
Perusopetuksen tuntiopettajan tehtävä
Kurikka on n. 19 500 asukkaan kaupunki Etelä-Pohjanmaalla. Pinta-alaltaan se on maakunnan suurin ja väkiluvultaan toiseksi suurin. Hyvät kuntapalvelut ja yrittäjyys takaavat kehittyvän ja viihtyisän elinympäristön kaikkiin elämänvaiheisiin. Työntekijöillemme tarjoamme työhyvinvointiin kohdennettua rahaa ja koulutusmahdollisuuksia. Tarjoamme mm. varhaiskasvatuksen maksuttomasti. Katso lisää: www.kurikka.fi
Kurikan kaupungin sivistystoimessa on haettavana 7.4.2025 klo 12.00 mennessä
perusopetuksen tuntiopettajan tehtävä ajalle 1.8.2025-31.7.2026. Sijoituspaikka on Jurvan yhtenäiskoulu. Opetettavana on 2/3 tunneista alakoulun oppilaille, loput tunneista on yläkoulun puolella. Tehtävänkuvaa tarkennetaan työn alkaessa.
Jurvan yhtenäiskoulussa on alakoulussa n. 190 ja yläkoulussa n. 113 oppilasta. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää monipuolista alan osaamista niin opetuksen kuin sen suunnittelun osalta, kehittävää ja opetussuunnitelmapohjaista itsenäistä työskentelyotetta, digitaalisten työtapojen ja välineiden hallintaa sekä vahvoja vuorovaikutus- ja verkostoitumistaitoja.
Haemme joukkoomme innostunutta resurssiopettajaa, jolla on hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot sekä joustavuutta ja ratkaisukeskeistä osaamista oppilaan parhaaksi. Käytössäsi on työnantajan tarjoamia jaksamista ja hyvinvointiasi tukevia etuja, esim. ePassi. Edellytämme luokanopettajan kelpoisuutta. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa myös muu soveltuva koulutus otetaan huomioon.
Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi
Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.
Lisätiedot
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/perusopetuksen-tuntiopettaja-kur-02-34-25/ Kurikan kaupunki, Sivistystoimi, Opetustoimi Kokoaikatyö Työpaikka Määräaikainen Virkasuhde KUR-02-34-25 1.8.2025 OVTES 21.3.2025 14:10 - 7.4.2025 12:00 Opetus- ja kulttuuriala Luokanopettajat Etelä-Pohjanmaa Kurikka Kunta
Tiedustelut: rehtori Elina Uotila-Mäenpää, puh. 044 765 0176 tai apulaisjohtaja Katri Toroska, puh. 044 735 5456
Kurikka tarjoaa asukkailleen monipuoliset ja laadukkaat palvelut kaikkiin elämänvaiheisiin. Kaupungissa on vahva yrittäjäperinne, ja suurimpia toimialoja ovat maatalous sekä metalli- ja huonekaluteollisuus. Kurikka on pinta-alaltaan Etelä-Pohjanmaan suurin ja väkiluvultaan (n. 19 500) maakunnan toiseksi suurin kaupunki. Katso lisää: www.kurikka.fi
Sijainti
Koulutie 7
66300 Jurva
Kurikan kaupunki
Työavain KUR-02-1-25
Kurikan kaupunki
Työavain KUR-02-2-25
Kurikan kaupunki
Työavain KUR-02-5-25
Kurikan kaupunki
Työavain KUR-02-14-25
Kurikan kaupunki
Työavain KUR-02-6-25
Kurikan kaupunki
Työavain KUR-02-30-25
Kurikan kaupunki
Työavain KUR-02-16-25
Kurikan kaupunki
Työavain KUR-02-8-25