Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Haemme joukkoomme nuorisotyöntekijää vakituiseen työsuhteeseen

    Pääasialliset työtehtäväsi muodostuvat 16-29-vuotiaiden nuorten työpajatoiminnan suunnittelusta ja toteuttamisesta sekä nuorisotila Walkersissa työskentelystä. Olemme myös käynnistämässä Werstas-toimintaa, jossa nuorilla on mahdollisuus huoltaa ja tuunata pyöriä, mopoja ja muita menopelejä. Osaaminen ja kiinnostus tällaisen toiminnan ohjaamiseen katsotaan eduksi. Työpajatoiminnan ohjaamisessa monipuoliset kädentaidot, kokeilunhalu ja luovuus ovat eduksi. Työskentelet lisäksi jalkautuvassa nuorisotyössä sekä nuorisopalveluiden erilaisissa tapahtumissa ja loma-aikojen ohjelmissa. Sinulla tulee siis olla valmius ilta- ja viikonlopputyöhön. Tarvitset työssäsi myös ajokorttia ja omaa autoa.


    Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on vähintään nuoriso- ja yhteisöohjaajan perustutkinto tai muu soveltuva nuorisoalan koulutus sekä kokemusta nuorisotyöstä. Lisäksi tarvitset työssäsi hyviä vuorovaikutus- ja verkostotyötaitoja, organisointitaitoja, aktiivista työotetta sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja luonnollisesti halua työskennellä eri ikäisten nuorten parissa.


    Tehtäväkohtainen palkka on 2714,85€ ja viikoittainen työaika on 38 h 15 min. Kunnassamme on käytössä kielilisä sekä mahdolliset työkokemuslisät. Tehtävään valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan, todistus huumausainetestauksesta ja rikostaustaote. Tehtävän täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Palkkaus ja työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaisesti.


    Työskentelet nuorisopalveluiden tiimissä, jossa työtä ja toimintamuotoja kehitetään yhdessä. Työsi on monipuolista ja sopivan kokoisessa työyhteisössä pääset vaikuttamaan asioihin konkreettisesti. Tukenasi on lähiesihenkilö, kouluttautumismahdollisuudet, työnohjaus sekä kattava työterveyshuolto. Kaksikielinen arkemme tarjoaa sinulle mahdollisuuden kehittää ruotsin kielen taitojasi.

    Lisätietoja

    https://www.siuntio.fi/tyo-ja-elinkeino/meille-toihin/

    Näytä lisää
    Yhteystietomme

    2.1.-3.1.2025 hyvinvointipäällikkö Paula Kivekäs etunimi.sukunimi@siuntio.fi puh. 044 386 1548
    7.1.-10.1.2025 nuorisopalvelukoordinaattori Jonna Farin etunimi.sukunimi@siuntio.fi puh. 044 386 1242

    Tietoa organisaatiosta

    Siuntio on noin 6 200 asukkaan kunta Länsi-​Uudellamaalla aivan pääkaupunkiseudun kupeessa. Työmatkalla Siuntioon et kohtaa ruuhkaa. Siuntio kuuluu myös HSL-​alueeseen niin bussi-​ kuin junaliikenteen osalta.

    Meillä on monipuolisia uramahdollisuuksia erilaisten julkisten palveluiden ja hallinnollisten tehtävien parissa. Panostamme monipuoliseen ammattitaitoon ja etsimme joukkoomme niin kokeneita konkareita kuin nuoria osaajia.

    Siuntion kunnalla on noin 220 työntekijää sekä noin 75 erilaista ammattinimikettä. Haluamme tarjota kuntalaisille laadukkaita, kaksikielisiä palveluita ja toimia siuntiolaisen yhteisön hyväksi.

    Sijainti
    Puistopolku 1
    02580 Siuntio

    Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Sjundeå kommun

    UngdomsarbetareHakuaika päättyy10.1.202515:00

    Työavain 635253

    Siuntion kunta

    Avoin hakemusHakuaika päättyy31.12.202523:59

    Työavain 623766

    Siuntion kunta

    NuorisotyöntekijäHakuaika päättyy10.1.202515:00

    Työavain 635253

    Sjundeå kommun

    Öppen ansökanHakuaika päättyy31.12.202523:59

    Työavain 623766

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.