Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Haemme Harjavallan kaupungin varhaiskasvatukseen vakinaista varhaiskasvatuksen sosionomia alkaen 1.8.2025


    Varhaiskasvatuksen sosionomina olet toteuttamassa laadukasta pedagogiikkaa yhteistyössä koko henkilöstön kanssa. Työhösi kuuluu kasvatusyhteistyö perheiden kanssa sekä lapsen ja perheen varhaisen tuen vahvistaminen monialaisten perhepalveluiden kanssa. Meidän päiväkodeissamme pääset vaikuttamaan työhösi, sillä annamme tilaa aktiivisuudelle ja uusille ideoille. Meille tärkeää on yhdessä tekeminen, toistemme tukeminen, huumori sekä lapsilähtöisyys kaikessa tekemisessä.

    Työsuhteen alkaessa varhaiskasvatuksen sosionomi työskentelee Pohjoisrannan päiväkodissa. Toimi täytetään 1.8.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.

    Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävään on varhaiskasvatuslain 540/2018 27§ mukaisesti vähintään sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, johon sisältyvät varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot, joista voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, tai sosionomin tutkinto, jota on täydennetty mainituilla opinnoilla.

    Toimessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Toimeen valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaamisesta.

    Odotamme sinulta innostunutta asennetta, vastuuntuntoisuutta ja työhön sitoutumista sekä hyviä yhteistyötaitoja lasten, työyhteisön ja perheiden hyvinvoinnin tueksi.

    Tarjoamme sinulle monipuolisen tehtävänkuvan, hyvät koulutusmahdollisuudet, joustavan ja kehittyvän toimintakulttuurin sekä työterveyshuollon. Työsuhde-etuina meillä on E-passi.

    Palkkaus ja työaika määräytyvät KVTES:n mukaan.

    Hakemukset tulee toimittaa 8.4.2025 klo 12.00 mennessä ensisijaisesti sähköisesti kuntarekry.fi-palvelun kautta (hakusana Harjavalta). Vaihtoehtoisesti hakemukset voi toimittaa myös postitse osoitteella Harjavallan kaupunki, sivistyspalvelut, Harjavallankatu 13, 29200 Harjavalta.

    Harjavallassa 25.3.2025

    Miia Vuoli
    Varhaiskasvatuspäällikkö

    Lisätietoja

    http://www.harjavalta.fi

    Näytä lisää
    • Harjavallan kaupunki, Sivistyspalvelut, Varhaiskasvatuspalvelut
    • KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhdeEi etätyömahdollisuutta
    • HAR-03-5-25
    • 1.8.2025
    • KVTES:n mukaan
    • 25.3.2025 08:00 - 8.4.2025 12:00
    • Opetus- ja kulttuurialaVarhaiskasvatuksen muut tehtävätSatakuntaHarjavaltaKunta
    Yhteystietomme

    varhaiskasvatuspäällikkö Miia Vuoli, puh. 044 432 5292, sähköposti miia.vuoli@harjavalta.fi

    Tietoa organisaatiosta

    Harjavalta on 6650 asukkaan vireä teollisuus- ja kulttuurikaupunki keskisessä Satakunnassa.

    Sijainti
    Harjavallankatu 13
    29200 Harjavalta

    Tutustu työnantajaan
    Muut tiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Harjavallan kaupunki

    TiedonhallintasihteeriHakuaika päättyy2.4.202515:00

    Työavain HAR-01-1-25

    Harjavallan kaupunki

    varhaiskasvatuksen sosionomiHakuaika päättyy8.4.202512:00

    Työavain HAR-03-5-25

    Harjavallan kaupunki

    Pienryhmän erityisluokanopettajaHakuaika päättyy11.4.202512:00

    Työavain HAR-03-4-25

    Harjavallan kaupunki

    Kirjasto- ja kulttuurijohtajaHakuaika päättyy4.4.202515:00

    Työavain HAR-03-2-25

    Harjavallan kaupunki

    varhaiskasvatuksen erityisopettajaHakuaika päättyy8.4.202512:00

    Työavain HAR-03-6-25

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.