Haetaan vakinaista varhaiskasvatuksen opettajaa Kurkelan päiväkotiin.
Haemme Keravan varhaiskasvatukseen osaavaan joukkoomme vakinaista varhaiskasvatuksen opettajaa 16.9.2024 Kurkelan päiväkotiin esiopetusryhmään.
Tule meille Keravalle työkaveriksi työskentelemään aktiivisesti kehittyvässä varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Keravalla varhaiskasvatuksen opettajan monipuolinen työnkuva muodostuu kasvatuksesta, opetuksesta ja pedagogisesta asiantuntijuudesta. Varhaiskasvatuksen opettajana toimit tiimisi pedagogisena johtajana. Töitä tehdään moniammatillisesti yhdessä lapsia ja perheitä toimintaan osallistaen.
Keravalla toimintaa kanssasi kehittävät ja pedagogisena tukenasi toimivat päiväkodinjohtajan lisäksi alueelliset varhaiskasvatuksen erityisopettajat, kieli- ja kulttuuriopettajat, perheohjaajat sekä iso joukko ryhmäavustajia. Meille erityisen tärkeäitä asioita ovat hyvinvointi, osallisuus ja vuorovaikutuksellinen toimintakulttuuri.
Keravalla varhaiskasvatuksen perusrakenteet ovat kunnossa. Päiväkotiyksiköt ovat sopivan kokoisia, henkilöstöresurssit ovat hyvät ja sijaisjärjestelyt toimivat.
Toiminnassamme näkyvät Keravan kaupungin arvot; inhimillisyys, osallisuus ja rohkeus. Päiväkodinjohtaja on läsnä arjessa, jonka myötä henkilöstön on helppo tulla kuulluksi. Meillä iloitaan onnistumisista yhdessä ja autetaan toinen toisiamme. Keravalla on vankka historia osallistavaan, keskustelevaan ja kehittävään toimintakulttuuriin. Meillä on lupa kokeilla, yrittää ja erehtyä sekä heittäytyä rohkeasti uuteen.
Toiminnassamme painottuvat liikuntapedagogiikka, sensitiivisyys, projektioppiminen, lasten tunnetaitojen tukeminen, lasten toiminnan monipuolisuus, syväoppiminen sekä lasten ja huoltajien osallisuus. Meillä on toimivat työkalut varhaiskasvatuksen laadun arviointiin ja kehittämiseen. Me Keravalla kehitämme oppimisympäristöjämme aktiivisesti ja meille lähiluonto on Keravalla kiinteä osa varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen oppimisympäristöä. Keravan varhaiskasvatuksessa hyödynnetään pedagogisessa toiminnassa digitaalisia oppimisvälineitä (mm. älypuhelimet, tabletit, älytaulut) sekä tehdään pedagogista dokumentointia lapsen digitaalisen portfolion avulla.
Näin onnistut tehtävässä
Odotamme sinulta hyviä vuorovaikutustaitoja sekä sensitiivisyyttä. Arvostamme pedagogista osaamista, innovatiivisuutta ja positiivista työotetta.
Tarjoamme sinulle mahdollisuutta hyödyntää erityistaitojasi ja kasvattaa osaamistasi Keravan monipuolisten ammatillisten lisäkoulutusten avulla. Me Keravalla suhtaudumme henkilöstön kouluttautumiseen myönteisesti ja tuemme omaehtoista opiskelua.
Keravalla sinua työkaveriksi odottaa innokas ja energinen ammattilaisten joukko. Kerava on pieni suuri kaupunki, jossa toimintaympäristö on sopivan kokoinen ja yhteistyö tiivistä. Kaupunki tarjoaa hyvät puitteet kasvatukselle ja opetukselle sekä niiden kehittämiselle.
Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät varhaiskasvatuslain (540/2018) 6. luvun mukaisesti.
Palkkaus ja palvelussuhteen muut ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan kelpoisilla esiopetuksen varhaiskasvatuksen opettajilla (3149,98€/kk). Tehtävässä noudatetaan 6kk koeaikaa. Pätevien hakijoiden puuttuessa huomioimme myös alan opiskelijat ja muut vailla muodollista kelpoisuutta olevat hakijat. Tällöin tehtävä voidaan täyttää enintään vuoden mittaisella määräaikaisuudella.
Tehtävään valitun on ennen sen vastaanottamista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) perusteella rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2. momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.
Lisätietoja
https://www.kerava.fi/tyo-ja-yrittaminen/kaupunki-tyonantajana/
https://www.kerava.fi/tyo-ja-yrittaminen/kaupunki-tyonantajana/
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/varhaiskasvatuksen-opettaja-kerava-02-238-24/
- Kurkelan päiväkoti
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhde
- KERAVA-02-238-24
- 1.10. alkaen tai sopimuksen mukaan
- 3149,98
- 16.9.2024 11:35 - 29.9.2024 23:59
- Opetus- ja kulttuurialaUusimaaKeravaVarhaiskasvatuksen opettajatKunta
Roosa Kittelä, roosa.kittela@kerava.fi, 040 318 2195
Kerava on viihtyisä ja vehreä kaupunki Uudellamaalla. Tavoitteenamme on olla uusien ajatusten kärkikaupunki, jossa arki on onnellista ja sujuvaa. Keravalla työskentelee noin 1400 ammattilaista, jotka tuottavat laadukkaita palveluita erinomaisella palveluasenteella toisten työtä ja osaamista arvostaen. Runsaan 38 000 asukkaan Keravan saavutat helposti niin pääradan junalla kuin autoillenkin. Kaupungin arvot rohkeus, inhimillisyys ja osallisuus näkyvät kaikessa toiminnassamme.
Henkilöstökyselymme mukaan henkilöstömme kokee työnsä merkitykselliseksi, töihin on mukava tulla ja työkavereiden apuun ja tukeen voi luottaa. Esihenkilötyötä mittaava indeksimme on 4,02 (asteikolla 1-5). Olemme mukana Vastuullinen työpaikka -yhteisössä ja sitoudumme sen periaatteisiin.
Sijainti
Käenkatu 10
04230 Kerava