Siirry pääsisältöön
Työpaikat
Lisää suosikkeihin Lisää työpaikkoja suosikeiksi niin voit tarkastella niitä helposti myöhemmin.
Työnantajat
Lisää suosikkeihin Tykkäämällä työnantajista voit listata tähän sinua kiinnostavimmat työnantajat.
Päiväkodin johtaja - Imatran kaupunki
Näytä lisää

Haemme Imatran kaupungille PÄIVÄKODIN JOHTAJAA toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen 1.6.2025 alkaen nykyisen viranhaltijan jäädessä eläkkeelle. Tehtävä sijoittuu virkasuhteen alussa Mansikkalan vuoropäiväkotiin.

Johtajana vastaat oman yksikkösi taloudesta, henkilöstön hyvinvoinnista ja osaamisen kehittämisestä, varhaiskasvatuksen laadusta ja pedagogisesta johtamisesta sekä asiakasyhteistyöstä.

Voidaksemme tarjota hyvän perehdytyksen viran hoitamiseen ja saadaksemme nykyisen viranhaltijan vuosiloman ajalle tehtävään sijaisen, toivomme, että voisit aloittaa jo 2.1.2025 määräaikaisena viransijaisena.

Imatralla toimii tällä hetkellä viisi hallinnollista päiväkotia, joissa on yhteensä seitsemän toimipistettä. Esiopetusryhmät ovat meillä osa varhaiskasvatusta ja toimivat lähikouluilla. Kehitämme yhdessä varhaiskasvatusta, joista viimeisimpinä ovat arviointi, liikunnallistaminen ja digipedagogiikka. Keskiössä meillä on lapsi ja positiivinen, ratkaisukeskeinen pedagogiikka, lisäksi kuljemme yhdessä Provaka-polkua.

Mansikkalan vuoropäiväkoti toimii 24/7 12 kk:n ajan vuodessa. Yksikkömme sijaitsee Suomen suurimman puukoulun sisällä hyvien kulkuyhteyksien yhteydessä. Yksikössämme on kahdeksan lapsiryhmää ikäkausijakauman mukaisesti toteutettuna. Vaikka koulukeskus on suuri, luonto ja ulkoliikuntapaikat ovat kävelymatkan päässä. Varhaiskasvatuksen tilat ovat juuri meille suunnitellut, ja niissä on hyvä toteuttaa laadukasta ja aikaansa seuraavaa varhaiskasvatusta ja esiopetusta.

Tutustu Imatran varhaiskasvatukseen työpaikkana www.imatra.fi/vakatyot.

Tarjoamme sinulle innostavan ja kehittyvän työilmapiirin niin yksikkösi kuin kollegojen parissa, kattavan perehdytyksen sekä eläväisen karjalaisen työyhteisön tuen. Ympäriltäsi löydät kehittymisestä innostuneen kaupungin, joka on kokoaan suurempi ja katsoo tulevaisuuteen. Meillä sinulla on mahdollisuus kehittää ammattitaitoasi ja työnkuvaasi. Pääset rakentamaan oman päiväkotisi toimintaa, vaikuttamaan vahvasti oman työsi sisältöön ja kehittämään varhaiskasvatusta yhteistyössä henkilöstön ja erityisopettajien kanssa jaetun johtajuuden periaatteen mukaisesti.

Työntekijänämme saat myös
• hyvät täydennyskoulutusmahdollisuudet
• ePassi-edun kulttuuriin, liikuntaan ja hierontaan
• työsuhdepolkupyöräedun
• mahdollisuuden osallistua kehittämistyöhön ja vaikuttaa sen muotoutumiseen
• mahdollisuuksia työkiertoon
• perhemyönteisen työyhteisön
• hyvät työnohjaus- ja valmennusmahdollisuudet
• ennaltaehkäisevän työterveyshuollon, joka on työssä jaksamista tukevaa ja kattaa myös tarvittaessa erikoislääkärin konsultoinnin
• savuttoman työyhteisön.

Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät varhaiskasvatuslain (540/2018) mukaan voimaantulo ja siirtymäsäännökset huomioiden; päiväkodin johtajan kelpoisuus. Tehtävään valitaan ansioitunein ja työnantajan sopivimmaksi haastattelujen ja muiden selvitysten perusteella arvioima henkilö.

Mikäli tehtävään ei löydy soveltuvaa kelpoisuusehdot täyttävää hakijaa, virkasuhde voidaan täyttää määräaikaisena 31.7.2026 asti hakijalla, jolla ei ole kelpoisuutta virkaan.

Toivomme hakijalta erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, positiivista johtajuutta ja joustavuutta. Pidät työssäsi tärkeänä osallistavaa ja sensitiivistä työotetta. Lisäksi omaat hyvät pedagogiset taidot ja olet sitoutunut kehittämään yksikkösi laadukasta toimintaa.

Arvostamme aikaisempaa työkokemusta päiväkodin johtamisesta ja esimiestyöstä, hyvää talouden hallintaa, organisointikykyä ja pedagogista johtajuutta.

Tule mukaan lasten sosiaalisen käyttäytymisen ohjaamiseen, jolla on tutkitusti vaikutusta myös työhyvinvointiin. Sloganimme on Onnistu innostumisesta, innostu onnistumisesta!

Valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteritaote sekä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virkasuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan. Tehtäväkohtainen palkka on 3679,07 euroa kuukaudessa. Lisäksi maksetaan mahdollisesti työkokemuslisää henkilön työkokemuksen perusteella. Käytämme toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa kuuden kuukauden koeaikaa.

Toimita hakemuksesi maanantaihin 4.11.2024 kello 15.00 mennessä ensisijaisesti sähköisenä oheisen Kuntarekryn linkin kautta. Tarvittaessa voit lähettää hakemuksen postitse osoitteella Imatran kaupunki, Kirjaamo, Virastokatu 2, 55100 Imatra. Myös kirjallisena toimitetut hakemukset tallennetaan sähköiseen Kuntarekry-järjestelmään, josta tietoja käytetään vain tämän tehtävän täytössä. Opinto- ja työtodistuksia ei liitetä hakemukseen, niihin tutustumme haastattelun yhteydessä.

Lisätietoja

http://www.imatra.fi
http://www.asuimatralla.fi

Yhteystietomme

Lisätietoja antaa varhaiskasvatuspäällikkö Minna Leinonen, p. 020 617 3515, minna.leinonen@imatra.fi

Tietoa organisaatiosta

Imatra on Suomen kansallisihme. Kaupungissa yhdistyvät pikkukaupungin idylli, vaivaton arki, runsas tapahtumatarjonta ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet.

Imatran kaupungilla on MLL:n myöntämä Perhemyönteinen työyhteisö -status ja Imatra on mukana Unicefin Lapsiystävällinen kunta -mallissa.

Sijainti
Koulukatu 2
55100 Imatra

  • Imatran kaupunki - Savuton työpaikka
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat
  • Pikalinkit
    Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
    Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
    Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
    Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
    Sivun tiedot
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Löydät meidät myös täältä:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy. 

     

    Kuntarekryä päivitetään 24.10. klo 17 - 22 välisenä aikana. Katkon aikana et pääse kirjautumaan omaan profiiliisi tai lähettämään työhakemuksia.