys ja laaja pedagoginen asiantuntijaverkosto tekevät työstä meillä mielekästä, kehittävää ja monipuolista. Henkilökuntaamme yhdistää vahva ammattitaito ja ymmärrys varhaiskasvatustyön merkityksellisyydestä.

Tervetuloa osaavaan joukkoomme!

Sijainti
Kalasääksenkuja 4
02620 Espoo

  • Espoon kaupunki - Savuton työpaikka
  • Espoon kaupunki - Vastuullinen kesätyönantaja
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat
  • Pikalinkit
    Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
    Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
    Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
    Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
    Sivun tiedot
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Löydät meidät myös täältä:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.