Lappeenrannan kaupunki hakee määräaikaista sivutoimista tuntiopettajaa lv. 2024–2025
Etsimme joukkoomme opettajaa lukuvuodelle 2024-2025 toteuttamaan opetussuunnitelmaa sekä kehittämään kouluamme. Toimintamme uudistamisen painopisteenä kaikissa kouluissa on erityisesti hyvinvoinnin edistäminen ja laaja-alaisen osaamisen sekä perustaitojen vahvistaminen.
Toimintakulttuurimme perustuu ratkaisukeskeiseen vuorovaikutukseen. Tiimityö on keskeinen kehittämiskohteemme. Haluamme työssämme olla vastuullisia, luotettavia ja rohkeita, oma-aloitteisia sekä yhdessäohjautuvia.
Lappeenranta on lapsiystävällinen kunta, jossa perusopetuksen ja lukiokoulutuksen kehitystyö on vahvaa.
Tervetuloa joukkoomme!
Haemme Kimpisen kouluun sivutoimista tuntiopettajaa luokanopetukseen ajalle 1.10.2024-31.5.2025. Tehtävänkuvaan kuuluu pääasiassa S2-opetusta. Tehtävän viikkotuntimäärä on 12 tuntia.
Kelpoisuusvaatimukset
Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaan ja palkkaus OVTES:n mukaan. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa, myös kelpoisuutta vailla olevat hakijat voidaan ottaa huomioon. Kelpoisuutta vailla olevat otetaan virkasuhteeseen koulun työpäivien ajaksi.
Hakeminen ja hakuaika
Hakemukset tulee ensisijaisesti tehdä internetin kautta osoitteessa www.kuntarekry.fi.
Haastatteluun voidaan kutsua ja valituksi voi tulla vain hakija, joka on toimittanut hakemuksen hakuajan päättymiseen mennessä. Hakijan on esitettävä alkuperäiset tehtävään kelpoisuuden antavat tutkintotodistukset haastattelussa.
Hakuaika päättyy 20.9.2024 klo 15.00.
Haastattelut järjestetään hakuajan päätyttyä. Haastatteluun valittaville lähetetään kutsu erikseen.
Palvelussuhde täytetään koeaikaa käyttäen.
Ennen tehtävän vastaanottamista valitun on esitettävä nähtäväksi ko. koulun rehtorille lain 504/2002 edellyttämä hyväksyttävä rikostaustaote sekä alkuperäiset kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset.
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/tuntiopettaja-luokanopetuksessa-619686/
- Kimpisen koulu
- Osa-aikatyöTyöpaikkaMääräaikainenVirkasuhde
- 619686
- 1.10.2024
- OVTES:n mukaan
- 5.9.2024 12:35 - 20.9.2024 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaLuokanopettajatEtelä-KarjalaLappeenrantaKunta
Lisätietoja antaa Kimpisen koulun apulaisrehtori Hannu Laivamaa puh. 040 843 0014. Sähköposti etunimi.sukunimi@edu.lappeenranta.fi.
Hakemiseen ja hakemusasiakirjoihin sekä aikatauluun ym. liittyviin kysymyksiin vastaa HR-asiantuntija Päivi Simut, puh. 040 141 8277. Sähköposti etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi.
Lappeenranta on n. 73 000 asukkaan vireä ja kehittyvä yliopisto- ja koulutuskaupunki sekä Etelä-Karjalan maakuntakeskus.
Kaupungissamme varhaiskasvatus, perusopetus ja lukiokoulutus ovat osa hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialaa.
Panostamme henkilöstön ammattiosaamisen ja hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja lisäämiseen. Henkilöstölle on tarjolla runsaasti maksutonta täydennyskoulutusta myös omalla paikkakunnalla. Henkilökunnan hyvinvoinnista huolehdimme muun muassa kehittämällä työolosuhteita, järjestämällä työnohjausta sekä liikuntamahdollisuuksia.
Lappeenrannan kaupunki on savuton työpaikka.
Sijainti
Pohjolankatu 23
53100 Lappeenranta