
Päätoiminen tuntiopettaja
Suonenjoen koulutoimen yhtenäiskoulussa julistetaan haettavaksi ruotsin kielen ja englannin kielen päätoiminen tuntiopettajuus 1.8.2025 alkaen toistaiseksi. Valittavan henkilön tehtävänä on toimia yhtenäiskoulussa ruotsin kielen ja englannin kielen opettajana vuosiluokilla 1-9.
Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja, joustavuutta, monipuolista opetusmenetelmien hallitsemista, digitaitoja, valmiutta työn kehittämiseen sekä kiinnostusta kehittää yhteisopettajuutta ja yhteisöllistä toimintakulttuuria.
Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/98 mukaisesti. Pätevyyden osoittavat todistukset tarkastetaan mahdollisessa haastattelutilanteessa.
Valitun on toimitettava nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote.
Tehtävässä noudatetaan 6 kk koeaikaa. Valitun on ennen vaalin vahvistamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista.
Palkkaus määräytyy kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen mukaan.
Tehtävään haetaan sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta: www.kuntarekry.fi
Suonenjoen kaupunki on savuton työpaikka.
Tietoja Suonenjoen kaupungista: www.suonenjoki.fi
Suonenjoen yhtenäiskoulu on noin 550 oppilaan ja 45 opettajan muodostama koulu. Haemme ammattitaitoiseen ja iloiseen joukkoomme innostavaa ja kehittämishaluista opettajaa. Koulumme noudattaa Suonenjoen kaupungin mukaisia periaatteita, joita ovat rohkeus, yhteistyö ja vastuullisuus.
Suonenjoki 25.3.2025
Lisätiedot
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/paatoiminen-tuntiopettaja-ru-en-suo-03-10-25/ Suonenjoen kaupunki, Koulutoimi, Perusopetus Kokoaikatyö Työpaikka Vakinainen Virkasuhde SUO-03-10-25 1.8.2025 OVTES 25.3.2025 12:00 - 9.4.2025 12:00 Opetus- ja kulttuuriala Aineenopettajat ja lehtorit Pohjois-Savo Suonenjoki Kunta
Lisätietoja antavat Suonenjoen yhtenäiskoulun rehtori Kimmo Honkanen puh. 040 707 1344 ja apulaisrehtori Paula Sahlberg puh. 040 7071330 (sähköposti: etunimi.sukunimi@suonenjoki.fi)
Suonenjoki on Suomen herkullisin kunta ja itseoikeutettu mansikkapääkaupunki, joka tarjoaa laadukkaat peruspalvelut kuntalaisille ja erinomaiset mahdollisuudet viihtyisään asumiseen ja vapaa-ajan viettoon.
Työnantajana Suonenjoen kaupunki tarjoaa mielenkiintoisia ja sopivan haastavia työtehtäviä eri työyksiköissä. Kaupunkistrategian mukaisesti rohkeus, yhteistyö ja vastuullisuus näkyvät arjessamme. Huolehdimme niin työntekijöiden ammatillisen kasvun mahdollisuuksista kuin hyvinvoinnista; kaupungin työntekijänä pääset maksutta vuonna 2021 valmistuneeseen Lintharjun Liikuntakeskukseen, liikuntaneuvojalle ja Sisä-Savon kansalaisopiston kurssille.
Suonenjoki sijaitsee Ysitien varressa noin 40 km Pieksämäeltä, 50 km Kuopiosta ja 100 km Jyväskylästä. Junat ja linja-autot liikennöivät päivittäin, eli liikkuminen paikkakuntien välillä onnistuu mainiosti.
Tutustu ja ihastu Suonenjokeen osoitteessa www.suonenjoki.fi
Sijainti
Koulukatu 21
77600 Suonenjoki

Suonenjoen kaupunki
Työavain SUO-03-8-25
Suonenjoen kaupunki
Työavain SUO-03-7-25
Suonenjoen kaupunki
Työavain SUO-03-10-25
Suonenjoen kaupunki
Työavain SUO-03-4-25
Suonenjoen kaupunki
Työavain SUO-03-5-25