Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Muonion ruoka- ja siivouspalvelut Oy hakee siivouspalveluohjaajaa vakityiseen työsuhteeseen 5.5.2025 alkaen, työn aloitusajasta voidaan sopia myös erikseen.

    Haluatko tulla asumaan ja työskentelemään tutkitusti onnellisten ihmisten Muonioon ja kokemaan Muonion kahdeksan vuodenaikaa. Tuotamme siivouspalveluita Muonion kunnan kohteissa sekä ammattiopisto Lappialla Muoniossa. Työ tapahtuu arkipäivinä pääosin klo 06:00 - 15:00 välisenä aikana.

    Siivouspalveluohjaaja vastaa koulukeskuksen siivoustyön päivittäisistä toiminnoista osallistumalla myös itse siivoustyöhön. Työtehtäviin kuuluvat mm. kohteiden siivoustyöt, siivouskeskusten varastojen ylläpito, kuormien tarkastus ja purku. Tehtävään sisältyy myös hallinnollista työtä, mm. laskujen tarkastusta, sähköposteihin ja puheluihin vastaamista ja sijaisten hankintaa. Siivouspalveluohjaaja sijaistaa toimitusjohtajaa hänen poissaolojensa aikana.

    Siivouspalveluohjaaja kehittää siivouspalvelujen toimintaa yhdessä toimitusjohtajan ja työyhteisön kanssa sekä toteuttaa siivouksen laatukierroksia. Tiimiin kuuluu viisi siistijää ja kaksi koulukeskuksen yhdistelmätyöntekijää.

    Edellytämme vahvaa siivoustyön ammattitaitoa ja työkokemus vastaavista tehtävistä katsotaan eduksi. Hakutilanteessa eduksi katsotaan siivoustyönohjaajan erikoisammattitutkinto tai vastaava esimiestutkinto. Hakijalta vaaditaan hygieniaosaamistodistusta. Työ edellyttää palveluhenkisyyttä, itseohjautuvuutta, yhteistyötaitoja, joustavuutta ja hyvää fyysistä kuntoa. Kielivaatimuksen hyvä suomen kielen taito. Muonion ruoka- ja siivouspalvelut Oy on nikotiiniton työpaikka.

    Vakinaisessa tehtävässä koeaika on 6 kk ja valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

    Lisätietoja

    https://www.muonio.fi/kunta-ja-hallinto/muonion-ruoka-ja-siivouspalvelut.html

    Näytä lisää
    • Muonion kunta, Muonion Ruoka- ja Siivouspalvelut Oy
    • KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhdeEi etätyömahdollisuutta
    • 648473
    • 5.5.2025 tai sopimuksen mukaan
    • 2750 €/ kk (peruspalkka 1996,11 € + TVA 753,89 €)
    • 3.3.2025 08:00 - 31.3.2025 15:00
    • Tekninen alaSiivous ja laitoshuoltoLappiMuonioKunta
    Yhteystietomme

    Anna-Kaisa Muotka, anna-kaisa.muotka@muonio.fi, 040 489 5121

    Tietoa organisaatiosta

    Muonion ruoka- ja siivouspalvelut Oy valmistaa päivittäin noin 650 herkullista ateriaa, jotka tarjoillaan muun muassa kouluille, päiväkodeille ja hyvinvointialueen Muonion kohteissa.

    Siivouspalvelut tuotamme Muonion kunnan kohteissa sekä ammattiopisto Lappialla Muoniossa.

    Kuljetuspalveluissa hoidamme mm. ruokakuljetukset kohteisiin.

    Sijainti
    Opintie 3
    99300 Muonio

    Tutustu työnantajaan
    Muut tiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Muonion ruoka- ja siivouspalvelut Oy

    RuokapalveluohjaajaHakuaika päättyy31.3.202515:00

    Työavain 648429

    Muonion ruoka- ja siivouspalvelut Oy

    SiivouspalveluohjaajaHakuaika päättyy31.3.202515:00

    Työavain 648473

    LapIT Oy

    Avoin hakemus (kesätyö, harjoittelu tmv.)Hakuaika päättyy31.12.202523:59

    Työavain LAPIT-05-3-24

    LapIT Oy

    Asiantuntijan avoin hakemusHakuaika päättyy31.12.202523:59

    Työavain LAPIT-08-2-24

    Lapin hyvinvointialue

    Avoin hakemus Pelastus- ja ensihoidon tehtäviinHakuaika päättyy31.12.202515:00

    Työavain 638430

    Lapin hyvinvointialue

    Avoin hakemus Puhtaus- ja ruokapalvelualan tehtäviinHakuaika päättyy31.12.202515:00

    Työavain 638438

    Muonion kunta

    Nuorten kesätyöt 2025Hakuaika päättyy31.3.202523:59

    Työavain 648015

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.