Siirry pääsisältöön
Opinotsihteeri osaikana

Hakuaika päättyy 19.11.2026 klo 16:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Haemme osa-aikaista opintosihteeriä Lapväärtin kansanopistoon.

Lapväärtin kansanopisto tunnetaan laadukkaasta koulutuksestaan musiikin, äänitekniikan ja musiikkituotannon aloilla. Opisto tarjoaa erinomaiset valmiudet jatko-opintoihin musiikkialalla. Kaikki koulutuslinjat soveltuvat sekä nuorille että aikuisille aiemmasta kokemuksesta riippumatta.

Opintosihteerin tehtäviin kuuluu muun muassa musiikkilinjojen toiminnan ja erilaisten projektien hallinnollinen koordinointi. Merkittävä osa työtehtävistä muodostuu opiskelijahallintojärjestelmä Primuksen käytöstä, kassakirjanpidosta, laskutuksesta sekä opiskelija- ja asiakaspalvelusta ja muista toimistotehtävistä. Digitaalisen viestinnän ja markkinoinnin osaaminen katsotaan eduksi.

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ammatillinen tutkinto sekä hyvät ICT-taidot. Etsimme yhteistyökykyistä, joustavaa ja vastuuntuntoista henkilöä. Opetuskieli koulussa on ruotsi, mutta hyvä suomen kielen taito katsotaan eduksi. Osa viestinnästä tapahtuu myös englanniksi kansainvälisten yhteistyökumppaneiden kanssa.

Palkka: 2 499,05 €/kk (100 %) palkkatason 1TOI64B1 mukaisesti.
Tehtävä täytetään 60 %:n työajalla kokoaikaisesta työstä.

Työ alkaa 4.1.2027 tai sopimuksen mukaan.

Valitun henkilön tulee esittää hyväksyttävä terveydentilaa koskeva todistus sekä rikosrekisteriote. Tehtävässä voidaan soveltaa kuuden kuukauden koeaikaa.

Hakemukseen tulee liittää tutkintotodistukset sekä mahdolliset muut pätevyyttä osoittavat todistukset.

Casper Sahlström, toimipaikkapäällikkö
casper.sahlstrom@krs.fi
040 845 6870

Kutluuri- ja vapaaaika

Kristiinankaupungin kaupungilla työskentelee koulutuksen, hyvinvointipalveluiden, teknisen sektorin ja yleishallinnon ammattilaisia, jotka haluavat jatkuvasti kehittää kaupungin palveluja ja toimintatapoja.

Työnantajana kaupunki panostaa muun muassa henkilöstön osaamisen kehittämiseen ja työhyvinvointiin tarjoamalla mahdollisuuksia täydennyskoulutukseen ja etätyöhön. Työyhteisössämme käytetään sekä ruotsin että suomen kieltä.

Tervetuloa mukaan yhteisöömme!

Lappfjärdsvägen 765

Kristiinankaupunki 64300

  • Savuton työpaikka
  • Tutustu työnantajaan
    • Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus
    Kristiinankaupunki
    Kutluuri- ja vapaaaika
    7496145.11.2026 klo 16:00 - 19.11.2026 klo 16:00VakinainenTyösuhde4.1.2027Osittainen etätyömahdollisuus2499,05€
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Kristiinankaupunki
    Kutluuri- ja vapaaaika
    7496145.11.2026 klo 16:00 - 19.11.2026 klo 16:00VakinainenTyösuhde4.1.2027Osittainen etätyömahdollisuus2499,05€
    Sinulle suositellut työpaikat