Hakuaika päättyy 31.1.2027 klo 10:00
Etsimme joukkoomme keittiötyöntekijöitä ja laitoshuoltajia – sekä määräaikaisiin että toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin.
Me tukipalveluissa olemme osaltamme turvaamassa asiakkaillemme turvallisen ja terveellisen työskentelyn edellytyksiä. Työmme näkyy, tuntuu ja maistuu - eikä sitä voi jättää tekemättä. Palvelun turvaamiseksi on tärkeää, että meillä on riittävästi osaavaa henkilökuntaa.
Meitä kiinnostavat erityisesti moniosaajat, joille työnteko on tuttua sekä ruoan että siivouksen parissa. Ruoka- ja siivouspalveluissamme voit tehdä työtä molemmilla tehtäväalueilla ja kannustammekin siihen. Yhdistelmätehtävä vahvistaa osaamistasi ja tarjoaa monipuolisen tehtävänkuvan.
Ensisijaisina kohteina ovat koulut ja päiväkodit. Siivouspalvelua on lisäksi virastoissa sekä liikunta- ja vapaa-aikatiloissa.
Työ voi olla osa- tai kokoaikaista kohteesta ja tarpeesta riippuen. Työkielenä on suomi.
Toivomme sinulta soveltuvaa toisen asteen tutkintoa joko ruokapalvelualalta tai puhtausalalta sekä aikaisempaa työkokemusta. Huomioimme myös juuri alalle valmistuvat sekä vankan ammattitaidon työelämän kautta hankkineet hakijat. Hygieniapassi vaaditaan. Ruoka- ja siivouspalveluissa kohtaamme päivittäin ison joukon asiakkaitamme, joten hyvät vuorovaikutustaidot auttavat onnistumaan työssä.
Työmme luonne edellyttää monipuolista liikkumista ja liikettä työpisteillämme. Työssä suoriutuminen edellyttääkin hyvää fyysistä kuntoa.
Arvostamme
• oma-aloitteisuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn
• hyviä tiimityötaitoja sekä asiakaspalveluhenkisyyttä
• joustavuutta vaihtelevissa tilanteissa
• liikkuvuutta: olet valmis työskentelemään tarvittaessa useammissa työkohteissa ja sinulla on käytössä oma auto
• hyvää työkykyä fyysisesti vaativaan työhön
Mikäli työ ruoan tai siivouksen parissa - mieluiten molemmissa - kiinnostaa, täytä sähköinen hakemus.
Haastatteluja ja valintoja voidaan tehdä jo hakuajan kuluessa.
Helena Viitasalo, 050 3697 719
Marika Kivimäki, 040 4860 783, ruokapalvelut
Kati Karjalainen, 040 4895 214, siivouspalvelut
Sähköpostit: etunimi.sukunimi@laihia.fi
Laihian kunta
Maailman nuukin pitäjä - Laihian kunta
Olet varmasti kuullut meistä jo aikaisemmin. Nuukuudestamme on kirjoitettu kokonaisia kirjoja ja meidät tunnetaan kahvipöytien hyvän mielen luojana ympäri Suomen.
Maailman nuukin pitäjä, Laihia, on ihmisläheinen, kehittyvä ja elinvoimainen kunta, joka sijaitsee Pohjanmaalla. Meillä on laajasti erilaisia yrittäjiä ja yrityksiä, jotka tarjoavat laadukkaita palveluita laidasta laitaan. Vapaa-aikaan meiltä löytyy loistavat urheilumahdollisuudet ja monipuolinen yhdistys- ja järjestökenttä. Näistä ei nuukailla.
Poiketen muista Pohjanmaan kunnista, olemme täysin suomenkielinen kunta ja työyhteisö. Tosin, pohjanmaan murre saattaa tarttua työnteon lomassa.
Meillä työyhteisöt ovat pieniä ja ihmiskeskeisiä. Teemme yhteistyötä joustavasti ja annamme jokaiselle asiantuntijalle tilaa tehdä työtä omalla tavallaan. Meillä työskentelee noin 350 (kpl) eri alojen ammattilaista.
Haluaisimme sinut työkaveriksi maailman nuukimpaan pitäjään!
Kauppatie 2 B
Laihia 66400
- Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta