Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Kajaanin kaupungin Ympäristöteknisen toimialan toimitilapalvelut hakee kahta puutarhuria määräaikaiseen tehtävään ajalle 21.4. -24.10.2025.

    Tehtävänäsi on hoitaa ja ylläpitää Kajaanin kaupungin omistamien kiinteistöiden piha-alueita. Tehtäviisi kuuluvat mm. puiden, pensaiden ja kesäkukkien hoitoa, sekä nurmikonleikkausta. Tehtävän hoitaminen edellyttää oman auton käyttämistä.

    Arvostamme oma-aloitteisuutta ja yhteistyökykyä.

    Kelpoisuusehtona on puutarhurin tai hortonomin koulutus sekä kokemus viheralan hoitotöistä.

    Tehtävien täyttämisessä otetaan ensisijaisesti huomioon Kajaanin kaupunkin irtisanotut ja osa-aikaistetut työntekijät, mikäli he täyttävät tehtävän kelpoisuusehdot. Tehtävässä on 3 kuukauden koeaika.

    Tehtävään haetaan ensisijaisesti Kuntarekryssä 10.2.2025 klo 15.00 mennessä. Kirjalliset hakemukset lähetetään osoitteella Kajaanin kaupunki, Kirjaamo, PL 133, 87100 Kajaani. Kuoreen merkintä "puutarhuri".

    Kajaanin kaupungin tilakeskus hoitaa kaupungin rakennusten rakennuttamistehtävät, keskitetyn tilahallinnon sekä yllä- ja kunnossapidon. Pidämme Kajaanin kaupungin 240 000 m2:n tiloista huolta noin 50 henkilön voimin.

    Lisätietoja

    http://www.kajaani.fi

    Näytä lisää
    Yhteystietomme

    Kiinteistöpäällikkö Markku Vesterinen, 040 4839 254, markku.vesterinen@kajaani.fi
    Kiinteistötyönjohtaja Mikko Helppi, 040 4857 224, mikko.helppi@kajaani.fi

    Tietoa organisaatiosta

    Kajaani on 37 000 asukkaan Kainuun maakuntakeskus ja maakunnan korkeimman osaamisen, monipuolisimman elinkeinoelämän sekä erikoiskaupan ja palvelujen keskus. Kajaanin kaupungin 2 000 hengen henkilöstö on osaavaa ja muutosvalmista.

    Lyhyet välimatkat takaavat, että Kajaanissa arki on helppoa ja sujuvaa. Vahvuutemme on neljä vuodenaikaa ja luonto on lähellä aivan kaupungin ytimessäkin, lännessä avautuu Kainuun meri, Oulujärvi.

    Kajaani on pitkät perinteet omaava kulttuurikaupunki. Eino Leino ja Elias Lönnrot liittyvät tiiviisti kaupungin historiaan. Laajat harrastusmahdollisuudet tanssista hiihtoon täyttävät vapaa-ajan tarpeet ja naapurissa Vuokatissa on maan suurin ja monipuolisin vapaa-ajan ja matkailun keskus.

    Sijainti
    Pohjolankatu 13
    87100 Kajaani

    Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Kajaanin kaupunki

    Kajaanin varhaiskasvatuksen sijaisuudetHakuaika päättyy26.6.202509:36

    Työavain 615855

    Kajaanin kaupunki

    Tulevaisuuden yrittäjiä Kainuusta -hankkeelle suunnitteluopettajaHakuaika päättyy3.2.202515:00

    Työavain 640004

    Kajaanin kaupunki

    Tekniikan yksikön koulutuspäällikköHakuaika päättyy7.2.202515:00

    Työavain 640354

    Kainuun liitto

    Korkeakouluharjoittelija / maakuntakaavoitusHakuaika päättyy10.2.202512:00

    Työavain 640312

    Kajaanin kaupunki

    Ulkoalueidenhoitaja24hHakuaika päättyy14.2.202515:00

    Työavain 642689

    Kajaanin kaupunki

    PuutarhuriHakuaika päättyy10.2.202515:00

    Työavain 641176

    Kainuun hyvinvointialue

    Pelastaja24hHakuaika päättyy14.3.202515:00

    Työavain KAI-04-8-25

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.