Siirry pääsisältöön
Perhepäivähoitajan määräaikainen toimi

Hakuaika päättyy 16.11.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Etsimme omassa kodissaan työskentelevää perhepäivähoitajaa Äkäslompolon alueelle!

Kolarin varhaiskasvatuksessa toimii yhteensä kolme päiväkotia sekä viisi perhepäivähoitajaa. Perhepäivähoitajien hallinnollisena esihenkilönä toimii varhaiskasvatusjohtaja. Meillä on lisäksi perhepäivähoidon ohjaaja, joka tukee, suunnittelee, kehittää, järjestelee ja johtaa perhepäivähoitajien arjen pedagogista työtä. Työn tueksi meillä mahdollistetaan ammatillista kouluttautumista sekä yhteistyötä Äkäslompolon päiväkodin kanssa. Perhepäivähoitajilla on kuukausittaisia kokoontumisia yhdessä, jossa jaetaan osaamista, kokemuksia ja kehitetään omaa työtä. Perhepäivähoitajan tehtävässä vaaditaan itseohjautuvuutta ja hyviä vuorovaikutustaitoja sekä aiempaa kokemusta lasten kanssa työskentelystä. Työssä toteutetaan varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin sisältyvää pedagogiiikkaa kodinomaisessa toimintaympäristössä. Perhepäivähoitoryhmän ryhmäkoko on noin neljä lasta ja yksi lapsista voi olla työntekijän oma varhaiskasvatusikäinen lapsi.  Olemme valmiita perehdyttämään jo ennen vuodenvaihdetta ja ryhmän toiminnan aloittamisen tarvetta.

Perhepäivähoitajilla on tasopalkka, jonka perustaso 5PPH66A1 on ilmoitettu työpaikkailmoituksessa. Perhepäivähoitajan tehtävän lähtökohtainen kelpoisuus on Varhaiskasvatuslain 29§ mukainen kelpoisuus. Lisäksi edellytämme hyvää suomenkielen suullista ja kirjallista taitoa, rikostaustaotetta lasten kanssa toimimiseen (504/2002), sekä tuberkuloosiselvitykseen vastaamista (Tartuntatautilaki 55§).

https://kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/kolarin-kunta/

Annika Riekkola 040 8277385
Noora Tiensuu 040 4895575

Kolarin kunta, Hyvinvoinnin, kasvun ja oppimisen toimiala, Varhaiskasvatus

Olemme vakaa ja turvallinen työnantaja. Työyhteisönä uskallamme visioida rohkeasti ja opimme kokeilemalla. Meillä kannustetaan kehittämään omaa osaamista, verkostoitumaan ja tekemään yhdessä. "Jokainen saa olla yhteisössämme luonnollinen, oma itsensä ja suhtaudumme erilaisuuteen voimavarana." Meillä on vapaa ja salliva työkulttuuri, jossa kaikkien mielipiteet ja ajatukset ovat huomioimisen arvoisia. Tunnistamme haasteet työyhteisöissämme ja pyrimme löytämään ratkaisuja yhdessä kehittäen.

-

Kolari 95970

  • Savuton työpaikka
  • Tutustu työnantajaan
    Kolarin kunta
    Kolarin kunta, Hyvinvoinnin, kasvun ja oppimisen toimiala, Varhaiskasvatus
    7487992.11.2026 klo 18:00 - 16.11.2026 klo 15:00MääräaikainenTyösuhde4.1.2027 tai sopimuksen mukaan2321,55
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Kolarin kunta
    Kolarin kunta, Hyvinvoinnin, kasvun ja oppimisen toimiala, Varhaiskasvatus
    7487992.11.2026 klo 18:00 - 16.11.2026 klo 15:00MääräaikainenTyösuhde4.1.2027 tai sopimuksen mukaan2321,55