Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Kärkölän kunta etsii joukkoonsa teknistä johtajaa

    Viranhaltija toimii teknisen toimen toimialajohtajana, on kunnan johtoryhmän jäsen ja vastaa toimialan johtamisesta, kehittämisestä, rakentamis- ja rakennuttamistehtävistä, tilapalveluista, vesihuoltopalveluista, ruoka- ja siivouspalveluista sekä maankäytön ja kaavoituksen valmistelutehtävistä.

    Teknisen johtajan tehtäviin kuuluvat muun muassa kunnan rakentamisohjelman toteutus, oman toimialan talouden ja toiminnan suunnittelusta ja toteutumisesta vastaaminen, asioiden valmisteleminen tekniselle lautakunnalle ja kunnanhallitukselle, kunnan hallintosäännössä tekniselle johtajalle kuuluvien tehtävien hoitaminen sekä muut kunnanhallituksen, teknisen lautakunnan ja pormestarin määräämät tehtävät.

    Odotamme tekniseltä johtajalta uudistuksille myönteistä ja innovatiivista suhtautumista kunnan palvelutuotannon kehittämisessä ja halua pitkäjänteiseen kehitystyöhön.

    Edellytämme hakijalta:

    1. Soveltuvaa korkeakoulututkintoa
    2. Monipuolista osaamista ja kokemusta teknisellä toimialalla
    3. Kykyä avoimeen, analyyttiseen ja itsenäiseen asioiden valmisteluun
    4. Sujuvaa suomen kielen kirjallista ja suullista osaamista

    Pienen kunnan hallinnossa tehtävät ovat laaja-alaiset, joten arvostamme asiakaslähtöisyyttä, verkosto- ja sidosryhmäosaamista, hyviä johtamis- ja vuorovaikutustaitoja sekä joustavuutta.

    Lisäksi arvostamme osaamista ja kokemusta:

    - kunnallishallinnosta ja -taloudesta
    - kaavoituksesta ja maankäytöstä
    - vesihuoltotekniikasta
    - projektien suunnittelusta ja toteuttamisesta
    - liikenneturvallisuuden kehittämisessä
    - kunnallistekniikan rakentamisesta sekä
    - julkisista hankinnoista.

    Tarjoamme itsenäisen ja monipuolisen työn kunnassa, joka on keskellä positiivista muutosta. Tukenasi on kokeneita ja sitoutuneita kuntatyön ammattilaisia.

    Virkaa täytettäessä noudatetaan 6 kk:n koeaikaa. Virkaan valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus.

    Hakemukset palkkatoiveineen ja liitteineen pyydämme toimittamaan Kuntarekry-palvelun kautta 31.01.2025 klo 15.00 mennessä.

    Lisätietoja

    http://www.karkola.fi
    http://www.huovilanpuisto.fi

    Näytä lisää
    Yhteystietomme

    Lisätietoa tehtävästä antaa pormestari Markku Koskinen (markku.koskinen@karkola.fi, 045 160 4164)

    Tietoa organisaatiosta

    Kärkölä on kehittyvä 4100 asukkaan kunta Päijät-Hämeessä Uudenmaan rajalla. Kärkölä on aktiivinen toimija myös Lahden kaupunkiseudun kehittämisessä. Kunnassa on erinomaiset liikenneyhteydet, korkea työpaikkaomavaraisuus ja monipuolinen elinkeinorakenne. Kärkölä siirtyi hallinnossa vuonna 2018 hallinnossa pormestarimalliin ja on siirtymässä kunnanjohtajamalliin 2025. Kärkölän kunta on savuton ja tuoksuton työpaikka, jossa työntekijöiden hyvinvointi nähdään keskeisenä menestystekijänä.

    Sijainti
    Opintie 2
    16600 Järvelä

  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Kärkölän kunta

    Varhaiskasvatuksen opettajaHakuaika päättyy12.1.202523:59

    Työavain 635490

    Kärkölän kunta

    Tekninen johtajaHakuaika päättyy31.1.202515:00

    Työavain 636435

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.