Hakuaika päättyy 6.8.2026 klo 14:00
Sosiaaliohjaaja- haluatko olla tukena ikääntyneelle silloin kun arjen asioiden hoitaminen ja elämänhallinta ei enää suju itsenäisesti?
Tehtäväsi
Työskentelet gerontologisen sosiaalityön yksikössä osana asiakkaan koko sosiaalihuollon palveluprosessia. Vastaanotat ja käsittelet yli 65-vuotiaita koskevia sosiaalihuoltolain mukaisia ilmoituksia ja yhteydenottoja, ohjaat asiakkaita palveluiden ja tukien pariin sekä teet tarvittaessa palvelutarpeen arviointeja. Arvioinnin perusteella jatkat osan asiakkaista kanssa suunnitelmalliseen asiakaslähtöiseen sosiaaliohjaukseen.
Työsi on monipuolista ja tilanteet vaihtelevat: kohtaat asiakkaita, joilla voi olla toimintakyvyn laskua, taloudellisia haasteita, mielenterveys- tai päihdeongelmia, yksinäisyyttä tai kaltoinkohtelun kokemuksia. Teet tiivistä yhteistyötä asiakkaiden verkostojen sekä eri yhteistyötahojen kanssa.
Olemme aloittaneet työn uudelleenorganisoinnin yksikön sisällä ja tämä työ on vielä kesken, joten tehtävä voi sisältää sekä ilmoitusten vastaanottamista ja - käsittelyä, että suunnitelmallista sosiaaliohjausta. Olemme koko VARHA:n laajuinen yksikkö ja meillä on tällä hetkellä 8 eri toimipistettä. Voit esittää toiveen työpisteen sijainnista.
Mitä tarjoamme sinulle
Tarjoamme sinulle mahdollisuuden tehdä merkityksellistä työtä ikääntyneiden parissa ja olla mukana kehittämässä gerontologisen sosiaalityön yksikön toimintaa. Saat kattavan perehdytyksen tehtävään sekä tukea kollegoilta ja johtavalta sosiaalityöntekijältä.
Töitä tehdään arkipäivisin virka-aikoina ja käytössäsi on liukuva työaika ja säännöllinen työnohjaus. Meillä suhtaudutaan joustavasti myös etätyöhön työtilanteen salliessa.
Mitä odotamme sinulta
Odotamme sinulta aitoa kiinnostusta työskennellä ikääntyneiden asiakkaiden kanssa sekä kykyä kohdata heidät ystävällisesti ja arvostavasti. Työssä tarvitset paineensietokykyä, kykyä toimia lakisääteisten aikarajojen puitteissa sekä itsenäistä ja itseohjautuvaa työotetta. Tehtävässä menestyminen edellyttää hyviä tiimityötaitoja.
Arvostamme kokemusta sosiaaliohjauksesta, kuten huoli-ilmoitusten käsittelystä, palvelutarpeen arvioinnista, palvelupäätösten teosta ja suunnitelmallisesta sosiaaliohjauksesta, sekä kokemusta ikääntyneiden parissa työskentelystä. Lisäksi Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ikääntyneiden palveluiden tuntemus, SosiaaliLifecare-järjestelmän osaaminen sekä ruotsin kielen taito luetaan eduksi. Oman auton käyttömahdollisuus ja ajokortti helpottavat työn sujuvaa hoitamista.
Kelpoisuusvaatimuksena on laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 8 §:n mukainen kelpoisuus. Kielitaitovaatimuksena hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito ja tyydyttävä ruotsin kielen suullinen ja kirjallinen taito.
Hae tehtävään ja tule mukaan tekemään vaikuttavaa työtä ikääntyneiden hyvinvoinnin edistämiseksi!
Tehtävään valitun on esitettävä itseään koskeva lain 741/2023 28 §:n mukainen iäkkäiden henkilöiden kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisteriote.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle virkaan/työsuhteeseen valitulta pyydetään satunnaisesti huumausainetodistus.
Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi sinulla on mahdollisuus saada erilaisia lisiä, esim. työkokemuslisä (3-8%). Työkokemuslisää maksetaan hyväksi laskettujen työvuosien perusteella ja mukaan lasketaan myös muilla työnantajilla tehty saman alan työ. Jos sinulla on hyväksi luettavaa työkokemusta yli 15 vuotta, voit nopeastikin ansaita lomaa korkeimman taulukon mukaan eli jopa 38 päivää vuodessa, joka tarkoittaa 7,5 viikkoa lomaa vuodessa.
Haluamme edistää tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista ja arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme. Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.
Olemme nikotiiniton työpaikka.
Elina Ruonala, johtava sosiaalityöntekijä
elina.ruonala@varha.fi
p. 050 4370395
Hakemuksen jättäminen: Hakemus tulee jättää sähköisen hakulomakkeen kautta. Jos et pysty tekemään sähköistä hakemusta, voi paperihakemuksen toimittaa postitse osoitteella Varha, Kirjaamo, PL 52, 20521 Turku.
Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Ikääntyneiden palvelut, Ikääntyneiden asiakasohjaus ja sosiaalityö, Gerontologinen sosiaalityö
Olemme noin 23 000 asiantuntijan työpaikka – yksi maamme suurimmista työnantajista. Me huolehdimme siitä, että kaikki alueemme puoli miljoonaa ihmistä saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut sekä turvaamme pelastustoimen. Teemme töitä kaikkia koskettavien tärkeiden asioiden parissa!
Me olemme #hyvintekijät!
Sopimuksen mukaan
Turku Sopim
Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Ikääntyneiden palvelut, Ikääntyneiden asiakasohjaus ja sosiaalityö, Gerontologinen sosiaalityö
Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Ikääntyneiden palvelut, Ikääntyneiden asiakasohjaus ja sosiaalityö, Gerontologinen sosiaalityö