TYP-johtajan sijaisuus - Seinäjoen kaupunki

TYP-johtajan sijaisuus - Seinäjoen kaupunki

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) on kunnan, Kelan ja TE-palveluiden yhteinen lakisääteinen toimintamalli koko Etelä-Pohjanmaalla, joka palvelee pidempään työttömänä olleita työnhakijoita. TYP-johtaja kuuluu Seinäjoen kaupungin organisaatioon ja sijoittuu monialaisen yhteispalvelun Seinäjoen toimipaikkaan. Toimintaa ohjaa johtoryhmä, joka vastaa monialaisen yhteispalvelun järjestämisestä koko maakunnan alueella.

TYP-johtajan työnkuvaan kuuluu organisoida ja kehittää monialaista yhteispalvelua Etelä-Pohjanmaalla yhteistyössä monialaisen verkoston kanssa. TYP työtä kehitetään yhteistyössä ESR-rahoitteisen Osmo-hankkeen kanssa, joka päättyy 4/2020. TYP -johtaja toimii hankekoordinaattorin esimiehenä. Lisäksi työnkuvaan kuuluu tehdä tiivistä yhteistyötä Seinäjoella toukokuussa käynnistyvän palveluallianssi Aimon toimijoiden kanssa ja kehittää sen sisällä työttömille tarjottavaa aikuissosiaalityötä. TYP-johtaja kuuluu Aimon projektiryhmään. Tehtävään kuuluu kehittää myös Seinäjoen kaupungin kuntouttavan työtoiminnan prosessia sekä sen asiakkaille tarjottavaa yksilövalmennusta.

Tehtävään valittavalta edellytetään tehtävään soveltuvaa ylempää tiedekorkeakoulututkintoa, kehittämisosaamista ja kykyä prosessi- ja verkosto johtamiseen. Lisäksi edellytetään hyvää työllisyysasioiden osaamista sekä tuntemusta työikäisten aikuissosiaalityöstä sekä esimiestyöstä. Edellytämme myös hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.

Valitun on esitettävä hyväksyttävä työterveyshoitajan todistus terveydentilastaan.
Työssä edellytetään oman auton käyttöä.
Sijaisuus alkaa 8/2019

Lisätietoja

http://www.eptyp.fi

TYP-johtaja Marjo Taittonen, p. 044 4181 183

Seinäjoen kaupunki
Osoite: Seinäjoki

Tule meille töihin!
Seinäjoen kaupunki alueen suurimpana työnantajana työllistää yli 4000 henkilöä. Valtteinamme ovat hyvät koulutusmahdollisuudet ja kannustus oman työn kehittämiseen.
Seinäjoki on yksi Suomen menestyneimmistä kaupungeista. Meillä on vahva asenne, rohkeutta ja tekemisen meininki. Meitä on jo yli 63 000 ja kaupunkiseudulla asukkaita on 150 000. Viihtyisä kaupunkiympäristö, lyhyet välimatkat ja monipuoliset asumismahdollisuudet leimaavat kaupungin arkea.
Suomen kuudenneksi suurimman markkina-alueen keskuksena kaupunki tarjoaa myös erittäin kilpailukykyiset kaupan palvelut. Seinäjoella on laadukasta koulutusta aina yliopistotasolle asti. Kaupunki on tunnettu suurista tapahtumistaan. Vapaa-aikaa voit viettää vaikkapa Rytmikorjaamon keikoilla, ja kaupunginkirjasto Apila valloittaa jokaisen kävijän.
Meillä on tilaa isoille ideoille ja tulevaisuuden tekijöille.

Tutustu työnantajaan