
Lahden kaupungin varhaiskasvatuspalvelut hakee sijaisia varhaiskasvatuksen eripituisiin sijaisuuksiin. Siksi ne soveltuvat loistavasti esimerkiksi opintojen tai osa-aikatyön oheen, tai tarjoavat muuten vain joustavan tavan työskennellä omaan elämäntilanteeseen sopivasti.
Lahdessa varhaiskasvatuksen toimintakulttuurissa näkyy leikin, oivalluksen ja oppimisen ilo sekä hyvät vuorovaikutustaidot. Varhaiskasvatusta toteutetaan yhteistyössä huoltajien kanssa. Etsimme ennakkoluulottomia, joustavia, hyvät tiimi- ja yhteistyötaidot omaavia henkilöitä, joille lapsi ja lapsen oppiminen, leikkiminen sekä kehittyminen ovat lähellä sydäntä.
Sijaisemme suosittelisivat Lahden kaupungilla sijaistamista tutuilleen arvosanalla 8.8 (kouluarvosana-asteikolla 4-10)*.
”Vastaanotto päiväkodissa on yleensä aina ollut hyvää! ... Sijaisuuksien kautta olen saanut varmuutta siihen, että opiskelen oikeaa alaa”, kertoo eräs palautekyselyymme vastannut kokemuksistaan.
Kelpoisuusehtona tehtäviin on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen pätevyys. Myös mahdollisesti epäpätevät hakijat voidaan ottaa huomioon sijaistarpeita täytettäessä. Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.
Ilmoittaudu sijaispankkiimme täyttämällä hakemus "Hae työpaikkaa" -linkin kautta. Hakemukseen tulee liittää tutkintotodistukset. Hakemus tulee tehdä ennen haastatteluun tulemista/haastatteluajan varaamista.
Sijaisuuksia saadaksesi sinun tulee käydä haastattelussa. Järjestämme haastattelupäiviä torstaina 13.2.2025, 6.3.2025, 20.3.2025, 3.4.2025, 24.4.2025 ja 8.5.2025 klo 9-15 Lahden palvelutorilla (Kauppakeskus Trio 2. kerros). Voit tulla haastatteluun ilman ajanvarausta tai varata haastatteluajan ennakkoon kyseisille päiville ottamalla yhteyttä rekrytointi@lahti.fi. Haastatteluaikoja on rajallinen määrä ja ne täytetään saapumis- tai varausjärjestyksessä.
Otathan mukaan alkuperäiset työ- ja tutkintotodistukset sekä henkilöllisyyden osoittavan todistuksen esim. ajokortin.
*Sijaisille tehty kysely 11/23
Lisätiedot
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/varhaiskasvatuksen-sijaisuudet-6815/ Lahden kaupunki, Sivistyksen palvelualue, Varhaiskasvatus Kokoaikatyö 3-vuorotyö Keikkatyö Määräaikainen 6815 Sopimuksen mukaan KVTES:in tai OVTES:in mukaan 15.11.2011 08:00 - 31.12.2025 23:00 Opetus- ja kulttuuriala Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Päijät-Häme Lahti Kunta
rekrytointi@lahti.fi ja tietoa päiväkodeista ja avoimesta varhaiskasvatuksesta https://www.lahti.fi/kasvatus-ja-koulutus/varhaiskasvatus-ja-esiopetus/
Lahti on kestävä ja elinvoimainen ympäristökaupunki. Kaupunkina ja työnantajana pysymme liikkeessä ja luomme tulevaisuutta.
Meillä saat tehdä merkityksellistä, sopivasti haastavaa työtä, johon voit itse vaikuttaa. Tarjoamme monipuolisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittyä ja edetä uralla. Suhtaudumme joustavasti työn tekemiseen. Ymmärrämme, että elämässä on muutakin kuin työ.
120 000 asukkaan yliopistokaupungissa arkesi on sujuvaa ja tarjolla on monipuoliset palvelut. Luonnonläheiseen kaupunkikuvaan ja monipuoliseen tapahtumatarjontaan on helppo ihastua.
Tervetuloa Lahden kaupungille 3 700 ammattilaisen joukkoon huolehtimaan kaupunkilaisten sujuvasta arjesta!
Lahden kaupunki on savuton ja tuoksuton työnantaja.
Sijainti
Lahti


Lahden kaupunki
Työavain 4586
Lahden kaupunki
Työavain 6815
Lahden kaupunki
Työavain 4587
Lahden kaupunki
Työavain LAHTI-02-68-25
Lahden kaupunki
Työavain LAHTI-02-635-24