Siirry pääsisältöön
Sosiaaliohjaaja, Asumisen tuki

Hakuaika päättyy 20.11.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Haemme sosiaaliohjaajaa Asumisen tuen mielenterveysasiakkaiden lähityöhön vanhempainvapaan sijaisuuteen ajalle 18.1.2027-23.3.2028.

Sosiaaliohjaajan työnkuvaan kuuluu tukea, neuvoa ja ohjata omissa kodeissaan asuvia mielenterveyskuntoutujia niin digitaalisten työvälineiden avulla kuin kotiin annettavana lähityönä. Työssä tehdään yhteistyötä erikoissairaanhoidon, sosiaalitoimen ja muiden kuntoutujien verkostojen kanssa.

Työryhmään kuuluu johtava sosiaalityöntekijä, kolme sosiaaliohjaajaa, kaksi sairaanhoitajaa ja kaksi lähihoitajaa. Työssä menestymiseen vaaditaan itsenäistä ja aktiivista työotetta sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Työssä tarvitaan myös kykyä hahmottaa kokonaisuuksia, organisoida omaa työtä sekä kehittää uutta.

Tehtävässä on mahdollista työskennellä monipaikkaisesti Helsingin kaupungin monipaikkaisen työn periaatteiden mukaisesti (esimerkiksi työpaikalla, kotona, asiakkaan luona tai muissa toimitiloissa).

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vaihtelevan työn lisäksi laajat koulutus- ja kehittymismahdollisuudet. Kaupungin työntekijänä voit hakea vuokra-asuntoa Auroranlinnalta, jonka asunnot ovat markkinatasoa edullisempia ja työntekijöidemme asuntohakemukset etusijalla.

Koska elämä ei ole pelkkää työtä, meillä huolehditaan myös työn ja vapaa-ajan tasapainosta. Saat käyttöösi Epassi Flex -kokonaisuuden sisältäen liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja hyvinvointiedut. Etua voi saada korkeintaan 550 euroa kalenterivuodelta. Käytettävissä oleva saldo määräytyy työsuhteesi pituuden perusteella. Lisäksi käytettävissäsi on lounasetu. Saat käyttöösi henkilöstöetuna myös kaupunkipyörän ja voit halutessasi vierailla kaupungin työntekijöiden omalla virkistyssaarella.

Kelpoisuusehto:

Kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 (8 §) mukainen sosiaalialalle soveltuva ammattikorkeakoulututkinto (sosionomi).

Tehtävässä edellytetään rekisteröitymistä Lupa- ja valvontaviraston (ent. Valvira) ammattihenkilörekisteriin.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa sekä 55 §:n mukaista tuberkuloosiselvitystä.

Arvostamme monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta työyhteisöissämme. Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia, vammaisia sekä eri kieli-, kulttuuri- ja muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä. Pyrimme varmistamaan esteettömän ja saavutettavan rekrytointiprosessin kaikille hakijoille. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi tämä rekrytointi toteutetaan anonyymisti, jolloin hakijoiden arviointi perustuu ensivaiheessa osaamiseen ja työkokemukseen ilman henkilötietoja. Jos tarvitset rekrytointiprosessiin mukautuksia tai sinulla on kysyttävää esteettömyydestä tai anonyymistä rekrytoinnista, voit olla yhteydessä osoitteeseen sotepe.monimuotoinen.rekrytointi@hel.fi.

https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/sosiaali-terveys-ja-pelastusalan-ammattilaisille/toissa-meilla-sosiaali-ja-terveysalalla

sosiaaliohjaajat:
Sara Mahlamäki p. 040 6481867
Nina Huttunen p. 040 6433259

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala, Asumisen tuki

Tuotamme hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille vahvalla osaamisella ja yhteistyöllä. Olemme yksi Suomen suurimmista sote- ja pelastuspalveluiden järjestäjistä, ja meillä työskentelee yli 15 000 aitojen tekojen ja kohtaamisten ammattilaista.

Haluamme olla helsinkiläisten apuna ja tukena eri elämänvaiheissa. Teemme merkityksellistä työtä tarjoamalla yhdenvertaiset ja laadukkaat hyvinvointia ja terveyttä tukevat palvelut. Palvelemme pääkaupunkia ehkäisemällä onnettomuuksia, pelastamalla ihmisiä, omaisuutta ja ympäristöä sekä suojelemalla ja ohjeistamalla väestöä erilaisissa hätä- ja poikkeustilanteissa.

Tähtäämme ensiluokkaiseen henkilöstökokemukseen, ja tavoitteenamme on henkilöstön työhyvinvoinnin ja viihtyvyyden varmistaminen. Työntekijöidemme mukaan vahvuuksiamme ovat monipuoliset työtehtävät, hyvä työilmapiiri ja mahdollisuus jatkuvaan oppimiseen sekä oman työn kehittämiseen. Esihenkilötyötä tukemalla edistämme jokaisen työntekijämme menestymistä työssään.

Seuraa meitä somessa @sotehelsinki ja @stadinbrankkari.

Ilmattarentie 2

Helsinki 00610

Tutustu työnantajaan
Helsingin kaupunki
Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala, Asumisen tuki
SOTEPE-02-270-266.11.2026 klo 09:00 - 20.11.2026 klo 15:00Määräaikainen työsuhde18.1.2027-23.3.2028SOTE Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työ- ja virkaehtosopimus3107,23 e/kk sekä mahd. kokemuslisä max. 8 %
Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Helsingin kaupunki
Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala, Asumisen tuki
SOTEPE-02-270-266.11.2026 klo 09:00 - 20.11.2026 klo 15:00Määräaikainen työsuhde18.1.2027-23.3.2028SOTE Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työ- ja virkaehtosopimus3107,23 e/kk sekä mahd. kokemuslisä max. 8 %
Sinulle suositellut työpaikat