TERVETULOA POHJOIS-KARJALAN HYVINVOINTIALUEEN - SIUN SOTEN AMMATTILAISTEN JOUKKOON
"Työpaikan valinta tuppaa vaikuttamaan aika moneen muuhunkin asiaan kuin itse työhön. Muidenkin kuin tekijän osalta. Siksi niitä rekrymainoksissa perinteisesti viliseviä näköalapaikkoja, monipuolisia mahdollisuuksia ja tukea antavia yhteisöjä on hyvä olla tarjolla myös työajan ulkopuolella. Meistä tuntuu, että meiltä sellaisia hyvinkin voisit löytää. Avaa mielesi sekä sydämesi ja tutkiskele itse!"
HAEMME 20.10.2024 MENNESSÄ VAKITUISEEN TEHTÄVÄÄN
Sairaanhoitajaa Kiteen kotihoitoon ja kotisairaalaan sopimuksen mukaan
Tehtävänkuvaus Kiinnostaako sinua työ asiakkaiden kodeissa? Nyt olisi erinomainen mahdollisuus lähteä tutustumaan kotihoidon ja kotisairaalan antamiin mahdollisuuksiin!
Kotihoidossa meidän tehtävämme on mahdollistaa ikäihmisten kotona asuminen. Yhteistyössä omaisten ja yhteistyökumppaneiden kanssa toteutamme asiakkaille heidän näköistänsä elämää arjessa. Kotikäynneillä satsaamme inhimilliseen kohtaamiseen.
Kotisairaala on osa Palliatiivista keskusta ja tarjoaa potilaille sairaalatasoista hoitoa kotiin tai esimerkiksi asumispalveluun vietynä. Keski-Karjalan kotisairaala toimii aamu- ja iltavuoroissa Kiteen lisäksi Tohmajärvellä ja Rääkkylässä, nyt haemme työntekijää nimenomaan Kiteen alueelle. Kotisairaalassa hoidetaan mm. akuutteja infektiopotilaita (esim. iho-, virtsatie- ja hengitystieinfektiot, sepsis, leikkaushaava- ja proteesi-infektiot) ja palliatiivisen hoidon potilaita (erityisesti kotisaattohoidon tuki ja toteutus). Kotisairaalassa työskentelee sairaanhoitajia.
Työaika on jaksotyö.
Työyhteisön esittely Meille työntekijät ovat perhe, ja pyrimme luomaan ilmapiirin, jossa jokainen tuntee itsensä arvostetuksi ja kuulluksi. Kotihoidossa pääset todella näkemään työsi merkityksen, sillä autat asiakkaitamme elämään täyttä ja itsenäistä elämää omassa kodissaan. Arvostamme jokaisen työntekijän panosta, ja tuemme sinua ammatillisessa kasvussasi sekä tarjoamme mahdollisuuksia kehittää osaamistasi.
Tiimimme voima perustuu vahvaan yhteistyöhön ja avoimeen kommunikaatioon. Työskentelemme yhdessä tavoitteiden saavuttamiseksi ja toistemme tukemiseksi haasteiden edessä. Tarjoamme myös mahdollisuuden osallistua tiimikokouksiin ja vaikuttaa työskentelytapoihin. Arvostamme ideoitasi ja näkemyksiäsi, jotka auttavat meitä kehittämään toimintaamme entistäkin paremmaksi.
Työpaikka sijaitsee osoitteessa Hovintie 3, Kitee.
KelpoisuusehdotSairaanhoitajilta odotamme terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 5§:n mukaista laillistusta tai lupaa toimia sairaanhoitajan tehtävissä.
Palkkaus ja edutTehtäväkohtainen palkka on: 3130,69 euroa / kk.
Maksamme henkilöstöllemme työkokemuksen perusteella työkokemuslisää, joka työkokemuksesi määrästä riippuen voi olla 3 % tai 8 %. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus) mukaisesti.
Siun sotessa on käytössä henkilöstön palkitsemisen kokonaisuus. Kokonaisuus sisältää tällä hetkellä esimerkiksi työsuorituksen arviointiin perustuvan henkilökohtaisen lisän palkitsemisohjelmassa määriteltyjen kriteerien mukaisesti sekä erilaisia pikapalkitsemisen muotoja. Lisäksi siunsotelaisille on tarjolla runsaasti erilaisia työsuhde-etuja, kuten
- työsuhdepolkupyörä
- laaja vapaa-ajan tapaturmavakuutus
- ePassi liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuna
- lainattavia ja vuokrattavia vapaa-ajan välineitä sekä tiloja
- työnantajan tuki yhteisölliseen toimintaan
- lisäksi useat yritykset tarjoavat henkilöstölle erilaisia etuja
- tilapäismajoitusta/soluasuntoja laajasti maakunnan alueella
Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä rikosrekisteriote (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta 741/2023). Tehtävässä on koeaika kuusi kuukautta.
Lisätietoja antaa palveluesihenkilö Soili Tiittanen puh. 013 330 9425.
Tehtävään haetaan sähköisesti.
Tehtävä täytetään sopivan henkilön löytyessä.
Joensuussa 25.9.2024
Pohjois-Karjalan hyvinvointialue
Pohjois-Karjalan hyvinvointialue on aloittanut toimintansa 1.1.2023. Siun sotessa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ja ympäristöterveydenhuollon palvelut on integroitu jo vuodesta 2017 lähtien. Yhdessä tehden varmistamme vaikuttavimmat palvelut.
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/sairaanhoitaja-kotihoitoon-ja-kotisairaalaan-kitee-id8923-siso-8923/
- Siun sote
- Työpaikka
- siso-8923
- 8.7.2024 13:00 - 20.10.2024 23:59
- Pohjois-KarjalaKiteeKunta
palveluesihenkilö Soili Tiittanen puh. 013 330 9425.
TERVETULOA SIUN SOTEN AMMATTILAISTEN JOUKKOON
Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä järjestää julkiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut 14 kunnan alueella. Lisäksi kuntayhtymä järjestää ympäristöterveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjois-Karjalassa. Alueella asuu noin 170 000 asukasta ja Siun sotessa on yhteensä noin 7800 työntekijää.
Tarjoamme Sinulle mielenkiintoisen työn suuressa ja kehittyvässä organisaatiossa!
Sijainti
Kitee