
Haemme kahta päätoimista tuntiopettajaa virkasuhteisiin tehtäviin määräaikaisesti ajalle 1.8.2025-31.7.2026. Tehtävät sijoittuvat ensisijaisesti Pohjoiskehän koulun erityisen tuen pienryhmiin ja tehtävät sisältävät kehitysvammaisten oppilaiden opetusta.
Arvostamme kykyä, taitoa ja kokemusta toimia ympäristössä, jossa opetusta toteutetaan sekä rinnakkaisluokkien että pienryhmien kanssa, hyviä digitaitoja, hyvää yhteistyökykyä sekä kykyä yhteisopettajuuteen.
Pohjoiskehän koulussa opiskelee oppilaita ensimmäisestä kuudenteen luokkaan. Yleisopetuksen 18 luokan lisäksi koulussa opiskelelee 14 erityisopetusryhmää samoissa kortteleissa yleisopetuksen kanssa. Kortteleita on kaikkiaan kolme (1-2, 3-4, 5-6 -luokat) ja jokaisen korttelin luokat sijoittuvat keskustorin ympärille. Oppimisympäristöt ovat avattavat ja muuntojoustavat. Samoin luokkatilojen kalustamisessa on huomioitu tilojen muunneltavuus.
Kelpoisuusehdot ovat kehitysvammaisille oppilaille antavan erityisopetuksen opettajan kelpoisuus; soveltuva korkeakoulututkinto sekä kasvatustieteellisen alan tutkinnoista ja opettajankoulutuksesta annetun asetuksen 14 §:n 2 momentissa tai kasvatustieteellisistä tutkinnoista ja opinnoista annetun asetuksen 35 §:ssä tarkoitetut erityisopettajan opinnot.
Tehtävissä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Palkka- ja palvelussuhdeasiat määräytyvät OVTES:n mukaisesti.
Hakemus tulee jättää ensisijaisesti sähköisessä järjestelmässä (www.rauma.fi/rekry
Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikostaustaote.
http://www.rauma.fi
https://peda.net/rauma/koulut/pohjoiskehän-koulu
Lisätiedot
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/tuntiopettaja-kehitysvammaisten-oppilaiden-opetus-2-tehtavaa-pohjoiskehan-koulu-rau-25-55-25/ Rauman kaupunki, sivistystoimiala, Pohjoiskehän koulu Kokoaikatyö Työpaikka Määräaikainen RAU-25-55-25 2 1.8.2025-31.7.2026 OVTES 23.3.2025 00:01 - 7.4.2025 15:00 Opetus- ja kulttuuriala Erityisopetus Satakunta Rauma Kunta
Lisätietoja tehtävistä antavat
Pohjoiskehän koulun hallinnollinen rehtori Juhani Sammallahti, puh. 044 403 7769, juhani.sammallahti@rauma.fi
Pohjoiskehän koulun pedagoginen rehtori Taina Suvikas, puh. 044 793 3478, taina.suvikas@rauma.fi
Vahva ja vaikuttava – luanikas ja lumoava Rauma
Rauma on valovoimainen noin 39 000 asukkaan meri- ja kulttuurikaupunki täynnä elämyksiä ja kulttuuria. Raumalla yhdistyvät historia ja nykypäivä.
Rauman kaupunki on Satakunnan kolmanneksi suurin työnantaja ja sen palveluksessa on noin 1600 työntekijää. Toiminta on jaettu kolmeen toimialaan konsernipalvelut-toimiala, sivistystoimiala ja tekninen toimiala. Kehitämme aktiivisesti toimintaamme sekä organisaatio- ja palvelurakenteitamme. Henkilöstön hyvinvointi ja hyvä työilmapiiri ovat meille tärkeitä asioita.
Sijainti
Pohjoiskehä 14
26200 Rauma
Rauman kaupunki
Työavain RAU-10-40-24
Rauman kaupunki
Työavain RAU-10-41-24
Rauman kaupunki
Työavain RAU-25-169-21
Länsirannikon Koulutus Oy WinNova
Työavain 57856
Rauman kaupunki
Työavain RAU-25-20-25
Rauman kaupunki
Työavain RAU-25-27-25
Rauman kaupunki
Työavain RAU-25-6-25