Siirry pääsisältöön
Varhaiskasvatuksen sosionomi, Asemantien päiväkoti

Hakuaika päättyy 19.7.2026 klo 12:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Savonlinnan kaupunki hakee Asemantien päiväkotiin varhaiskasvatuksen sosionomia toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 1.9.2026 alkaen

Asemantien päiväkoti järjestää varhaiskasvatusta ja esiopetusta sekä vuorohoitoa ympäri vuorokauden ja viikonloppuisin.
Päiväkoti sijaitsee Savonlinnan keskustassa lähellä rinnakkaisväylää ja pääkirjasto Joelia, entisellä rautatieaseman alueella. Lähellä on hyvät mahdollisuudet liikuntaan ja luontoretkeilyyn mm. Talvisalon ja Sulosaaren alueilla. Kantakaupungin tarjoamat mahdollisuudet erilaisiin oppimisympäristöihin ja kulttuuriin tutustumiseen ovat myös kävelymatkan päässä. Kehittämiskohteitamme lukukaudella 2025 - 2026 on liikuntakasvatus sekä positiivisesti ryhmässä oppiminen ja positiiviset vuorovaikutustaidot.

Etsimme joukkoomme varhaiskasvatuksen sosionomia osaksi monialaista tiimiä, jossa toimintaa suunnitellaan, toteutetaan, arvioidaan ja kehitetään yhdessä. Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva 1.9.2026 alkaen ja sijoittuu vuorohoitoryhmään.

Varhaiskasvatuksen sosionomi osallistuu ja edistää omalla ammattiosaamisellaan lapsiryhmänsä varhaiskasvatuksen/esiopetuksen ja sen pedagogiikan kokonaisvaltaista suunnittelua, toteutumista, arviointia ja kehittämistä. Sosionomi osallistuu yhteistyöhön huoltajien kanssa lapsen ja perheen hyvinvoinnin tukemiseksi , hän tunnistaa lasten ja perheiden arjen ilmiöt ja tukee monialaista yhteistyötä.

Kelpoisuusehdot määräytyvät varhaiskasvatuslain (540/2018) 27 § ja 33 § mukaisesti.
Tehtävässä edellytetään sujuvaa ja hyvää suomenkielen suullista ja kirjallista taitoa.

Työaika: 38,25 h/vko
Palvelussuhteen ehdot ja palkkaus: KVTES
Paikallinen tasopalkka: 2887,97 €/kk
Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Tehtävään valitun on annettava tartuntatautilain (55§) mukainen tuberkuloosiselvitys työnantajalle sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.

Hakemukset, johon liitetään ansioluettelo tai CV, toimitetaan 19.7.2026 klo 12.00 mennessä Kuntarekryn kautta.
Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään haastattelun yhteydessä.

Mahdolliset haastattelut järjestetään ajalla 21.7.-4.8.2026. Haastaalun kutsutuille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Lisätietoja antaa:
Apulaisjohtaja Pasi Terävä, pasi.terava@savonlinna.fi, p. 044 4174492

https://www.savonlinna.fi/asukas/kasvatus-ja-opetus/varhaiskasvatus/asemantien-paivakoti/

Apulaisjohtaja Pasi Terävä, pasi.terava@savonlinna.fi, p. 044 4174492

Savonlinnan kaupunki, Sivistystoimen toimiala, Varhaiskasvatus, Asemantien päiväkoti

Savonlinna on kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä. Kaunis 33 000 asukkaan saaristokaupunki tarjoaa viehättävät puitteet hyvään elämään, jossa korostuvat viihtyisä asuinympäristö, hyvät palvelut, monipuoliset opiskelumahdollisuudet ja kehittyvä elinkeinorakenne. Noin puoli miljoonaa matkailijaa vuosittain sekä vahva ja kasvava metsäteollisuus ja teknologiateollisuus ovat vireän Savonlinnan tunnusmerkkejä. Kansainvälisesti kaupunki tunnetaan keskiaikaisesta Olavinlinnasta ja oopperajuhlista sekä ainutlaatuisesta järviluonnosta.

Savonlinnan kaupungilla työskentelee yli 1000 työntekijää. Tarjoamme kuntalaisille laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita asumiseen, ympäristöön, kasvatukseen ja opetukseen liittyen. Olemme myös vahvasti kehittämässä alueen elinvoimaisuutta ja tukemassa uusia innovaatioita. Meille on tärkeää, että työntekijämme voivat hyvin ja tuntevat iloa omasta työstään, mikä näkyy myös työhyvinvointikyselyiden korkeissa tuloksissa. Työhyvinvoinnin edistämiseksi on tarjolla mm. liikunta-, hieronta- ja kulttuurietu. Savonlinnan kaupunki on savuton työpaikka.

Olavinkatu 27

Savonlinna 57130

  • Savuton työpaikka
  • Tutustu työnantajaan
    • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
    Savonlinnan kaupunki
    Savonlinnan kaupunki, Sivistystoimen toimiala, Varhaiskasvatus, Asemantien päiväkoti
    7313051.7.2026 klo 09:30 - 19.7.2026 klo 12:00VakinainenTyösuhde1.9.2026 alkaenEi etätyömahdollisuutta2887,97 €/kk
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Savonlinnan kaupunki
    Savonlinnan kaupunki, Sivistystoimen toimiala, Varhaiskasvatus, Asemantien päiväkoti
    7313051.7.2026 klo 09:30 - 19.7.2026 klo 12:00VakinainenTyösuhde1.9.2026 alkaenEi etätyömahdollisuutta2887,97 €/kk
    Sinulle suositellut työpaikat