Hakuaika päättyy 31.7.2026 klo 15:00
Nuorisotyöntekijän toistaiseksi voimassa oleva työsuhde 1.9.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Laitilan kaupunki julistaa haettavaksi toistaiseksi voimassa olevan nuorisotyöntekijän työsuhteen 1.9.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Tehtävä on uusi ja osa vapaa-aikapalveluiden organisaatiouudistusta. Nuorisotyöntekijän tehtävänkuvaan kuuluu suunnitella ja toteuttaa lapsille ja nuorille suunnattua toimintaa yhdessä nuorisopalveluiden muiden työntekijöiden kanssa. Tehtävän vastuualueeseen kuuluu koulunuorisotyö ja sen kehittäminen. Nuorisotyöntekijä tekee yhteistyötä koulujen ja nuorisotyön rajapinnassa. Koulussa tehtävältä nuorisotyöltä odotetaan erityisesti yhteisöllisyyden luomista nuorten arkeen. Työskentelyssä korostuu nuorten kohtaaminen eri toimintaympäristöissä.
Nuorisotyöntekijä työskentelee Varppeen koulussa (yläkoulu) sekä Laitilan perusopetuksen alakouluilla, painottuen 5.-6. -luokkalaisiin varhaisnuoriin. Koulujen toimintaympäristöissä tehtävän nuorisotyön lisäksi nuorisotyöntekijä toimii kaupungin nuorisotoimen palveluissa nuorten vapaa-ajalla.
Toivomme saavamme sinusta tiimiimme oma-aloitteisen, innostuneen, joustavan, työhön sitoutuneen, kehittävän työotteen ja hyvät vuorovaikutustaidot omaavan työkaverin. Hakijan eduksi katsotaan nuorisotyön hyvä tuntemus ja kehittävä työskentelyote.
Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto tai toisen asteen nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan tutkinto tai muu soveltuva koulutus.
Työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaisesti. Työaika on yleistyöaika 38,25 h/vko. Työsuhteessa noudatetaan 6 kk:n koeaikaa. Valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista. Töihin tullessaan työntekijä sitoutuu antamaan huumeseulan. Laitilan kaupunki on savuton työpaikka.
Tule meille kehittämään nuorten palveluja! Saat meillä loistavan tiimin tueksesi ja työkaverit, jotka tekevät työtä ilolla ja palolla. Pääset kehittämään ja vaikuttamaan nuorten palveluihin uuden tehtävän myötä ja sinulla on loistava mahdollisuus saada oma kädenjälkesi näkyviin laitilalaisten nuorten palveluissa.
Hakuaika päättyy maanantaina 31.7.2026 klo 15.00. Mahdolliset haastattelut pidetään Laitilassa perjantaina 7.8.2026.
sivistysjohtaja Susanne Laaksonen
p. 040 759 2108
tavoitettavissa 29.7. jälkeen
Laitilan kaupunki, Sivistystoimi
Laitilan kaupunki on noin 8 500 asukkaan vireä ja kasvava seutukaupunki Varsinais Suomessa. Kaupunki tunnetaan elinvoimaisesta elinkeinoelämästä, sujuvista peruspalveluista sekä yhteisöllisestä ja ihmisläheisestä toimintakulttuurista.
Työnantajana Laitilan kaupunki on tulevaisuuteen katsova, kehittyvä ja henkilöstöstään välittävä organisaatio. Henkilöstön osaamiseen panostetaan muun muassa kouluttautumisen ja jatkuvan oppimisen tukemisen kautta.
Kaupungin toimintaa ohjaavat arvot, kuten tulevaisuuslähtöisyys ja rohkea kehittäminen, asukas- ja yrityslähtöisyys sekä yhdenvertaisuus ja yhteisöllisyys.
Työyhteisössä korostuvat avoin ja yhteistyöhön perustuva toimintatapa, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus,
työn ja muun elämän yhteensovittaminen.
Laitila on inhimillinen, joustava ja kehittymishaluinen työnantaja, jossa arvostetaan osaamista, yhteistyötä ja henkilöstön hyvinvointia.
Keskuskatu 30
Laitila 23800
- Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
Laitilan kaupunki, Sivistystoimi
Laitilan kaupunki, Sivistystoimi