Talouspäällikkö - Juuan kunta

Talouspäällikkö - Juuan kunta

Sinä innokas kehittäjä! Tule talouspäälliköksi Juukaan!

Juuan kunnan johtoryhmässä on jälleen paikka auki! Olemme juuri saaneet uuden teknisen johtajan ja nyt tarvitsemme talouspäällikön. Inhorealisti voisi ajatella negatiivisesti, miksi ihmiset Juuassa vaihtuvat? Mutta me olemme positiivisen ajattelun kunta ja näemme ihmisten urakehityksen positiivisena asiana. Näin ollen Savon tasokkaat lentopallokentät (ja ehkä myös suuremman organisaation johtotehtävät) houkuttivat Juuan edellisen huippuosaajan ja tarvitsemme uuden tekijän. Lentopalloa ei tarvitse osata, siihenkin me Sinut tarvittaessa opastamme.

Talouspäällikön tehtäviin kuuluvat mm. talousarvion valmistelu, tilinpäätöksen valmistelu, maksuliikenne, raportointi, kustannuslaskenta, taloushallinnollinen tuki esimiehille ja kunnan oman kaukolämpöyhtiön toimitusjohtajuus. Talouspäällikkö on hallintojohtajan varahenkilö ja toimii suoraan kunnanjohtajan työparina.

Muodollisena kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto, joita ovat opintojen sisällöstä riippuen mm. KTM, HTM, YTM ja tradenomi. Arvostamme valintaa tehdessä kunnallishallinnon ja -talouden osaamista ja työkokemusta sekä kustannuslaskennan ja raportoinnin osaamista. Tehtävään voidaan valita myös äskettäin valmistunut, mikäli koulutuskokonaisuus ja työkokemus opintojen ajalta ovat riittäviä.

Arvostamme ensisijaisesti tekevää asennetta. Sinulle on varattu työhuone, mutta työ tapahtuu paljon myös muualla; päättäjien tilaisuuksissa, kuntalaisten tilaisuuksissa ja henkilöstön tukena.

Tarjoamme hyvän työyhteisön (tämä ei ole markkinapuhetta vaan tutkittu juttu) ja mielenkiintoisen tehtävän. Tervetuloa Juukaan!

Työ alkaa 1.8.2019 tai sopimuksen mukaan. Tehtävässä on 6 kk:n koeaika.

Lisätietoja

http://www.juuka.fi

Markus Hirvonen, kunnanjohtaja, 040 104 2001, markus.hirvonen@juuka.fi
Paavo Parviainen, Juuan Kaukolämpö Oy:n toimitusjohtaja, 050 409 2449, paavo.parviainen@juuka.fi

Juuan kunta, Hallinto
Osoite: Poikolantie 1, 83900 Juuka

Pielisen rannalla Pohjois-Karjalassa sijaitseva Juuka on noin 4 900 asukkaan elinvoimainen kunta, joka tunnetaan nunnanlahtelaisesta kiviteollisuudestaan ja keramiikastaan, idyllisestä vanhasta keskustastaan sekä Paalasmaan saaristosta. Juuan kunnalla on vahva talous. Juuan kunta on savuton työpaikka. Juukaan voi tutustua osoitteessa www.juuka.fi.

Tutustu työnantajaan