Varhaiskasvatuksen opettajan /apulaisjohtajan tehtäviin kuuluu mm. johtaa pedagogisia prosesseja, ohjata ja tukea varhaiskasvatuksen tiimejä sekä avustaa varhaiskasvatusyksikön johtajaa työsuhde- ja palkka-asioissa.
Etsimme varhaiskasvatuksen opettajaa /apulaisjohtajaa määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.12.2024-31.7.2026 Loviisan varhaiskasvatukseen. Toimipisteisiin kuuluvat Koskenkylän päiväkoti ja Isnäsin päiväkoti.
Sekä Koskenkylän että Isnäsin päiväkoti ovat kaksikielisiä. Koskenkylän päiväkodissa tarjotaan tarvittaessa ympärivuorokautista varhaiskasvatusta. Varhaiskasvatuksen opettajan /apulaisjohtajan tehtävät ovat noin 60 % pedagogisia tehtäviä ja 40 % hallinnollisia tehtäviä.
Varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviin kuuluu johtaa pedagogisia prosesseja, toiminnan arviointia ja kehittämistä sekä tiimien ohjaaminen ja tukeminen. Opettaja voidaan tarvittaessa laskea lapsiryhmän mitoitukseen esihenkilön kanssa sovitulla tavalla. Apulaisjohtajan tehtäviin kuuluu myös hallinnollisia tehtäviä, kuten esimerkiksi johtajan avustaminen työsuhde- ja palkka-asioissa sekä varhaiskasvatusyksikön johtajan sijaistaminen.
Edellytämme hakijalta vahvaa pedagogista osaamista ja näkemystä, arvioivaa työotetta sekä erinomaiset viestintä- ja vuorovaikutustaidot. Kelpoisuusvaatimus on vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy varhaiskasvatusopettajan koulutus, tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, johon sisältyvät varhaiskasvatuksen ja sosiaalipedagogiikan opinnot 60 op. Virassa edellytetään molempien kotimaisten kielten hallintaa.
Valitun henkilön on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote sekä toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan 30 päivän kuluessa virkasuhteen alkamisesta. Koeaika on kuusi kuukautta.
Lähetä meille hakemuksesi kuntarekry.fi kautta ja vakuuta meidät, että juuri Sinä olisit paras varhaiskasvatuksen opettaja /apulaisjohtaja meidän tiimeille. Hakuaika päättyy 7.10.2024 klo 12. Haastattelut pidetään 9.10.2024. Pyydämme hakijoita varaamaan aikaa mahdolliselle haastattelulle.
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/varhaiskasvatuksen-opettaja-apulaisjohtaja-lov-03-125-24/
- Koskenkylän päiväkoti, Isnäsin päiväkoti
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenVirkasuhdeEi etätyömahdollisuutta
- LOV-03-125-24
- 1.12.2024
- 3122,25 €/kk (peruspalkka 2872,25 + TVA 250)
- 13.9.2024 12:00 - 7.10.2024 12:00
- Opetus- ja kulttuurialaLoviisaUusimaaVarhaiskasvatuksen opettajatKunta
varhaiskasvatuspäällikkö Sofia Hoff, puh. 044 349 3132 ja varhaiskasvatusyksikön johtaja Sofia Lindstedt, puh. 050 382 7568
Tule töihin Suomen parhaaseen pikkukaupunkiin!
Loviisassa on noin 15 000 aktiivista ja osallistuvaa asukasta. Loviisasta löydät merellistä asumisidylliä, elinvoimaisia kyliä ja luonnonrauhaa. Kaupunkimme työntekijät tarjoavat ihmisläheistä ja yritysystävällistä palvelua kahdella kielellä.
Sijainti
Vanha Viipurintie 2
07700 Koskenkylän saha
Muut tehtävään liittyvät tiedot