Haemme Etelä-Satakunnan ympäristötoimistossa avoimeksi tulleeseen virkaan terveystarkastajaa vakituiseen virkasuhteeseen. Virka on tarkoitus täyttää 1.3.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Valittavan viranhaltijan tehtävien on suunniteltu olevan ensisijaisesti terveydensuojelulain mukaisen valvonnan tehtäviä mukaan lukien asumisterveyteen liittyvät tehtävät sekä kansainvälisessä liikenteessä olevien alusten ja laivojen tarkastukset. Tehtäväkuvausta voidaan myöhemmin tarvittaessa muuttaa.
Etelä-Satakunnan terveysvalvonnassa työskentelee yhdeksän terveystarkastajaa, kaksi valvontaeläinlääkäriä, hygieenikkoeläinlääkäri ja ympäristöterveydenhuollon johtaja. Hallintopalvelusihteerit huolehtivat toimistotehtävistä. Etelä-Satakunnan ympäristöterveydenhuolto huolehtii ympäristöterveydenhuollon tehtävistä Euran, Huittisten, Kokemäen, Rauman ja Säkylän alueilla. Viranhaltijan työhuone sijaitsee palvelussuhteen alkaessa Raumalla. Työhuoneen sijaintia voidaan myöhemmin tarvittaessa muuttaa. Tarkastuskohteet voivat sijaita koko Etelä-Satakunnan ympäristöterveydenhuollon toiminta-alueella. Osa työpäivistä on mahdollista tehdä etätyönä.
Virkaan valittavalla tulee olla soveltuva korkeakoulututkinto. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät perustuslain 125 §:n, terveydensuojelulain (763/1994) 7 §:n 3 momentin ja elintarvikelain (297/2021) 32 §:n mukaisesti. Soveltuviksi katsotaan esimerkiksi luonnontieteiden, ympäristötieteiden, ympäristöterveyden tai rakentamisen (talonrakennus- tai LVI-ala) alalla suoritettu korkeakoulututkinto tai muu soveltuva alan tutkinto. Virkaan valittavan pohjakoulutuksen tulee mahdollistaa kouluttautumisen myöhemmässä vaiheessa rakennusterveysasiantuntijaksi.
Viran hoitaminen edellyttää hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa, riittävää tietoteknistä osaamista sekä oma-aloitteisuutta, vastuuntuntoa, aktiivista työotetta, kykyä itsenäisen asiantuntijatehtävän hoitamiseen, hyviä ihmissuhdetaitoja ja hyvää paineensietokykyä. Kansainvälisessä liikenteessä olevien alusten ja laivojen tarkastus edellyttää hyvää suullista englannin kielen taitoa. Aikaisemmasta kokemuksesta terveysvalvonnan tehtävistä tai muista valvonta- tai auditointitehtävistä on etua. Tärkeintä on kuitenkin positiivinen ja reipas asenne. Virkaan valittu saa tehtävään hyvän perehdytyksen sekä kokeneen ja osaavan työyhteisömme jatkuvan tuen.
Palkka ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät hakijan taustakoulutuksen perusteella kunta-alan teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Viran hoitaminen edellyttää voimassa olevaa ajokorttia ja mahdollisuutta oman auton käyttämiseen. Oman auton käyttämisestä maksetaan virkaehtosopimuksen mukainen matkakustannusten korvaus.
Voit halutessasi liittää hakemukseesi CV:n. Kelpoisuuden osoittava tutkintotodistus, muut tutkintotodistukset ja työtodistukset on esitettävä mahdollisen haastattelun yhteydessä. Niitä ei tarvitse liittää hakemukseen.
Tehtävää haetaan sähköisesti Kuntarekry-järjestelmässä osoitteessa www.kuntarekry.fi. Työavain on 629422. Tarvittaessa hakemuksen voi lähettää kirjallisena osoitteeseen Säkylän kunta, Ympäristöterveydenhuolto, Rantatie 268, 27800 Säkylä.
Hakuaika päättyy perjantaina 13.12.2024 klo 16.00. Hakuajan päättymisen jälkeen vastaanotettuja hakemuksia ei voida huomioida.
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/terveystarkastaja-terveydensuojelu-629422/
- Säkylän kunta, Ympäristötoimi, Ympäristöterveydenhuolto
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhdeOsittainen etätyömahdollisuus
- 629422
- 1.3.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan
- Viran tehtäväkohtainen palkka on 3411,28 €/kk
- 13.11.2024 15:20 - 13.12.2024 16:00
- Tekninen alaYmpäristöalaSatakuntaSäkyläKunta
Lisätietoja antaa vt. ympäristöterveydenhuollon johtaja Jonna Aro, puhelin 044 707 2930, sähköposti jonna.aro@sakyla.fi
Etelä-Satakunnan ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueeseen kuuluvat Eura, Huittinen, Kokemäki, Rauma ja Säkylä. Alueen asukasluku on yhteensä noin 73 500. Vastuukuntana ja ympäristöterveydenhuollon henkilöstön työnantajana toimii Säkylän kunta.
Sijainti
Rantatie 268
27800 Säkylä
Muut tehtävään liittyvät tiedot