Sosiaalityöntekijä, kotoutumisen sosiaalipalvelut / Socialarbetare, socialservice för integration

Hakuaika päättyy  3.12.2024 16:00

Itä-Uudenmaan hyvinvointialue etsii SOSIAALITYÖNTEKIJÄÄ kotoutumisen sosiaalipalveluihin määräaikaiseen virkaan 31.8.2025 asti, aloitus sopimuksen mukaan.

Kotoutumisen sosiaalityöntekijän asiakaskuntaan kuuluvat kansainvälistä suojelua saaneet alkuvaiheen kotoutujat, tilapäistä suojelua saaneet ja kotikuntaan siirtyneet henkilöt, ihmiskaupan uhrit ja paperittomat. Työnkuva on laaja. Sosiaalityöntekijä vastaa asiakasprosessista ja suunnitelmallisesta sosiaalityötä, johon kuuluu mm. täydentävän sekä ehkäisevän toimeentulotuen päätökset, asiakkaiden perehdyttäminen sosiaaliturvajärjestelmään sekä tukeminen omatoimiseen asiointiin.

Kotoutumisen sosiaalipalveluiden sosiaalityöntekijän työssä pääset työskentelemään paitsi oman tiimisi kanssa, myös laajan verkoston kanssa, johon kuuluvat vahvasti alueen kunnat. Kotoutumisen sosiaalipalveluiden tiimiin kuuluu lisäksesi kaksi sosiaalityöntekijää, kolme sosiaaliohjaajaa, toimistosihteeri ja johtava sosiaalityöntekijä. Sosiaalityöntekijä toimii tehtävässään sekä itsenäisesti että sosiaaliohjaajan työparina.

Keskitetty tiimimme toimii koko Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella. Tuleva toimipisteesi sijaitsee Porvoossa, mutta työhön sisältyy matkustamista koko hyvinvointialueella. Tehtävä edellyttää joustavuutta, laajaa kiinnostusta kotoutumisen ja osallisuuden kysymyksiin sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Tukenasi on esihenkilösi, kokenut tiimi ja työnohjaus.

Henkilöstöetuina saat Epassin lounas-, liikunta-, kulttuuri-, hyvinvointi- ja työmatkaedun. Työterveyspalvelut ovat Mehiläisessä. Tarjoamme myös joustavat työajat ja mahdollisuuden tehdä etätyötä sopimuksen mukaan.

Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 7 §:n mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus sekä Valviran ammattihenkilölaillistus. Kielivaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito. Ruotsin kielen taito katsotaan eduksi. Myös aikaisempi kokemus kotoutumisen tuen työkentästä katsotaan eduksi.

Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa tehtävä voidaan täyttää tilapäisesti enintään vuoden ajaksi sosiaalityöntekijän ammattiin opiskelevalla henkilöllä, joka on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä niihin liittyvän käytännön harjoittelun.

Palvelussuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät yleisen SOTE-sopimuksen mukaan. Sosiaalityöntekijän työaika on 37,75 h/vko ja tehtäväkohtainen palkka on 4021,69 e/kk. Tehtävässä noudatetaan koeaikaa. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa.

Pyydämme jättämään hakemukset 3.12.2024 klo 16 mennessä. Lisätietoja antaa johtava sosiaalityöntekijä Paula Hartikainen, 040 511 7154 tai paula.hartikainen@itauusimaa.fi

Itä-Uudenmaan hyvinvointialue toimii seitsemän kunnan alueella: Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Porvoo, Pukkila ja Sipoo. Olemme kaksikielinen hyvinvointialue, jossa työskentelee noin 2600 ammattilaista. Meiltä löytyy lähes 200 erilaista tehtävänkuvaa. Olemme ura- ja kehittymismahdollisuuksia tarjoava työnantaja ja meillä on koulutus- ja kehittämismyönteinen ilmapiiri.

__ __ __ __ __ __ __ __ __ __

Östra Nylands välfärdsområde söker för en tillfällig SOCIALARBETARE till socialtjänster för integration för en tidsbunden tjänst fram till 31.8.2025, början förhandlingsbart.

Den kundkrets som anlitar socialt arbete för integration innefattar personer som erhållit internationellt skydd och som befinner sig i början av integrationsprocessen, personer som erhållit tillfälligt skydd och överförts till hemkommunen, offer för människohandel samt papperslösa. Arbetsuppgifterna är omfattande. Socialarbetaren ansvarar för klientprocessen och det systematiska socialarbetet, vilket bland annat innefattar att besluta om kompletterande och förebyggande utkomststöd, att orientera klienterna i det sociala trygghetssystemet och att stödja klienterna i att sköta sina ärenden på egen hand.

Som socialarbetare vid socialservice för integration arbetar du både tillsammans med ditt eget team och dessutom med ett omfattande nätverk, där kommunerna i regionen är en viktig del. I teamet för socialservice för integration ingår utöver dig två socialarbetare, tre socialhandledare, en byråsekreterare och en ledande socialarbetare. Socialarbetaren arbetar både självständigt och i par med socialhandledaren.

Vårt centraliserade team verkar över hela Östra Nylands välfärdsområde. Ditt blivande verksamhetsställe ligger i Borgå, men till arbetet hör att färdas runtomkring i hela välfärdsområdet. Arbetet förutsätter flexibilitet, brett intresse för integrations- och delaktighetsfrågor samt goda samarbetsfärdigheter och sociala färdigheter. Du har stöd av din chef och ett erfaret team och får arbetshandledning.

Som personalförmåner får du lunch-, idrotts-, kultur-, välfärds- och pendlingsförmåner i Epasset. Företagshälsovården tillhandahålls av Mehiläinen. Vi erbjuder också flexibla arbetstider och möjlighet till distansarbete enligt överenskommelse.

Behörighetsvillkor är behörighet som socialarbetare enligt 7 § i lagen om yrkesutbildade personer inom socialvården (817/2015) och legitimation som yrkesutbildad person beviljad av Valvira. Språkkravet är goda muntliga och skriftliga kunskaper i finska. Kunskaper i svenska anses meriterande. Också erfarenhet av det arbetsfält där stöd för integration ingår anses meriterande.

Om det inte finns sökande som uppfyller behörighetsvillkoren kan uppgiften tillsättas tillfälligt för högst ett år med en person som studerar socialarbetaryrket och som har slutfört grund- och ämnesstudier i socialt arbete med godkänt resultat samt arbetspraktik i anslutning till dem.

Anställningsvillkoren och lönen följer det allmänna SH-avtalet. Socialarbetarens arbetstid är 37,75 h/vecka, och den uppgiftsrelaterade lönen uppgår till 4021,69 euro/månad. I uppgiften tillämpas en prövotid. För befattningen krävs vaccinationsskydd enligt 48 § i lagen om smittsamma sjukdomar.

Vänligen skicka din ansökan senast 3.12.2024 16. Upplysningar ges av ledande socialarbetaren Paula Hartikainen, tfn 040 511 7154 eller paula.hartikainen@itauusimaa.fi

Östra Nylands välfärdsområde fungerar inom sju kommuner: Askola, Borgå, Lappträsk, Lovisa, Mörskom, Pukkila och Sibbo. Vi är ett tvåspråkigt välfärdsområde med ungefär 2600 yrkespersoner och närmare 200 olika uppgiftsbeskrivningar. Vi är en arbetsgivare med karriär- och utvecklingsmöjligheter och vi har en utbildnings- och utvecklingsvänlig atmosfär.

#sosiaalityö #socialarbete

Yhteystiedot

johtava sosiaalityöntekijä Paula Hartikainen, 040 511 7154 tai paula.hartikainen@itauusimaa.fi

Hae työpaikkaa

Kaikki organisaation avoimet työpaikat

Työnantaja Itä-Uudenmaan hyvinvointialueeseen kuuluu seitsemän kuntaa: Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä,; Porvoo, Pukkila ja Sipoo. Vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palveluista siirtyi kunnilta hyvinvointialueelle 1.1.2023. Hyvinvointialue työllistää yli 2600 henkeä ja on yksi alueen suurimmista työnantajista. Tutustu työnantajaan