Toimistosihteeri - Lohjan kaupunki

Toimistosihteeri - Lohjan kaupunki

Haemme Lohjan kaupungin keskitettyihin hallintopalveluihin toimistosihteeriä vakituiseen työsuhteeseen 16.9.2019 tai sopimuksen mukaan.

Keskitettyjen hallintopalveluiden toimistosihteerin tehtävät koostuvat pääasiassa teknisenä sihteerinä kaupungin päätöksentekoon liittyvästä asianhallinnasta käyttäen Dynasty asianhallintaohjelmaa.

Tehtävänä on valmistella toimielinten esityslistoja, toteuttaa pöytäkirjojen täytäntöönpanoa ja toimia sihteerinä työryhmissä ja toimikunnissa. Lisäksi tehtävään sisältyy yleisiä toimistosihteerin tehtäviä.

Toimeen valittavalta henkilöltä edellytetään vähintään opistotason tutkintoa (merkonomi).
Lisäksi edellytetään tietoteknistä toimistosovellusten hyvää hallintaa, Dynasty -asianhallintaohjelman hyvää tuntemusta, kykyä oma-aloitteiseen, joustavaan ja itsenäiseen työskentelyyn sekä hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja.
Ruotsin kielen taito katsotaan eduksi.

Työssä noudatetaan toimistotyöaikaa (36,75 h/vko).

Palkka määräytyy KVTES:n mukaan. Toimen täyttämisessä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Valitun on ennen työn vastaanottamista tai koeajan päättymistä esitettävä Lohjan kaupungin työterveyshuollon todistus terveydentilastaan.

Lohjan kaupunki on savuton työnantaja.

Lisätietoja

http://www.lohja.fi

hallintoasiantuntija Päivi Kesälä puh. 044 369 1541, paivi.kesala@lohja.fi
Pyydämme jättämään ensisijaisesti sähköisen hakemuksen osoitteessa www.kuntarekry.fi määräaikaan mennessä. Voit myös toimittaa kirjallisen hakemuksen 27.8.2019 klo 15.00 mennessä osoitteeseen: Lohjan kaupunki/Lohja rekry, PL 71, 08101 Lohja. Kuoreen tunnus LOH-06-30-19. Kirjallisia hakemuksia ei palauteta.

Lohjan kaupunki, Elinvoima, Hallintopalvelut
Osoite: Lohja, 08100 Lohja

Lohja on turvallinen järvikaupunki läntisellä Uudellamaalla, lähellä suurkaupungin sykettä. Tapahtumarikas Lohja sijaitsee keskeisellä paikalla eteläistä Suomea, noin puolen tunnin päässä pääkaupunkiseudusta.
Viihtyisät asuinympäristöt, monipuolinen kulttuuri, korkeatasoinen osaaminen ja kilpailukykyinen elinkeinoelämä luovat edellytykset asukkaiden ja työntekijöiden hyvinvoinnille.
Lohjan väkiluku on noin 48 000 asukasta ja kaupungin palveluksessa työskentelee yli 3 000 työntekijää.

Tutustu työnantajaan