Hei sinä sensitiivisesti lapset kohtaava ja innostunut lastenhoitaja! Etsimme lastenhoitajaa Tapiolan päiväkodin erityisryhmään määräaikaiseen työsuhteeseen. Tervetuloa meille!
Etsimme Tapiolan päiväkodin erityisryhmään varhaiskasvatuksen lastenhoitajan opintovapaan sijaista. Työ alkaa 30.9.2024, tai sopimuksen mukaan, ja kestää 31.12.2024 asti. Tule mukaan huumorintajuiseen ja kehitysmyönteiseen työyhteisöömme, jossa rakennetaan yhdessä positiivista ja tasa-arvoista varhaiskasvatusta!
Pääset työskentelemään Menninkäiset-ryhmässä, jossa on yhteensä 13 iältään 3-5-vuotiaita lasta. Osalla lapsista on erityisen tuen tarpeita. Tapiolan päiväkoti sijaitsee toistaiseksi Metsolan päiväkodin tiloissa remontin vuoksi. Metsolan päiväkoti on uusi rakennus, ja sen monipuoliset tilat mahdollistavat laadukkaan varhaiskasvatuksen toteuttamisen. Työpaikkasi sijaitsee hyvien julkisten liikenneyhteyksien varrella. Tapiolan metroasema on vain alle kilometrin matkan päässä.
Tulevaan tiimiisi kuuluvat laaja-alainen varhaiskasvatuksen erityisopettaja sekä varhaiskasvatuksen opettaja. Arjen työhön saat tukea oman tiimisi lisäksi esihenkilöltäsi, kieli- ja kulttuuriopettajalta sekä muulta päiväkodin henkilöstöltä.
Miksi liittyä joukkoomme? Tapiolan päiväkodissa meillä on pedagoginen ja huumorintajuinen työyhteisö, jossa työskennellään innolla yhdessä. Vahva ammattitaito ja ymmärrys varhaiskasvatustyön merkityksellisyydestä yhdistää henkilökuntaamme. Toimintamme perustuu lasten mielenkiinnon kohteisiin ja tarpeisiin. Turvallinen, lasta kannustava ja positiiviseen kasvatukseen perustuva toimintakulttuurimme iloitsee arjen pienistäkin onnistumisista! Meille on tärkeää, että jokainen työntekijä voi tuntea olevansa tärkeä työyhteisön jäsen.
Työpaikan nimi ja osoite: Tapiolan päiväkoti, Kelohongantie 6, 02120 Espoo
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Tehtävä on määräaikainen ajalle 30.9.2024 - 31.12.2024.
Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus. Tehtävään soveltuva kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto, esim. lastenhoitaja, päivähoitaja ja lähihoitaja (lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelma).
Edellytämme innokasta työotetta sekä sitoutumista laadukkaan varhaiskasvatuksen toteutukseen.
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote. Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.
Arvostamme kykyä kohdata lapset ja heidän vanhempansa yksilöllisesti, arvostavasti ja sensitiivisesti. Arvostamme myös hyviä tiimityötaitoja ja intoa kehittää päiväkotimme toimintaa jatkuvasti.
Tervetuloa joukkoomme kasvattamaan vastuullista ja välittävää uutta sukupolvea!
Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea!
Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta, ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.
Jos sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi.
Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/varhaiskasvatuksen-lastenhoitaja-tapiolan-paivakoti-espoo-03-1984-24/
- Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen varhaiskasvatus, Tapiolan palvelualue, Tapiolan kunnalliset päiväkodit, Tapiolan päiväkoti
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenTyösuhde
- ESPOO-03-1984-24
- 30.9.2024 - 31.12.2024
- Tehtäväkohtainen palkka: 2523,94 €/kk
- Sopimusala: KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus
- 19.9.2024 15:46 - 3.10.2024 15:45
- Opetus- ja kulttuurialaUusimaaEspooVarhaiskasvatuksen lastenhoitajatKunta
Lisätietoja tehtävästä antaa varhaiskasvatusyksikön johtaja Maria Juopperi, etunimi.sukunimi@espoo.fi, puh. 040 634 4520.
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimesta varhaiskasvatuksesta. Päivittäin varhaiskasvatukseen osallistuu noin 17 000 lasta. Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa työskentelee noin 3000 ammattilaista. Kannustava ilmapiiri, oppivat työyhteisöt ja asiantuntijoidemme tarjoama tuki tekevät työstä meillä mielekästä ja innostavaa. Kehitämme aktiivisesti varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa ja toimintatapoja, joten meillä pääset hyödyntämään esimerkiksi uusia digipedagogisia menetelmiä. Tarjoamme laajat koulutusmahdollisuudet ja vaihtoehtoja oman osaamisen kehittämiseen.
Tule meille työkaveriksi Espoon varhaiskasvatukseen!
Sijainti
Kelohongantie 6
02120 Espoo