Siirry pääsisältöön
Työpaikat
Lisää suosikkeihin Lisää työpaikkoja suosikeiksi niin voit tarkastella niitä helposti myöhemmin.
Työnantajat
Lisää suosikkeihin Tykkäämällä työnantajista voit listata tähän sinua kiinnostavimmat työnantajat.
Talous- ja hallintojohtaja - Tammelan kunta
Näytä lisää

Haemme Tammelan kunnalle kuntatalouden ja -hallinnon taitavaa talous- ja hallintojohtajaa

TALOUS- JA HALLINTOJOHTAJAN VIRKAAN
KAHDEN KANSALLISPUISTON KOTIIN TAMMELAAN

Tammelan kunta on noin 6000 asukkaan kunta Kanta-Hämeessä. Olemme strategiamme mukaisesti Lounais-Hämeen helmi.

Tammelan kunnan talous- ja hallintojohtaja toimii hallinto- ja kehittämispalveluiden toimialajohtajana, jolla on johdettavanaan kahdeksan ammattilaisen tiimi. Talous- ja hallintojohtajan tehtävät koostuvat laajasti kunnan talouteen ja hallintoon liittyvistä tehtävistä, mm. taloudesta ja hallinnosta vastaamisesta, rahoituksen suunnittelusta, talousarvio-, osavuosiraportti- ja tilinpäätösprosessien valmistelusta, hankintojen ja erilaisten sopimusten laatimisesta sekä kuntahallinnon erilaisista valmistelu- ja täytäntöönpanotehtävistä.

Talous- ja hallintojohtajan vastuualueelle kuuluvat myös ICT-palvelut, asiakirjahallinto, tiedon hallintaan liittyvät tehtävät sekä työllisyyspalvelujen kehittäminen yhteistyössä TyöHämeen organisaation kanssa.

Kunnanjohtaja on talous- ja hallintojohtajan esihenkilö. Tarvittaessa talous- ja hallintojohtaja toimii kunnanjohtajan viransijaisena. Talous- ja hallintojohtaja on kunnan johtoryhmän jäsen.

Kelpoisuusvaatimuksena edellytämme ylempää korkeakoulututkintoa. Arvostamme johtamis- ja esihenkilökokemusta sekä kuntatalouden ja -hallinnon tehtävien hyvää tuntemusta. Tehtävien menestyksellistä hoitamista tukee taloushallinto-ohjelmistojen tuntemus, kyky toimia verkostoissa sekä hyvät viestintä- ja vuorovaikutustaidot.

Virka täytetään sopimuksen mukaan ja siinä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on toimitettava kunnanhallitukselle hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Tehtäväkohtainen kokonaispalkka on 5 758,48 €. Virkasuhteen ehdot määräytyvät KVTES Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Toimialajohtajien viroissa noudatetaan kokonaistyöaikaa.

Tammela on UNICEFin Lapsiystävällinen kunta ja savuton työpaikka.

Tarjoamme sinulle merkityksellisen työn kehittyvässä työympäristössä, hyvät henkilöstöedut ja mahdollisuuden etätyöskentelyyn kunnan etätyöperiaatteiden mukaisesti.

Sähköiset hakemukset tulee jättää viimeistään 27.10.2024 osoitteeseen www.kuntarekry.fi

Lisätietoja

http://www.tammela.fi

Yhteystietomme

Kunnanjohtaja Juuso Alatalo, p. 040 706 2667, etunimi.sukunimi@tammela.fi
Hallituksen puheenjohtaja Eero Pura, p. 040 723 2837

Tietoa organisaatiosta

Tammelan kunta on lounaishämäläinen noin 6000 asukkaan ja kahden kansallispuiston koti. Strategiassaan edelläkävijänä tunnettu Tammela houkuttelee ja innostaa yrittämään, asumaan sekä virkistymään tulevaisuuden elinvoimaisessa kunnassa, jossa arvoina ovat vastuullisuus ja yhdessä onnistuminen.

Sijainti
Hakkapeliitantie 2
31300 Tammela

  • Tammelan kunta - Savuton työpaikka
  • Tammelan kunta - UNICEF lapsiystävällinen kunta
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat
  • Pikalinkit
    Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
    Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
    Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
    Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
    Sivun tiedot
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Löydät meidät myös täältä:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.