Hakuaika päättyy
Ota seuraava askel urallasi ja tule tekemään töitä päijäthämäläisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden hyväksi. Tule mukaan, tehdään yhdessä Päijät-Hämeen hyvinvointialueesta alamme paras työpaikka!
Haemme nyt ammattitaitoisen joukkomme vahvistukseksi määräaikaista 50 % työajalla tutkimusavustajaa Sosiaalihuollon suosituksen -osahankkeeseen 31.12.2025 asti.
Tehtävä sijoittuu TKI-yksikköön, Sosiaalihuollon suositukset -osahankkeeseen. Osahanke on osa laajempaa Suomen kestävän kasvun ohjelman hanketta Kustannusvaikuttavuus osaksi suosituksia, josta vastaa Kansallinen HTA-koordinaatioyksikkö FinCCHTA. Osahankkeessa tarkastellaan näyttöön perustuvien suositusten mahdollisuuksia sosiaalihuollossa ja laaditaan pilottisuositukset. Pilottisuositusten aiheena on ihmissuhteiden huomioiminen päihdeongelmasta toipumisen yhteydessä.
Tutkimusavustajan työhön kuuluu osahankkeen toteuttamista tukevia tehtäviä, muun muassa tilaisuuksien ja kokousten järjestämistä, yhteydenpitoa sidosryhmiin, pilottisuositusten laadintaan liittyviä organisoivia tehtäviä sekä suositusten laadintaan ja pilottisuositusprosessin raportointiin osallistumista.
Sinulla on jo sosiaalialan ja sosiaalityön tutkimuksen tuntemusta, joten tehtävä soveltuu hyvin myös sosiaalityön opiskelijalle. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää sinulta sosiaalityön/sosiaalihuollon tutkimuksellisten ja käytännöllisten lähtökohtien tuntemusta, itsenäistä työskentelyotetta, hyviä kirjallisen ja suullisen vuorovaikutuksen taitoja sekä kiinnostusta sosiaalihuollon näyttöön perustuvaa toimintaa kohtaan. Eduksi katsotaan päihdetyön tuntemus.
Tarjoamme sinulle
- mahdollisuuden osallistua Suomessa uraauurtavaan sosiaalihuollon kehittämiseen näyttöön perustuviin suosituksiin liittyen
- mahdollisuuden kehittää omaa osaamista liittyen tutkimuskatsausten ja suositusten laadintaan, vaikuttavuuteen sekä päihdetyöhön
- mahdollisuuden itsenäiseen työskentelyyn - mutta myös joustavasti saatavilla olevan riittävän tuen
- hyvät etätyömahdollisuudet
- kivan työyhteisön
- halutessasi tukea omaan tieteelliseen työskentelyyn (esim. opinnäytetyö, artikkelit) aihepiiriin liittyen.
Sinä olet meille tärkeä, ja siksi meillä on työhyvinvointisi tueksi kattavat työterveyspalvelut ja henkilöstöedut.
Työyhteisömme jäsenenä saat:
- Ammatistaan ylpeän työyhteisön ja kannustavan ilmapiirin, jotka auttavat pitämään motivaation kohdallaan.
- Kunta-alan vuosilomat ja työelämäjoustot, olemme mukana Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa.
- Työterveyspalvelut ja niihin kuuluvan Terveyssovelluksen.
- Säännölliset kuntomittaukset, palautumisen viikot sekä talon sisäisen työnohjauksen, jotka tukevat työhyvinvointia.
Arvostamme myös laadukasta vapaa-aikaa. Tarjoamme muun muassa täyden 400 € vuotuisen ePassin, tuen työsuhdepolkupyörään, lomaetuja ja työyhteisön tapahtumat ja virkistyspäivät.
Lisäksi jokainen työntekijämme on työntekijäyhdistys Pähe ry:n jäsen. Pähellä on useita vapaa-ajanosastoja kuorosta salibandyyn, ja he onnistuvat usein neuvottelemaan meille edullisempia lippuja alueen tapahtumiin sekä alennuksia erilaisiin palveluihin.
Työskentelykielemme on suomi, joten toivomme sinulta sujuvaa suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa, kuten B1-tasoa.
Anna tarinasi jatkua Päijät-Hämeessä. Tervetuloa joukkoomme!
Tutkija Maria Tapola-Haapala
puh. 044 440 3970
maria.tapola-haapala@paijatha.fi
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.