Laihian kunta etsii vastuullista, omatoimista ja tiimitaitoista talouspäällikköä, vastaamaan kunnan taloushallinnosta, osana johtoryhmätiimiä. Tehtävä on keskeinen kunnan kehittämisen ja kasvun kannalta sekä operatiivisen johtamisen mahdollistajana.
Onko sinulla halu vaikuttaa kunnan kehitykseen ja kuntalaisten hyvinvointiin, jos on niin perehdy ja kysy lisää!
Talouspäällikkö vastaa kokonaisvaltaisesti kunnan ulkoisista ja sisäisistä talousprosesseista ja talousasioiden valmistelusta kunnanhallitukselle (kuten esimerkiksi talousarvion ja tilinpäätöksen laadintaprosessit), toimii yhtenä taloushallinto-ohjelmiston pääkäyttäjistä, toimii yhteyshenkilönä kirjanpitotoimistoon (kunnan kirjanpito on ulkoistettu), vastaa kunnan tilapäisrahoituksen hankinnasta sekä toimii hallinto- ja henkilöstöjohtajan sijaisena. Talouspäällikkö vastaa ulkoistettujen palvelujen kumppanuuden hoidosta.
Mitä me tarjoamme
• Vastuullinen näköalapaikka ja mielenkiintoinen tehtävä mahdollisuuksien kunnassa
• Johtoryhmän jäsenenä talouspäällikkö pääsee vaikuttamaan koko kunnan ja oman toimialansa kehittämiseen
• Pääsee itse kehittämään, rakentamaan ja vaikuttamaan omaan työhön
• Joustavat ja modernit työvälineet sekä työskentely-ympäristön
• Kunta-alan työsopimuksen mukaiset hyvät työedut; palkka (KVTES), kattava työterveyshuolto Pihlajalinnassa, mahdollisuus työsuhdepolkupyörään, tyky-raha ja tuettu lounasruokailu.
Mitä toivomme ehdokkaalta
• Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto ja riittävä työkokemus taloushallinnon tehtävistä.
• Hyvä asiantuntemus taloushallinnon ja laskentatoimen tehtävistä, sujuvien työprosessien kehittäminen koetaan eduksi
• Eduksi luetaan kunta-alan kokemus ja kiinteistöalan ymmärrys
• Avoimuutta, rohkeutta ja itsenäistä työotetta
• Hyvät tiimitaidot
• Omatoimisuutta ja innovatiivisuutta (kehittäjäpersoona)
Kun omaat positiivista asennetta ja sopivasti huumoriakin sekä koet muuten tehtävän mielenkiintoisena, ole meihin yhteydessä ja kysy lisää. Autamme sinua perehtymään tehtävään tarkemmin.
Laita hakemus viimeistään 12.1.2025 muistaen, että haastattelemme potentiaalisia ehdokkaita jo hakuaikana.
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/talouspaallikko-634771/
- Laihian kunta, hallintopalvelut
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhde
- 634771
- 3.3.2025 tai sopimuksen mukaan
- Palkka määräytyy KVTES:n mukaan
- 12.12.2024 15:58 - 12.1.2025 15:00
- Hallinto- ja toimistotyöTaloushallintoPohjanmaaLaihiaKunta
Ole meihin yhteydessä ja kysy lisää. Autamme sinua perehtymään tehtävään tarkemmin.
Kysy matalalla kynnyksellä.
senior headhunter Janne Ilomäki, puh. 050 3640 028
senior headhunter Petri Jaatinen, puh. 0400 821 673
sähköpostit: etunimi.sukunimi@wantedgroup.fi
Haastattelemme potentiaalisia ehdokkaita jo hakuaikana.
Laihia on vireä ja elinvoimainen suomenkielinen kunta Pohjanmaalla. Meiltä kunnasta löydät erinomaiset peruspalvelut unohtamatta monipuolisia harrastusmahdollisuuksia. Laihialla nautit maaseudun tunnelmasta ja pohjalaisista lakeuksista. Halutessasi pääset kuitenkin kaupungin sykkeeseen nopeasti – Vaasan torille on matkaa vain 20 min ja Seinäjoen keskustaan 40 min.
Laihia on myös tunnettu ystävällisistä ja palveluhaluisista pienyrittäjistään, joiden asiakkaiksi tullaan kauempaakin. Laihialla on paljon potentiaalia ja kunta sijaitsee erinomaisella sijainnilla kasvukeskusten lähellä.
”LAIHIA – IHAN MUUTA, MITÄ LUULIT”
Sijainti
Laihiantie 39
66400 Laihia
Laihian kunta
Työavain 564131
Pohjanmaan hyvinvointialue
Työavain OVPH-00-2-24
Laihian kunta
Työavain 634771
Österbottens välfärdsområde
Työavain OVPH-00-2-24