Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Perhepäivähoitaja suunnittelee ja toteuttaa varhaiskasvatusta alle kouluikäisille lapsille omassa kodissaan.

    Hei perhepäivähoitaja, tervetuloa töihin Suonenjoen varhaiskasvatuspalveluihin!

    Haemme osaavaan ja iloiseen joukkoomme perhepäivähoitajaa Suonenjoen Lempyyn alueelta toistaiseksi voimassa olevaan toimeen 1.8.2025 alken. Sinua odottaa neljä alle 6-vuotiasta lasta ja yksi esikouluikäinen aamu- ja iltapäivähoitoa tarvitseva lapsi.

    Pidämme tärkeänä sensitiivistä vuorovaikutusta ja positiivista suhtautumista lapsiin, perheisiin ja työkavereihin. Arvostamme pedagogista työotetta sekä halua olla mukana kehittämässä varhaiskasvatusta. Työyhteisömme arvostaa sekä nuoria työkokemustaan kartuttavia, että jo pidemmälle työurallaan edenneitä työntekijöitä. Työnantaja kannustaa henkilöstöään kehittämään ammattitaitoaan arjen työn rinnalla.

    Edellytämme, että sinulla on varhaiskasvatuslain 29 §:n mukaan perhepäivähoitajan tehtävään soveltuva ammattitutkinto tai muu alalle sopiva koulutus. Kokemus perhepäivähoitajan työstä, hygieniapassi ja voimassa oleva EA-koulutus katsotaan eduksi.

    Työsuhteen alussa noudatetaan 6 kk koeaikaa. Valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista. Ennen valitun vahvistamista valitun on esitettävä terveydentilastaan hyväksyttävä todistus, joka on hankittu Suonenjoen kaupungin työterveyshuollosta.

    Näytä lisää
    • Suonenjoen kaupunki, Kasvun ja oppimisen palvelut, Varhaiskasvatus
    • KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhde
    • SUO-03-4-25
    • 1.8.2025
    • 2181,09
    • 10.3.2025 10:00 - 31.3.2025 15:00
    • Opetus- ja kulttuurialaVarhaiskasvatuksen muut tehtävätPohjois-SavoSuonenjokiKunta
    Yhteystietomme

    Susanna Kaasinen susanna.kaasinen@sivistys.suonenjoki.fi puh. 044 7581404

    Tietoa organisaatiosta

    Suomen herkullisimman kunnan asukkaat voivat luottaa monipuolisiin ja toimiviin palveluihin kaikissa elämäntilanteissa päiväkodista eläkepäiviin! Kaupungin työntekijänä kannat kortesi kekoon sujuvan arjen ja vapaa-ajan mahdollistamisessa asukkaillemme. Suonenjoen kaupungin työyhteisö koostuu eri alojen osaajista, ja täydennämme joukkoa jatkuvasti esimerkiksi uusilla opettajilla, liikunnanohjaajilla, siivoojilla ja toimistotyöntekijöillä.

    Työnantajana Suonenjoen kaupunki tarjoaa mielenkiintoisia ja sopivan haastavia työtehtäviä eri yksiköissä. Kaupunkistrategian mukaisesti rohkeus, yhteistyö ja vastuullisuus näkyvät arjessamme. Huolehdimme niin työntekijöiden ammatillisen kasvun mahdollisuuksista kuin hyvinvoinnista; kaupungin työntekijänä esimerkiksi pääset maksutta Lintharjun Liikuntakeskukseen, liikuntaneuvojalle ja Sisä-Savon kansalaisopiston kurssille.

    Mansikkapääkaupungissa kelpaa asua. Vapaa-aikaa voi viettää aktiivisesti tai akkuja ladaten. Rikkauksiamme ovat ehdottomasti ulkoilun helmenä tunnettu Lintharjun alue ja kauniit vesistöt. Kulttuuririentoja ja erilaisia tapahtumia on tarjolla ympäri vuoden. Suonenjokelaiset arvostavat myös kaupungin yrittäjähenkisyyttä, keskustan palveluita, lupsakoita ihmisiä, monipuolisia harrastusmahdollisuuksia, kirjastoa ja kalavesiä.

    Suonenjoki sijaitsee keskellä Suomea ysitien varressa -vain puolisen tuntia Kuopioon ja tunti Jyväskylään! Junat ja linja-autot kulkevat hyvin, eli myös pendelöinti onnistuu mainiosti.

    Suuntaa siis Suonenjoelle ja tule meille töihin!

    www.suonenjoki.fi

    Sijainti
    Lempyy
    77630 Lempyy

  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Suonenjoen kaupunki

    Perusopetuksen ja lukion yhteinen päätoiminen tuntiopettaja, KuvataideHakuaika päättyy3.4.202512:00

    Työavain SUO-03-8-25

    Suonenjoen kaupunki

    Liikunnan lehtorin virkaHakuaika päättyy3.4.202512:00

    Työavain SUO-03-7-25

    Suonenjoen kaupunki

    Päätoiminen tuntiopettaja (RU, EN)Hakuaika päättyy9.4.202512:00

    Työavain SUO-03-10-25

    Suonenjoen kaupunki

    PerhepäivähoitajaHakuaika päättyy31.3.202515:00

    Työavain SUO-03-4-25

    Suonenjoen kaupunki

    Erityisluokanopettajan virkaHakuaika päättyy3.4.202512:00

    Työavain SUO-03-5-25

    Suonenjoen kaupunki

    LuokanopettajaHakuaika päättyy9.4.202512:00

    Työavain SUO-03-9-25

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.