perheohjaaja - Perusturvaliikelaitos Saarikka

Perheohjaajan sijaisuuden hakuaikaa Saarikassa jatketaan .

Tervetuloa sijaiseksi iloiseen ja aktiiviseen perheohjaajien porukkaan Saarikkaan!

Sijaisuus alkaa 9.2.2020

Saarikan perheohjaajana kuulut Perhe- ja sosiaalityön vastuualueelle, Lapsiperheiden sosiaalipalvelujen tiimiin. Tiimiin kuuluvat myös sosiaalityöntekijät, perhetyöntekijät sekä lastenvalvoja. Perheohjaajana teet sekä sosiaalihuoltolain mukaista perhetyötä että lastensuojelun tehostettua perhetyötä. Lisäksi Saarikassa toteutetaan tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan perheen kotiin järjestettävää perhekuntoutusta.Perhetyö on suunnitelmallista muutostyötä kuntouttavalla työotteella pääasiassa perheen kotona ja perheen arkiympäristöissä perheen omia voimavaroja vahvistaen (myös koululla ja päivähoidossa sekä yhteistyössä neuvolan kanssa). Perheohjaaja vastaa asiakasperheidensä perhetyön prosessista perheen ja sosiaalityöntekijän tai sosiaaliohjaajan kanssa laaditun asiakassuunnitelman mukaisesti. Saarikan perhetyössä tehdään tiivistä yhteistyötä muiden perheen palvelujen kanssa. Saarikan alueella on käytössä Lapset Puheeksi toimintamalli. Saarikan lastensuojelussa on käytössä Systeemisen lastensuojelun toimintamalli, jota ollaan levittämässä myös perhesosiaalityöhön ja aikuisten palveluihin. Sinulla on mahdollisuus tarvittaessa saada koulutus Lapset puheeksi -toimintamalliin ja perehdytys systeemiseen toimintamalliin.

Kelpoisuusehtona tehtävään on Laki sosiaalihuollon henkilöstöstä mukainen sosiaalialalle soveltuva ammattikorkeakoulututkinto sekä lain nojalla saatu ammatinharjoittamisoikeus (laillistaminen).

Ennen sijaisuuden vastaanottamista sinun on esitettävä lääkärintodistus terveydentilastasi, rikosrekisteriote sekä todistus huumausainetestistä.

Koeaika on 4kk.

Sinulla tulee olla mahdollisuus käyttää omaa autoa, tulet liikkumaan koko Saarikan alueella. Toimipisteesi on Karstulassa.

Hakuaika päättyy ke 5.2.2020 klo 15.00

SoTe kuntayhtymä / Perusturvaliikelaitos Saarikka (Kannonkoski, Karstula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Saarijärvi) on järjestänyt sosiaali- ja terveyspalvelut alueellaan vuodesta 2009 alkaen.

Lisätietoja

http://www.saarikka.fi

Tutustu työnantajaan

palveluvastaava Tiina Mankonen, tiina.mankonen@saarikka.fi, p. 044 4598327
palvelujohtaja Heli Vertanen, heli.vertanen@saarikka.fi, p. 044 4597840

Perusturvaliikelaitos Saarikka, Sosiaali- ja terveyspalvelut, Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palvelut, Perhe- ja sosiaalipalvelut
Osoite: Sivulantie 11, 43100 Saarijärvi

Perusturvaliikelaitos Saarikka (Kannonkoski, Karstula,Kivijärvi, Kyyjärvi, Saarijärvi) on järjestänyt sosiaali- ja terveydehuollon palvelut alueellaan vuodesta 2009 alkaen.